21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista

21.5.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen venytti jälleen CT-kilpailun kärkikahinoihin

Tapio Pulkkanen oli lauantaina vakuuttavassa vedossa. Kuva: Getty Images

Pulkkanen jakoi Kalkutassa päivän parasta tulosta.

Tapio Pulkkanen (-10) täräytti loistavan tuloksen Kalkutassa jatkuneessa Challenge Tourin kilpailussa. Hän käytti lauantain kierrokseen 66 lyöntiä, ja kapusi tuloslistalla neljännelle sijalle.

Kolmanteen päivään sijalta 17 lähtenyt Pulkkanen esitti Royal Calcutta Golf Clubin kentällä virheettömiä otteita. Hän oli lennossa kierroksen alussa tehtyään neljän ensimmäisen reiän aikana kaksi birdieä ja eaglen. Jatkossa meno oli maltillisempaa, mutta paria huonompaa reikätulosta ei vahvasti pelanneelle Pulkkaselle lauantaina kirjattu.

”Hyvä päivä tänään kentällä. Kierros lähti aika räväkästi liikkeelle, kun löin pari lähestymistä kepin viereen. Etuysi oli erittäin hyvää golfia ja pari paikkaa jäi käyttämättäkin. Takaysi oli aika rauhallista etenemistä. Muutama paikka oli lopussa vielä, mutta kaiken kaikkiaan hyvä kierros”, Pulkkanen kertoi.

Kuusi alle -tuloksellaan Pulkkanen jakoi päivän kovinta noteerausta toisen olevan Ruotsin Mikael Lindbergin kanssa. Hän on Kolkata Challengen kärjessä olevaa Tanskan Rasmus Neergaard-Peterseniä (-15) viisi lyöntiä perässä.

Kalkutan turnauksen kaksi muuta suomalaista, Oliver Lindell ja Lauri Ruuska karsiutuivat.

”Moving day” Pulkkasen suosikkipäivä

Pulkkanen oli kovassa iskussa myös viikko sitten käydyn Delhi Challengen kolmannella kierroksella. Tuolloin hän sivusi uransa parasta kierrostulosta, 62, ja nousi kärkikahinoihin. Pulkkanen päätyi Gurugramin kisassa lopulta jaetulle yhdeksännelle tilalle ottaen ensimmäisen top 10 -sijoituksensa kilpakentillä yli vuoteen.

Tämä olisi itselleni mieluinen kotikenttä.

Pulkkaselle korkea sijoitus Kalkutassa toisi tukun tärkeitä ranking-pisteitä Road to Mallorca -listalla, jolla hän on parhaillaan sijalla 30. Rankingin 20 parasta lunastaa syksyllä DP World Tourin kortin, joten vahvoihin asemiin hankkiutuminen jo alkukaudesta antaisi mukavasti työrauhaa ja uskoa omaan tekemiseen.

Royal Calcutta Golf Club on perustettu vuonna 1829, ja se on vanhin Ison-Britannian ulkopuolelle sijaitseva golfklubi. Kenttä istuu Pulkkasen silmään.

”Tämä olisi itselleni mieluinen kotikenttä. Viime viikon kisan kentällä se oli draivia draivin perään. Täällä avauksissa joutuu käyttämään rautanelosta ja -kolmosta, joten tarkkuutta vaaditaan”, hän sanoi Challenge Tourin haastattelussa kilpailun alla.

Juttua päivitetty sijoitusten ja Pulkkasen kommenttien osalta 23.3.2024 klo 12.04 ja klo 12.37.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)