21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista

21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lindell säilytti näkymät kärkikamppailuun, mutta Pulkkasen ote kirposi

Oliver Lindell tähyilee kohti kärkeä Delhi Challengessa. Kuva: Getty Images

Bogiton kierros piti Lindellin tiukasti mukana kärkikamppailussa.

Oliver Lindell jatkoi vakuuttavia otteita Challenge Tourin Delhi Challenge -kilpailussa Intiassa. Lindell teki kilpailun toisella kierroksella tuloksen 68 (-4) siirtyen näin yhteistulokseen -9. Hän jakaa viidettä sijaa viiden muun pelaajan kanssa.

Kierros oli hyvin hallinnassa alusta loppuun, eikä Lindell tehnyt yhtään bogia. Birdiejä syntyi kaksi ja päivän kruunu oli 18. reiän (Lindellin 9. perjantaina) komea aegle. Reikä on peräti 530 metriä pitkä, mutta perjantaina sillä tehtiin kaksi muutakin eagle.

”Vähän parempaa lyömistä kuin eilen, mutta putteri ei ollut ihan niin lämmin. Kiva päästä viikonlopulle pitkästä aikaa”, hän kommentoi.

Kisan toinen suomalainen, Tapio Pulkkanen jakaa puolimatkassa 34. sijaa tuloksella -5. Tilannetta voi pitää taisteluvoittona, sillä Pulkkanen oli kierrostaan jo kaksi yli, kunnes rutisti kaksi birdieä kahdeksan viimeisen reiän aikana.

Kisan kärjessä tuloksella -12 on Ranskan Martin Couvra. Lindell on hänestä ainoastaan kolmen lyönnin päässä, eikä Pulkkasenkaan peli ole menetetty. Viikonlopusta on siten rakentumassa suomalaisittain mielenkiintoinen.

Lue seuraavaksi: CT:n suomalaiskaksikko karisti unihiekat silmistään ja iski suoraan kärkikamppailuun

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)