Salminen kakkoseksi Ecco Tourilla - Golfpiste.com

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista
Ecco Tour

Salminen kakkoseksi Ecco Tourilla

FT:n kokonaispisteissä toiseksi viime vuonna sijoittunut Mikael Salminen pelasi mainion turnauksen PGA Catalunya Resortissa.

Mikael Salminen (67-70-70) jatkoi suomalaisten hyviä esityksiä Barcelonassa Nordic Liigan talvisarjan kilpailuissa.

Hän sijoittui PGA Catalunya Resortissa pelatussa Mediter Real Estate Masterissa toiseksi, eroa hurjaan vireeseen kahdella jälkimmäisellä kierroksella yltäneeseen Tanskan Benjamin Henry Pokeen jäi kolme lyöntiä.

Salmisen (-5) finaalikierros sujui 70 lyönnillä. Hänen tuloskorttiinsa kirjattiin tiistaina viisi birdietä, kolme bogia ja yksi tuplabogi.

Norjalaiset Kristoffer Reitan (a) ja Torbjørn Johansen (-4) jakoivat Ecco Touriin kuuluvassa kisassa kolmatta sijaa.

Muita suomalaisia ei mahtunut kymmenen joukkoon. Jonne Asikainen (-2) oli 11:s. Antti Ahokas, Niklas Dahlgren ja Oliver Lindell (-1) jakoivat 17. sijaa.

Niclas Hellberg voitti talvisarjan edellisen turnauksen. Tällä kertaa Peuramaa Golfia edustava pelaaja karsiutui niukasti kisan finaalikierrokselta.

Nordic Liigan seuraava kilpailu käynnistyy perjantaina. Se pelataan niin ikään PGA Catalunya Resortissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje