13.–20.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Upeasti neljänneksi Dubaissa kirinyt Kalle Samooja: "Rumin kierros alta parin ikinä"

Kalle Samooja pelasi erinomaisen kilpailun tähtipelaajien joukossa. Kuva: Getty Images

Tuloslistalla edelleen pudonnut Mikko Korhonen ei saanut peliään kulkemaan viikonlopun kierroksilla.

Kalle Samooja kunnostautui hienosti Dubaissa Emirates Golf Clubilla pelatussa Europan Tourin kovatasoisessa kilpailussa. Hän käytti turnauksen päätöskierrokseen edellispäivän tavoin 71 lyöntiä, ja nousi lopputuloksissa kuudennelta sijalta jaetulle neljännelle tilalle.

Kokonaistulokseen 278 (-10) päätynyt Samooja teki edellisillä kierroksilla Majlis-kentän kakkosella birdien, mutta joutui tyytymään sunnuntaina kyseisellä reiällä bogiin. Tämän ohella viidennen reiän birdie oli etuysin ainoa parista poikennut reikätulos.

Samooja aloitti sisääntulon kahdella peräkkäisellä birdiellä, ja nousi tässä vaiheessa taistelemaan kakkossijasta. Heti seuraavalla tullut bogey heikensi hieman asemia, ja kierroksen viimeisellä kolmanneksella Samooja löi pöytään kuusi paria.

Kolmatta kauttaan European Tourilla pelaava Samooja teki sunnuntaina sen mitä tehtävissä oli, ja vaativassa paikassa yksi alle -tulos on mainio suoritus. Muutaman putin enemmän olisi mahdollisesti voinut upottaa, mutta vastapainoksi tuli hyviä pelastuksia, kuten esimerkiksi 18. reiän kutkuttava kolme-neljämetrinen par-putti.

Sunnuntain pelikaverinsa, Englannin Laurie Canterin kanssa saman sijan jakanut Samooja oli kierroksensa jälkeen helpottuneen ja selvästi suoritukseensa tyytyväisen oloinen. Ottihan viime viikolla Abu Dhabissa lyönnillä karsiutunut pelaaja nyt neljännen top 5 -sijoituksensa ET:llä. Kymmenen joukkoon hän on yltänyt seitsemän kertaa. Lähimpänä voitto on ollut vuonna 2019 Sveitsissä ja viime marraskuussa Kyproksella, joissa molemmissa hän koki uusintatappion.

”Hitto, että olen hapoilla tästä kierroksesta. Rumin kierros alta parin ikinä. Siinä oli oppitunti junnuille, ettei sen aina tarvitse olla kaunista, tulos ratkaisee”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Melkoinen helpotus, kun näki vikan putin uppoavan. En voisi olla yhtään tyytyväisempi viikkoon tämän vääntämisen jälkeen.”

Vääntämistä aiheutti Samoojan mukaan osittain kadonnut lyöntivire.

”Olin ihan kisan parhaita kaksi ekaa päivää, ja nyt ihan turisti viikonloppuna. Golf on peli, ja sitä tuli pelattua hyvin, hän muistutti.”

Mikko Korhonen otti sanojensa mukaan turpaansa sunnuntaina . Kuva: Getty Images

Maanantaina 33 vuotta täyttänyt Samooja kuittaa hieman myöhästyneen, mutta mukavan syntymäpäivälahjan noin 119 000 euron palkintosumman muodossa.

Samooja hävisi kilpailussa lopulta omaa luokkaansa olleelle Paul Caseylle (-17) seitsemän lyöntiä. 17. reiällä hyvältä etäisyydeltä missattu birdie-putti jäi tuskin isommin kaivelemaan, sillä eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Skotlannin Robert MacIntyreen (-12) kertyi kaksi lyöntiä. Etelä-Afrikan Brandon Stone (-13) kiilasi toiseksi.

Kahdella ensimmäisellä kierroksella vahvasti pelannut Mikko Korhonen lähti sunnuntaihin kymmenenneltä tilalta, mutta hänen otteensa kävivät päätöspäivänä tahmeiksi.

Sijan 35 jakanut Korhonen (-3) aloitti bogilla, mutta teki toiveita nostattavasti heti perään kaksi birdieä. Viime viikon 15:s kirjautti etuysille vielä kaksi bogia, eikä toinen kenttäpuolisko avannut enää solmuja. Hän teki rei’illä 14–16 kolme peräkkäistä bogia, ja joutui tyytymään tulokseen 76.

”Etuysi oli vielä hyvää taistelua. Takalenkki ei lähtenyt oikein liikkeelle ja siinä vähän loppuivat sitten voimat, ja alkoi tulla lunta tupaan”, Korhonen sanoi.

”Turpaan saatiin tänään, ei voi mitään. Puttaaminen oli aika jäistä, vähän luotto meni jo eilen, enkä saanut sitä enää takaisin. Griinit olivat kyllä ehkä huikeimmat ikinä. Toisaalta hyvä saada turpaan taas, niin muistaa pysyä erittäin nöyränä.”

Paul Caseyn edellisestä Lähi-idässä tulleesta voitosta ehti kulua tasan kymmenen vuotta. Kuva: Getty Images

Kolmas jatkoon yltänyt suomalainen, Sami Välimäki (+1) pelasi kaikki kierroksensa 71 ja 73 lyönnin välimaastoon. Finaalikierroksen tulos oli 72, ja viime kauden paras ET-tulokas jakoi 51. sijan. Lyöntiään paremmin kisan lopussa löytänyt Välimäki teki kierroksellaan kolme birdieä, yhden bogin ja yhden tuplabogin.

”Viimeiset 11 reikää oli hyvää lyömistä ja luo uskoa ensi viikon kilpailuun. Kisassa löin vain liian huonosti ja missasin paljon griinejä väärään paikkaan. Sitten tuli melkein aina bogey”, hän sanoi, ja käänsi katseensa nopeasti ensi viikon Saudi-Arabian turnaukseen.

”Tänään on vielä treeniä iltapäivällä ohjelmassa, ja huomenna siirrytään Saudeihin”, Välimäki jatkoi.

Tapio Pulkkanen karsiutui 36 reiän jälkeen.

Dubai Desert Classicin voitto oli Paul Caseylle uran 15. European Tourilla. Tämän lisäksi 43-vuotias pelaaja on voittanut kolme turnausta PGA Tourilla. Hienon uran kruunuksi yli 20 vuotta ammattilaisena pelanneen Caseyn fanit ovat odottaneet major-voittoa, mutta toistaiseksi turhaan.

Lähimpänä englantilaisen major-voitto on käynyt viime vuoden PGA Championshipissä, jossa hän jakoi kakkostilan Dustin Johnsonin kanssa, kaksi lyöntiä Collin Morikawalle hävinneenä.

Kärkikymmenikköön saatiin Samoojan ohella toinenkin pohjoismaalainen, kun päivän kovimman tuloksen (67) pelannut Tanskan Rasmus Højgaard (-8) kiri jaetulle yhdeksännelle tilalle. Kuudennen sijan jakaneiden joukkoon venyi jokaisella kierroksella parin alittanut Euroopan joukkueen irlantilainen Ryder Cup -kapteeni Padraig Harrington (-9), joka täyttää tulevana kesänä 50 vuotta.

Koko ET:n suomalaisnelikko on mukana ensi viikolla Saudi-Arabiassa pelattavassa kilpailussa. Saudi International -turnausta tähdittävät maailmanlistan ykkösen Dustin Johnsonin ohella muun muassa Bryson DeChambeau, Patrick Reed, Viktor Hovland, Tony Finau, Tyrrell Hatton ja Tommy Fleetwood.

Lue seuraavaksi: Korhosella vahva kauden avaus – vuosi käyntiin Abu Dhabissa top 15 -sijoituksella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Bunkkeripete says:

    Kalle pelasi hyvän kisan. Ja näytti, että menestyä voi, vaikka peli välillä sakkaisikin, kunhan venyy hyvin par-pelastuksiin. Sellaisia nähtiin neljä viiteen viimeiseen reikään. Sen sijaan Samin pitäisi kohta saada ryhtiä peliin, kun vielä hyviä kisamahdollisuuksia on. Jatkosta ei ole varmuutta. Ainakaan hän ei pääse puolustamaan voittoaan, sillä Omanin kisa näyttää poistuneen kalenterista.

  • retkiluistin says:

    Kalle pelasi todella hyvän kisan, yksi kauden kovimmista kisoista myös huippupelaajien määrällä mitattuna.
    Samin pelimahdollisuudet ovat erinomaiset tämän ja ensi kauden, koska hänellä on voittajakategoria eli pääsee valitsemaan kisansa WGCC- kisoja ja Majoreita lukuunottamatta.

  • Bunkkeripete says:

    Tietenkin Samilla on ET-kortti taskussaan pitkäksi aikaa, vaikka karsiutuisi kaikista kisoista tänä vuonna. ”Jatkosta ei ole varmuutta.” -virkkeellä tarkoitin, että menestystä pitää pian tulla, jotta portit aukeavat esim. WGC-reikäpeliin ja Mastersiin. Hyvällä onnistumisella kummatkin ovat saavutettavissa, reikäpelipaikka jopa erittäin lähellä. Julkisista lausunnoista päätellen molemmat ovat Samin tavoitteita. Toivotaan hänelle onnistumista joko Saudeissa tai sitten rapakon takana seuraavassa WGC-kisassa.