27.7.–3.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][10]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kakko kampesi tuloslistan yläpäähän: ”Puttasin täydellisillä griineillä äärimmäisen hyvin”

Roope Kakon hyvä tulos oli tiistaina ennen kaikkea laadukkaan puttipelin ansiota. Kuva: Getty Images

Lauri Ruuskalla on ollut hienon ET-debyytin jälkeen käynnistymisvaikeuksia.

Roope Kakko oli avauskierroksen paras suomalainen toisessa peräkkäisessä Espanjan Cadizissa käytävässä Challenge Tourin kilpailussa. Hän löi Challenge de España -turnauksessa tiistaina tuloksen 68 (-4) ja on jaetulla 10. sijalla, kun päivän pelitapahtumat ovat vielä hieman kesken.

Kakko aloitti kierroksen bogilla, mutta latasi heti perään eaglen sekä kaksi birdieä. Hän tehtaili etuysin loppuun vielä kaksi birdieä lisää, kunnes siirtyi 13. reiällä tulleen päivän viidennen birdien myötä kilpailun kärkeen.

Kierroksen viimeinen kolmannes ei sujunut yhtä vahvasti, ja kaksi bogia toivat sijoituksen puolesta takapakkia.

”Tänään oli lähes tyyni keli, että sikäli oli kiva pelata. Ei ollut mikään vahva päivä tiiltä griinille. Puttasin aamun täydellisillä griineillä äärimmäisen hyvin ja sillä sain scorea aikaan”, Kakko sanoi.

Hän yritti löytää lyöntiinsä ajatusta katsomalla viikonvaihteessa LPGA-kiertueella voittaneen Matilda Castrenin päätöspäivän otteita koosteelta, mutta vielä jäi parantamisen varaa.

”Katselin Matildan highlightit sunnuntailta ja hänen lyömisensä näytti niin helpolta, että siitä inspiroituneena yritin hakea samaa rytmiä lyöntiin. Lyöminen jättää edelleen toivomisen varaa, mutta golf is not a game of perfect ja sitä se ei tänään ollut”, jatkoi rangelle matkalla ollut espoolainen.

Kakko on Iberostar Real Club de Golf Novo Sancti Petri -kentällä pelattavassa kilpailussa kärkeen siirtynyttä isäntämaan Lucas Vacarisasia neljä lyöntiä perässä.

Sijaa 61 jakavan Ilari Saulon tulos oli 71 (-1). Samassa tilanteessa on 12 reikää pelannut Alex Hietala. Kim Koivu (T87) aloitti urakkansa tuloksella 72, ja par-tilanteessa on myös kierroksensa loppusuoralla oleva Matias Honkala.

Oliver Lindell (73), Lauri Ruuska (76) ja Antti Ahokas (79) eivät mahdu sadan ensimmäisen joukkoon.

Ruuskalle paluu haastajakiertueen kisoihin erinomaisesti sujuneen ET-debyytin jälkeen ei ole ollut helppo. Hän jäi viime viikon Challenge de Cadiz -turnauksessa kuusi lyöntiä jatkopaikasta ja keskiviikkona Tarinagolfin pelaajalta vaaditaan kovaa venymistä, jotta pelit eivät päättyisi toisen kerran peräkkäin kahteen kierrokseen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje