Oliver Lindell ei lannistunut kahdesta säröstä ja tähtää yhä kärkikymmenikköön - Golfpiste.com

3.11.–10.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista

3.11.–10.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell ei lannistunut kahdesta säröstä ja tähtää yhä kärkikymmenikköön

Oliver Lindell osoitti Abu Dhabissa, että eväitä huipputulokseen riittää. Lauantaina kaksi reikää osoittautui kuitenkin kalliiksi. Kuva: Antero Lindell

Lindellin kolmas kierros tarjosi onnistumisia ja pettymyksiä, mutta mahdollisuus hyvään loppusijoitukseen säilyi.

Oliver Lindellin (-8) kolmas kierros Abu Dhabi Championshipissä oli täynnä vastakohtia. Seitsemän birdieä osoitti, että porvoolaisen pelissä oli aineksia huipputulokseen, mutta kaksi tuplabogia söivät tulosta pahasti. Kierros päättyi tulokseen 69 ja hän lähtee päätöspäivään jaetulta 29. sijalta.

Päivän ensimmäinen takaisku tuli heti avausreiällä.

”Hyvä lämmittely aamulla, ja olin täysin valmiina siihen, että tänään kulkee ja aion olla aggressiivisempi tiiltä. Ensimmäinen draivi lähti ulos ’kartalta’ oikealle heinään, josta jouduin ottamaan dropin lähestulkoon rangelle. Sen jälkeen vielä reilu metrin putti ohi, ja tuplabogilla päivä käyntiin. Oli melko synkät ajatukset nopeasti”, Lindell kertasi.

Suomalaisen rautapeli oli aiempia päiviä tarkempaa, ja putteri toimi pääosin varmasti. Onnistumiset pitivät tuloskehityksen nousujohteisena, vaikka kierroksen toinen tuplabogey katkaisi vauhdin 12. reiällä.

”Päätin avausväylän jälkeen, että en draivin draivia enää lyö, ja löinkin minidraiverilla hyvin loppupäivän. 12. väylän avaus jäi vasempaan laitaan, ja päätyi ainoaan paikkaan (syvään väyläbunkkeriin), johon sillä väylällä ei saa lyödä. Välilyönti bunkkerista jäi väylän vasempaan reunaan, josta jäi vielä vaikea alarinne-wedgelyönti, joka spinnasi griiniltä ulos. Sieltä montusta puttasin kolmesti ja toinen tuplabogiey päivään.”

Vastaisku tuli nopeasti. Lindell löi kahdella seuraavalla reiällä lähestymisensä noin metrin päähän lipusta ja käytti birdiepaikat hyväkseen.

”Hyvä lopetus kierrokselle, ja jonkinlainen tulos kasaan. Mahdollisuus on edelleen repiä huomenna tärkeä top 10 -sijoitus.”

Lindell pääsi tavoittelemaan viheriötä kahdella lyönnillä kaikilla neljällä par-vitosella, mutta onnistui hyödyntämään niistä vain osan. Pallot päätyivät useasti hankalille paikoille viheriöiden ympärille.

”Par-viitosilla olin hyvässä iskussa tänäänkin. Löin hyviä kakkoslyöntejä sisään, mutta kolmesti pallo pomppi vaikeimpiin mahdollisiin paikkoihin, joista en saanut kuin yhdestä kahden putin birdien. Päivä oli kaiken kaikkiaan lupaava, ja huomenna pelataan hieman maltillisemmin tiiltä alusta saakka. Sen jälkeen, kun esittää samanlaista tekemistä on alhainen kierros ihan tehtävissä”, hän totesi.

Kauden ensimmäisen playoff -turnauksen johtoon nousi Espanjan Jon Rahm (-18). Lindell on kymmenen lyöntiä kärkeä jäljessä.

Lindell saa sunnuntaina kello 7.30 Suomen aikaa käynnistyvälle kierrokselleen seuraa Englannin Matt Wallacesta ja Etelä-Afrikan JC Ritchiestä.

Rahmin nousun ratkaisi takaysin hurja alku, jossa hän teki eaglen ja kaksi birdieä putkeen. Espanjalainen tavoittelee sunnuntaina uransa kuudetta Rolex Series -voittoa.

Tyrrell Hatton ja Francesco Laporta (−17) lähtevät sunnuntaihin jaetulta toiselta sijalta ja pelaabat Rahmin kanssa kärkiryhmässä. Rory McIlroy (−16) on neljäntenä.

Myös Adam Scott (-15) on mukana voittotaistelussa. Australialainen on pelannut Yas Linksillä 54 reikää ilman ainuttakaan bogia ja täydentää kärkiviisikon.

Lindellin kanssa samassa tuloksessa oleva Eugenio Chacarra olisi lähdössä näistä asetelmista Dubain finaaliturnaukseen pistelistan ykköspaikalta.

Lue seuraavaksi: Oliver Lindell käänsi Abu Dhabin kisan suunnan perjantain huippukierroksella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (9 kpl)