16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Henrik Stenson polvileikkaukseen Race to Dubain jälkeen

Nyt tekee kipeää. Henrik Stenson katsoo puttilinjat mielellään kyykyssä pallon takaa. Kuva Getty Images.

Henrik Stenson uskoo pystyvänsä pelaamaan kauden viimeiset Race To Dubain kilpailut ja vielä niiden jälkeen Etelä-Afrikan Sun Cityn kisan, vaikka oikea polvi onkin kipeä. Hän ei ole mukana parhaillaan pelattavassa Hongkongin kisassa, vaan säästelee itseään finaaleja varten.

”Minulle tehdään sama operaatio kuin vasempaan polveen neljä vuotta sitten”, toteaa Stenson Svensk Golfille.

Kaksi vuotta sitten Stenson kahmi tittelejä, dollareita ja euroja. Hän voitti sekä FedEx Cupin että Race to Dubain. Viime kausi ei ollut samanlaista voittokulkua ja tänä vuonna Stensonille on langennut ”kakkosen” rooli. European Tourilla hän oli BMW International Openissa toinen ja PGA Tourilla kakkostiloja tuli peräti viisi. Maailmanlistalla mies on kuudentena.

Stenson ei ole kauden aikana tuonut esiin polviongelmaansa ja sen vaikutusta pelisuoritukseen. Leikkaus on joka tapauksessa pakollinen ja siitä seuraa vähintään kuuden viikon pelitauko. Stenson uskoo palaavansa kisoihin tammikuun puolivälissä.

”Toivon olevani mukana Abu Dhabissa (14.–17. tammikuuta). Leikkaus on kuitenkin aina leikkaus eikä toipumiseen saa takuuta. Missään tapauksessa en halua pitää taukoa keskellä ensi kautta”, jatkoi Stenson.

European Tourin finaalit käynnistyvät ensi viikolla ja viimeinen kisa pelataan Dubaissa 19.–22. marraskuuta.

Jari Jokinen

Lähteet: Svensk Golf, Expressen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje