Tommy Fleetwood pääsi sunnuntaina ET:n rankingvoittajien arvokkaaseen joukkoon. Kuva: Getty Images
European Tour |
19.11.2017

Tommy Fleetwood ET:n rankingvoittoon – Jon Rahm finaaliturnauksen ykkönen

Justin Rosen haaveet Race to Dubain voitosta haihtuivat päätöskierroksen sisääntulon nihkeään peliesitykseen.

Tommy Fleetwood on Euroopan kiertueen kokonaiskilpailun ykkönen kaudella 2017. Asia konkretisoitui, kun ET:n finaaliturnaukseen Race to Dubai -listan kärkipaikalta lähtenyt Fleetwood onnistui pitämään rankingvoittonsa pahimmat uhkaajat Justin Rosen ja Sergio Garcian pistetilastossa takanaan.

Fleetwood (-11) ei ollut kisan ensimmäisellä ja viimeisellä kierroksella parhaimmillaan. Sunnuntaina kävi hyvissä ajoin selväksi, että kokonaiskilpailun voitto ei ole hänen omissa käsissään. Tulos 74 pudotti englantilaisen lopulta DP World Tour Championshipissä 21. sijalle.

Fleetwoodin jäätyä kisan kärkikamppailusta, päätöskierroksen hyvin aloittaneen Rosen toiveet isosta rankingmenestyksestä nousivat tuntuvasti. Ulosmenossa neljä birdieä tehnyt olympiavoittaja oli kierrostaan 11 reiän jälkeen neljä alle, mutta viimeinen kolmannes oli hänelle vaikea.

Rosen (-17) haaveet sekä Race to Dubain että turnauksen voitosta kuihtuivat reikien 12–16 jaksossa tulleisiin kolmeen bogiin. Maailmanlistan kuutonen päätti kautensa 18. reiän birdieen, ja nousi sen myötä lopputuloksissa jaetulle neljännelle tilalle.

Race to Dubai -kokonaiskilpailun kolmannelle voittajaehdokkaalle Sergio Garcialle olisi riittänyt ranking-kuninkuuteen ainoastaan voitto Jumeirahin golfkeskuksessa. Espanjalainen pelasikin tällä viikolla nousujohteisesti ja paransi päivä päivältä tuloksiaan.

Garcia nousi uhittelemaan turnauksen ja rankingin voittoa esitettyään ensimmäisellä yhdeksiköllä rautaista peliä. Hän teki kierroksen alkuun neljän birdien suoran ja pelasi etuysin jäätävästi 30 lyönnillä.

Kahdeksan birdieä sunnuntaina tehnyt Garcia olisi tarvinnut uusintaan vielä yhden birdien 18. reiällä, mutta tuloksena oli mahdollisimmaan huonoon paikkaan tullut päivän ainoa bogi. Masters-voittaja joutui tyytymään jaettuun neljänteen sijaan Rosen ja kahden eteläfrikkalaisen Dean Burmesterin ja Dylan Frittellin kanssa.

Voiton Dubaissa vei toinen espanjalainen, Jon Rahm (-19), joka jätti päivän kovimman tuloksen (63) pelanneen Irlannin Shane Lowryn Thaimaan Kiradech Aphibarnratin lyönnin päähän.

Jon Rahm on noussut nopeasti yhdeksi huippugolfin merkittävimmäksi eurooppalaiseksi hahmoksi tällä vuosikymmenellä. Kuva: Getty Images

Vastikään 23 vuotta täyttänyt Rahm pelasi loistavan tulokaskauden pääkiertueilla. Hän voitti PGA Tourin Farmers Insurance Openin ja Dubain turnauksen lisäksi Irlannin avoimet, ja on siten ensimmäinen useamman kuin yhden Rolex-sarjan turnauksen voittanut pelaaja. Vielä vajaat 1,5 vuotta sitten amatööristatusta kantanut Rahm on myös kiivennyt maailmanlistalla parhaaksi eurooppalaiseksi, viidenneksi.

”En ajatellut alkuvuodesta, että olisin täällä, saati voittavani, joten onhan tämä uskomaton tunne”, Rahm sanoi.

Rahm nousi voittonsa myötä rankingissa kolmanneksi ohi Garcian.

ET:n kauden 2017 suurin sankari on kuitenkin Tommy Fleetwood. Hän tilastoi tänä vuonna voitot Abu Dhabissa ja Ranskan avoimissa ja kokosi kahdeksan muuta top 10 -sijoitusta. Kakkostiloja kertyi kaksi, Kiinassa ja Meksikon WGC-sarjan turnauksessa. Näistä ensin mainitun hän hävisi uusinnassa Bernd Wiesbergerille.

Fleetwood, 26, on ankkuroitunut OWGR-listalla 20:n joukkoon. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä hänelle tavoitteiden ollessa paljon korkeammalla.

”Minun tavoitteeni on tulla maailman parhaaksi pelaajaksi. Onnistuin siinä sitten tai en, se on kestotavoitteeni”, Fleetwood sanoi.

”Tämä vuosi on ollut iso vuosi urallani. Kun istumme päättyvän vuoden jälkeen alas, on selvää, että tähtäin nousee taas vähän korkeammalle. Sillä tavalla aion puskea itseäni saavuttamaan lisää menestystä.”

”Olen saanut paljon kokemusta kahden kolmen viimeisen vuoden aikana. Tiedän, että väärälle polulle voi helposti ajautua, mutta samalla uskon, että minä ja runsas tukijoukkoni tiedämme, miten pysyä oikealla polulla.”

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti