16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour - Kilpagolf

Forsman korjasi potin Hooverissa - Degerman 26:s Futures Tourilla

Dan Forsmanin voitolle ei ilmaantunut Hooverin kisan finaalikierroksella todellista uhkaajaa. © Getty Images

Dan Forsmanin (-20) voittokulku Regions Charity Classcissa käynnistyi finaalikierroksen ulosmenon neljällä perättäisellä birdiellä ja yhdellä eaglella. Tehoisku oli sisääntulon parista bogista huolimatta sen verran vakuuttava, että hän oli lopulta kolme lyöntiä toisen sijan jakaneita Joe Ozakia sekä Peter Senioria parempi.

Hooverissa, Alabamassa pelattu turnaus oli järjestyksessään kymmenes Yhdysvaltain yli 50-vuotiaiden ammattilaiskiertueella tällä kaudella.

Voitto oli lauantaina Ross Bridgellä kenttäennätyksen, 62, tehneelle Forsmanille uran toinen Champions Tourilla. Sen ansiosta hän siirtyi koko kauden mittaisessa Charles Schwab Cup’issa kolmanneksi Hooverista ansaitsemillaan 255 lisäpisteellä.

David Peoples (-15) oli neljäs, Jeff Slumanin sekä turnausta kahden kierroksen jälkeen johtaneen Bobby Clampettin jaettua viidennen sijan, lukemin -14. Kaksi ensimmäistä kierrosta tuloksin 65-64 pelanneen Clampettin finaalikierroksen (73) ”harharetki” sisälsi neljä bogia ja yhden tuplabogin.

Alabamassa muita kymmenen parhaan joukkoon mahtuneita olivat mm. Bob Tway, Corey Pavin sekä Joey Sindelar.

Charles Schwab Cup’in pistetilaston kärjessä jatkaa edelleen Fred Couples. Jo kolme Champions Tourin kisaa tällä kaudella voittanut Couples ei ollut selkävaivojensa vuoksi mukana viikonlopun turnauksessa.

Sen sijaan pahassa auto-onnettomuudessa viime kesäkuussa ollut Ken Green pelasi ensimmäisen henkilökohtaisen turnauksensa traagisen tapahtuman jälkeen. Hän oli kisassa 73:s kierroksin 74-76-75.

Vajaan vuoden takaisen onnettomuuden seurauksena Greenin oikea jalka jouduttiin amputoimaan polvesta alaspäin. Samassa onnettomuudessa menehtyi Greenin veljen avopuoliso.

JuttaJutta Degerman (+1) oli viikonvaihteessa mukana Kansas Cityssä pelatussa Futures Tourin kilpailussa. Hän sijoittui yhden kierroksen mittaiseksi jääneessä turnauksessa 26:nneksi, tuloksellaan 72. Kisa jouduttiin typistämään 18-reikäiseksi, sillä kovat sateet muokkasivat Leawood South Country Clubin kentän pelikelvottomaksi. Turnauksen voiton vei USA:n Ryann O’Toole tuloksellaan 65. Hollannin Dewi Claire Schreefel (67) oli toinen ja USA:n Christine Song (68) kolmas.

Myös Immu Korvenmaa (+6) oli mukana Edwardsvillessä, Illinoisissa pelatussa Hooters Tourin kisassa. Hän jäi kuitenkin kierroksillaan 74 ja 76, neljä lyöntiä kisan jatkopaikasta.

Voiton nappasi Jim Renner (-15), ennen David Milleriä (-14) sekä Chris Devliniä (-13).

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje