26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Ernie Elsilla vahva aloitus Canadian Openissa

Ernie Els on ollut pehmeää leijonaa viimeaikoina.

5,2:n miljoonan dollarin Canadian Open ei kerää tänäkään vuonna kasaan erityisen nimekästä osallistujakaartia viime viikon British Openin takia. Ernie Elsilta jäi kuitenkin BO:n kaksi viimeistä kierrosta pelaamatta ja jetti suuntasi ison miehen Vancouverissa käytävään kilpailuun. Els etsii edelleen kautensa topkymppiä – voitosta puhumattakaan. Saavuttaako hän sen Kanadassa tällä viikolla? Els aloitti hyvin torstaina pelaten 68 (-2) Shaughnessy Golf & Country Clubilla, jossa tuloksen tekeminen on ollut toistaiseksi erittäin haastavaa. ”Löysin hyvän svingin tänä aamuna”, sanoi Els mainiten myös taistelustaan selkäongelmiansa vastaan. Elsilla on mennyt myös heikosti viimeaikoina golfin saralla. Hän ei ole päässyt cutista neljässä viimeisessä viidestä pelatusta kisasta, eikä ole ollut 25 parhaan joukossa sitten TPC Blue Monsterin Doralissa, jossa jakoi 15. sijaa maaliskuussa. Torstain kierroksella Els osui 78% greenistä ja teki ainoastaan yhden bogeyn. ”Jos osut raffiin enemmän kuin pari kertaa tällä kentällä, niin tulos nousee korkeaksi”, Els toteaa. Torstain aloitus toimi myös itsetunnon kohottajana Elsille – ”Tarvitsen lisää tällaisia kierroksia”, hän kertoo. Nyt hänen tarvitsee vain pelata toinen samanlainen. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje