Suomalaisten juna meni väärään suuntaan Valderramassa - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Suomalaisten juna meni väärään suuntaan Valderramassa

Hankalat olosuhteet murskasivat Mikko Ilosen ja Roope Kakon kirihaaveet Open de España -turnauksen kolmannella kierroksella. Mike Lorenzo-Vera nousi paalulle.

Mikko Ilonen (+12) menetti asemiaan Valderraman kentällä Sotograndessa pelattavan Espanjan avoimen mestaruusturnauksen kolmantena päivänä. Tulos 78 ei suuria riemunkiljahduksia aiheuta, mutta vallitsevissa olosuhteissa kyseessä oli varsin inhimillinen kierros.

Kovana  ja puuskittaisena jatkunut tuuli piti tulostason jälleen matalana, ja kärjessä ollaan poikkeuksellisesti plusmerkkisellä saldolla. 22 sijaa pudonnut Ilonen (46:s) lähtee finaalikierrokselle 11 lyönnin päässä Mike Lorenzo-Verasta (+1).

Ilosen kenttäpeli oli hyvää ja tilastot kunnossa, jollei puttien määrää oteta huomioon.  Hän osui kahdeksan kertaa väyliin avauksillaan, viheriöosumien määräkin (10) oli Valderraman vaikealla kentällä kohtuullinen.

”Lyömistäni en voi moittia, oli hyviä suorituksia ja birdiepaikkoja. Putteja kertyi liikaa”, 34 kertaa kulmarautaansa viheriöillä käyttänyt Ilonen sanoi.

”Tuulen puuskaisuus tekee lyömisestä hieman arpapeliä. Pelaaminen on todella haasteellista, mukavaakin, vaikka kenttä rankaisee armotta. Järjestäjät ovat mielestäni hieman epäonnistuneet kentän asetteluissa tiiauspaikkojen ja reikien osalta.”

Ilosen tuloskorttiin piirtyi viisi bogia ja yksi tuplabogi. Hän pelasi viimeiset kaksi reikää kolme yli, ja menetti tässä rytäkässä noin 20 sijaa.

Roope Kakon tylyksi kohtaloksi jäi päivän kehnoin tulos, 83 lyöntiä. Paketti levisi totaalisesti kierroksen keskivaiheilla, missä hän teki kolme tuplabogia putkeen; lauantain neljäs tuplabogi osui kentän 16. reiälle. Kun korttiin merkittiin myös viisi bogia, oli 14. reiän birdie laiha lohtu.

Kakko (+19) jakaa 68. sijaa Kristoffer Brobergin kanssa, joka myös tekee hänelle seuraa sunnuntain kierroksella. Kolmantena pyöränä klo 11.20 starttaavaan ryhmään liittyy Daniel Brooks.

Ilosen finaalikierroksen (klo 10.10) pelikaverit ovat David Drysdale ja Gregory Bourdy.

Mike Lorenzo-Vera ei ole hätkähtänyt Valderraman major-tason olosuhteita. Kuva: Getty Images

Mike Lorenzo-Vera ei ole hätkähtänyt Valderraman major-tason olosuhteita. Kuva: Getty Images

Taistelu kärjessä on tasaista, sillä Andrew Johnston, Martin Kaymer ja Joost Luiten ovat lyönnin päässä Lorenzo-Verasta. James Morrison ja Ross Fisher (+3) mahtuvat myös top 5:een. Pablo Larrazabalin kanssa seitsemättä sijaa jakava Peb Angles (+7) on kisan toistaiseksi suurin yllättäjä. Angles on monelle nuorelle suomalaiselle pelaajalle tuttu lähinnä Espanjassa pelattavalta Gecko Tourilta.

Kaukaa kymmenen joukkoon noussut Alexander Norén (+5) pelasi Valderramassa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kuutosella alkavan tuloksen (68) sitten avauskierroksen. Ruotsalaisen kolme alle -esitystä voisi verrata hieman säyseämmällä kentällä ja rauhallisimmissa sääolosuhteissa lähempänä 60 lyöntiä olevaan tulokseen.

Yhä ensimmäistä voittoaan Euroopan kiertueella jahtaava Lorenzo-Vera on pystynyt pelaamaan kahdella edellisellä kierroksella paremmin kuin avauspäivänä, jolloin keli antoi mahdollisuuden huomattavasti kovempiin tuloksiin. Ranskalainen vastasi päivän näyttävimmästä lyönnistä 17. reiällä, jossa hän iski lähestymisensä kauniisti kupin perukoille. Tällä eaglella hän nousi kilpailun kärkipaikalle.

”Se oli todella kuuma lyönti wedgellä, mutta upotin myös kaksi chippiä”, hän sanoi.

”Aion ottaa tänä iltana kunnon nokoset, koska kärsivällisyyden ylläpitäminen vaatii täällä niin paljon energiaa. Huomenna tarkoitukseni on rentoutua ja nauttia niin paljon kuin mahdollista.”

Challenge Tourin rankingin vuonna 2007 voittanut Lorenzo-Vera, 31, pelasi viime vuonna tähän asti parhaan kautensa Euroopan kiertueella; hän sijoittui Race to Dubai -listalla 78:nneksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)