26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Iiron pallo sukelsi Las Vegasissa

Janos Uotila (vas.) on piiskannut Iiro Savinkoa jo usean vuoden ajan. MM-kisat olivat toistamiseen kova testi nuorukaiselle.

Janos

Torstai:

Iiro Savingon urakka jäi torstaina lyhyeksi. Hän löi kahdeksan miehen ryhmässään kuusi palloa. Pisimmälle sektoriin jäänyt päätyi 342 jaardin päähän. Suomalainen oli ryhmänsä viimeinen, jatkoonpääsy , eli neljäs sija olisi vaatinut 40 jaardia pidemmän suorituksen, joten jossiteltavaa jäi vähän.

”Ei saanu tänään lyötyä hyvää palloa, pallo ei pysynyt ilmassa. Iso kiitos kuitenkin kaikille niille jotka olivat täällä ja kotisuomessa fiiliksessä mukana.Ensi vuonna sitte paremmin”, Savinko välitti terveisensä.

Torstaina tulostaso oli keskiviikkoa parempi.

”Keskviikkona tuuli oli erittäin kovaa, jopa myrskyista ja nimenomaan vastaista”.

Savingon valmentaja Janos Uótila seurasi tapahtumia Suomesta. Hänellä on kokemusta samoista kisoista Slazengerin 120 compressionin palloista.

”Minä koin saman kuin Iiro nyt viimevuonna. Tuo pallo tuli kisaan 2009, ja se on todella vaikea hallita. Jollei tulokulma ole sopiva, pallo sukeltaa kiven lailla”, Uotila kertasi tuntemuksiaan. Hänellä on edelleen kaikkien aikojen paras suomalaissijoitus Nevadassa, 12:s.

Pituuslyönnin MM-kisat Las Vegasissa ovat melkoinen massatapahtuma. Ne kestävät yhdeksän päivää, avoimen sarjoja on naisille, sekä senioreille viidessä eri ikäluökassa.

Iiro

Keskiviikko:

Viimevuonna EM-kilpailut voittanut ja samassa tapahtumassa kuluvalla kaudella toiseksi sijiottunut Iiro Savinko joutui ahkeroimaan lajin kuninkuuskilpailun avauspäivänä Las Vegasissa. Pudotuspelimuotoisena kisassa Savinko jäi ensimmäisessä vaiheessa kahdeksan hengen ryhmässä viimeiseksi 318 jaardisella suorituksellaan. Tässä vaiheessa neljä parasta pääsee lohkoista jatkoon.

Hän joutui ”keräilyeriin”, joissa tahti parani päivän edetessä. Toisessa vaiheessa pallo päätyi parhaimmillaan 329 jaardin päähän, sijoitus oli kolmas. Kolmas vaihe tuotti saman sijan 347 jaardin lyönnillä. Urakka jatkui vielä neljännellä ja viidennellä vaiheella, joissa Iiro oli toinen (348 jaardia) ja neljäs (355 jaarida). Varsinkin viimeinen vaihe oli tiukka, ryhmän parhaan pallo päätyi vain kolme metriä pidemmälle, Savinko voitti ryhmänsä viidennen pelaajan neljän metrin marginaalilla.

19-vuotias nuorukainen on nyt selvittänyt itsensä 32 ensimmäisen joukkoon. Pudotuspelit jatkuvat torstaina. Suomalaisista kisan aiemmissa vaiheissa olivat mukana myös Mikko Pirinen, Jarno Alatalo sekä Kari Hyökki.

Suomalaisten paras sijiotus kilpailussa kautta aikojen on Janos Uotilan 12:s sija. Iiro Savinko oli mukana myös kaudella 2010 jolloin hän karsiutui avauspäivän jälkeen.

”Nyt olen viimevuotisen kokemuksen myötä valmiimpi menestymään tässä tapahtumassa joka on melkoinen spektaakkeli ja vaatii piukkaa itsensä suggerointia ja tilanteen hallintaa”, Savinko viestitti Las Vegasista ennen kisan alkua.

Keräilyeriiin joutumiselle hän löysi päivän päätyttyä selityksen.

”Eka kierros meni jännittäessä, mutta sitten alko rentoutumaan kun sai onnistumisia ja pääsi kierroksia eteenpäin. Torstailta odotan todella kovatasoista päivää, joten tämän päiväisiin jännittämisiin ei enää ole varaa. Tavoitteena tietysti päästä perjantaille finaali päivälle 8 parhaan pelaajan joukkoon”, hän jatkoi.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje