26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Dustin Johnson karisti sunnuntai-peikon harteiltaan

Dustin Johnson sai Illinoisista balsamia haavoilleen. © Getty Images

Monenlaisia sunnuntai-apinoita ja -peikkoja harteilleen tällä kaudella koonnut Dustin Johnson sai lopultakin odottamansa palkinnon. US Openin ja PGA Championshipin romahdukset ja erehdykset jäivät nyt viimeistään taka-alalle, kun hän nousi BMW Championshipin johtopallossa pelatessaan kisan voittajaksi.

Tällä kertaa pettyjän ikävä rooli tarjoutui Paul Caseylle, jonka kolmen lyönnin johto mureni sisääntulossa: kolme peräkkäistä bogia rei’illä 13-15 oli ”Montyn” Ryder Cup -joukkueesta rannalle jääneelle englantilaiselle liikaa.

Vaikka viime hetkien notkahdus tuntuu Caseystä taatusti raskaalta, toi Illinoisin kisa hänelle jotain ilonaiheitakin. Hän nousi kakkossijansa avulla FedExCupin pisteissä niiden viiden pelaajan joukkoon, joista kuka tahansa voittaessaan play off -sarjan viimeisen turnauksen, voittaa myös koko FedExCupin ja 10 miljoonan dollarin bonuspalkkion.

Tiger Woodsin pelit FedExCupissa päättyivät sen sijaan sunnuntaina. Häneltä vaadittiin Illinoisissa sijoitusta viiden parhaan pelaajan joukkoon, johon olisi finaalikierroksella riittänyt tulos 64. Tästä 15:nneksi sijoittunut Woods jäi selvät kuusi lyöntiä.

Epäonnistuminen merkitsi samalla sitä, että Woods joutuu jättämään seuraavan turnauksen väliin ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan pelillisen riittämättömyyden vuoksi. Näin Woodsin pelit jatkuvat vasta lokakuussa Walesissa pelattavassa Ryder Cupissa.

Paul

Paul Caseyllä on mahdollisuus näyttää Atlantassa vielä koko porukalle… &copy Getty Images

FedExCupin kärkiviisikko koki viikonvaihteessa muutoksia. Caseyn ja Dustin Johnsonin ilmaantuminen top-viitoseen tiesi sitä, että sunnuntaina kämmännyt Luke Donald ja koko viikon nihkeästi pelannut Jason Day joutuivat luopumaan asemistaan.

Kolme muuta ”top-viitosta” ovat Matt Kuchar (Illinois 3:s), Charley Hoffman (Illinois 30:s) sekä SteveStricker (Illinois 8:s). Kaikki loput 25 kahden viikon kuluttua pelattavaan Tour Championshipiin tiensä selvittäneet pelaajat voivat vain toivoa, ettei em. armoitetusta viidestä pelaajasta kukaan voita Atlantan finaaliturnausta.

Harvoin näkee huipputurnauksessa niin varman päälle pelattua bogia, kuten Ryan Moore esitti finaalikierroksen viimeisellä reiällä. Tuplabogi olisi lipsauttanut hänet FedExCupista ulos.

Viimeisen paikan Tour Championshipiin saanut pelaaja oli Bo Van Pelt. Sen sijaan BMW Championshipissä urhoollisesti taistellut Charlie Wi jäi niukasti ulos. Sama kohtalo koitui mm. Ryder Cupiin valikoituneille Rickie Fowlerille, Rory McIlroylle, Stewart Cinkille ja Ian Poulterille.

Marko Kuivasaari Woodsin jatkonäkymät käymässä heikoiksi FedExCupissa

Tiger Woods on sunnuntaina vaativan tehtävän edessä. Jotta paikka PGA Tourin play offien viimeiseen turnaukseen aukeaisi, hänen on noustava Illinoisin kisassa viiden parhaan joukkoon. Matkaa maailman ykkösellä on tuohon tavoitteeseen seitsemän lyöntiä. Finaalikierrokselle mennään Ryan Mooren johtaessa yhdellä lyönnillä.

Illinoisin

Illinoisin kisan ensimmäinen kuutosella alkanut kierros sai Tiger Woodsin hymyilemään lauantaina. &copy Getty Images

Tiger Woods on esittänyt urallaan monenlaisia uskomattomia nousuja ja venymisiä, joskus sellaisiakin joihin kenenkään muun kuin hänen itsensä on ollut etukäteen vaikeaa uskoa. Maailman kaikkien aikojen paras golfin pelaaja joutui viime vuoden loppupuolella sellaiseen pyöritykseen siviilielämänsä sähläysten tiimoilta, että suoritukset itse leipätyössä ovat sen jälkeen olleet kaukana hänen normaalista tasostaan. Tämä jos mikä on haavoittanut Woodsin taianomaista venymiskykyä.

Woodsin monivuotisen ykköshaastajan, Phil Mickelsoninkin pelin onnuttua viime aikoina, on lajin elävä legenda kyennyt säilyttämään kaikista ojista ja allikoista huolimatta paikkansa maailmanlistan kärjessä. Sunnuntaina kaksikko Woods-Mickelson pelaa samassa ryhmässä, jossa kohtalon kellojen lyönnit voivat soida ensinmainitun korvissa kumeana finaalikierroksen päätteeksi: Woodsin putoaminen FedExCupin voiton ratkaisevasta Tour Championshipistä on enemmän kuin lähellä.

Päivän lukemat ovat viisi ja seitsemän. Koodia selvittääksemme, Woodsin on oltava BMW Championshipin tuloslistalla viiden parhaan joukossa, jotta paikka Atlantassa kahden viikon kuluttua pelattavaan huipennukseen aukeaisi. Eroa tuohon tavoitteeseen Woodsilla on juuri nyt seitsemän lyöntiä. Se ei ole Tigerin kyvyt tietäen mahdotonta, mutta nykytilanne huomioon ottaen nousu viiden parhaan joukkoon Illinoisissa lienee sittenkin epätodennäköistä.

Kävi niin tai näin, on Woodsin ja Mickelsonin pelaaminen samassa ryhmässä yksi päivän mielenkiintoisimpia yksityiskohtia. Nämä maailman kaksi parasta pelaajaa eivät ole tunnetusti parhaita ystävyksiä, mutta aito kunnioitus on kohdallaan. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta kun Woods ja Mickelson pelaavat yhteisessä flightissa sitten viime marraskuussa pelatun HSBC Championsin.

Sunnuntainen finaalikierros on Woodsille ja Mickelsonille 26:s kohtaaminen, tilaston ollessa lukemin 11-10-4 Woodsin eduksi, kun paremuuuden mittarina on yhteinen kierros.

Mahdollinen Tour Championshipin missaaminen on Woodsille uusi ja outo tilanne: urallaan kertaakaan aiemmin hän ei ole joutunut jättämään tavoittelemaansa turnausta väliin pelillisten avujen riittämättömyyden vuoksi.

”On vain pelattava, muutakaan en voi. Yritän voittaa turnauksen, jossa olen kärkeä kahdeksan lyöntiä jäljessä”, Woods tiivisti asian kierroksensa jälkeen.

Menestyminen

Menestyminen BMW Championshipissä avaisi Ryan Moorelle paljon muitakin mahdollisuuksia. &copy Getty Images

Kisan ykköseksi 54 reiän jälkeen siirtynyt Ryan Moore on myös elämänsä tilaisuuden edessä. Paikka Tour Championshipiin on lohkeamassa ensimmäistä kertaa. Mikäli asiat sujuvat Mooren kannalta loppuun saakka myönteisesti, tienaisi hän samalla itselleen osallistumisen ensi vuoden Mastersiin, US Openiin sekä British Openiin. Siinä Moorelle sunnuntaiksi porkkanaa kylliksi.

”Niin kuin kaikissa muissakin kisoissa, tulin tänne voittaakseni”, Moore sanoi. ”En ole täällä yrittämässä pääsyä seuraavaan turnaukseen. Kun menestyy riittävän hyvin, niin kaikki muu tarpeellinen seuraa automaattisesti. Yritän keskittyä ja pysyä yhtä kärsvällisenä kuin aiempina pelipäivinä, pelata kovaa. Katsotaan sitten mitä tapahtuu.”

Toisen sijan Illinoisissa jakavat: Dustin Johnson, Charlie Wi sekä Matt Kuchar. Heistä Johnson pelaa sunnuntain johtopallossa Mooren kanssa. Joko Johnson nyt onnistuisi karistamaan häntä kärkiryhmässä muutaman kerran kiusanneen peikon tiehensä…

Marko Kuivasaari

Wi nousi Kucharin rinnalle

Kurkunpääntulehduksesta kärsivä Matt Kuchar ei ollut perjantaina parhaimmillaan, mutta onnistui säilyttämään kärkipaikkansa PGA Tourin kolmannessa play off -turnauksessa. Kucharin seuraksi jaetulle ykköstilalle nousi Korean Charlie Wi.

Luke

Luke Donald on esittänyt ehjiä otteita Illinoisissa. &copy Getty Images

BMW Championshipin toinen kierros näytti käynnistyvän Matt Kucharilta kumman vaisusti. Loistavia otteita viime aikoina esittänyt pelaaja sortui yhtäkkiä helppoihin virheisiin tehtyään kuudennelle reiälle jo päivän neljännen boginsa. Jatkossa FedExCupin pisteykkönen kuitenkin ryhdistäytyi: viisi birdietä pitivät hänet kartalla, vaikka bogit sisääntulon ensimmäisellä ja viimeisellä nostivatkin perjantain tuloksen parin yläpuolelle.

Kucharin ailahtelevaisuuden taustalla on äkillinen kurkunpääntulehdus, joka teki pelaajalle toisesta kierroksesta todellisen urakan.

”Olo ei voinut tuntua enää heikommalta. Yritin vain lyödä palloni mahdollisimman nopeasti, jotta sain säästettyä energiaa”, kuvaili Kuchar välillä tuskaistakin kierrostaan iltapäivän lämpimässä säässä.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Virus- tai bakteeriperäistä tulehdusta potevan Kucharin paikka FedExCupin himoitussa top-viitosessa säilyy aina Tour Championshipiin saakka, kävi Illinoisissa miten tahansa.

Eikä tilanne kierroksensa jälkeen heti levolle menneen Kucharin kannalta niin pahalta muutenkaan näytä. Hän jakaa kisan kärkipaikan yhdessä CharlieWi’n kanssa. Kaksikko on turnauksen puolivälissä tilanteessa -6.

Muista ”top-viitosista” Luke Donald (-4) on neljäntenä, Steve Stricker (+1) 27:ntenä, CharleyHoffman (+5) 52:ntenä sekä Jason Day (+6) 56:ntenä.

BMW Championshipin voittoa puolustava Tiger Woods pelasi perjantaina tuloksen 72. Kierros sisälsi kolmen birdien lisäksi kaksi bogia sekä toisena päivänä peräkkäin yhden tuplabogin. Sijalla 40 oleva Woods (+3) on yhdeksän lyöntiä kärkeä perässä, mutta päästäkseen play off -sarjan ratkaisevaan East Laken kisaan hänen tulisi sijoittua Cog Hillillä suunnilleen viidennen tilan paikkeille. Tähän maailman ykkösellä näyttäisi olevan matkaa nyt seitsemän lyöntiä.

On selvää, että viikonvaihteessa selkä seinää vasten pelaavan Woodsin on venyttävä kahdella jäljellä olevalla kierroksellaan aivan parhaiden kykyjensä mukaisiin suorituksiin, jotta hänen pelinsä jatkuisivat Atlantassa.

Marko Kuivasaari

Kuchar näytti jälleen kaapin paikan

Matt Kucharin upeat otteet jatkuivat play off -sarjan kolmannen turnauksen avauskierroksella. PGA Tourin kovakuntoisimman pelaajan päänahka on käymässä yhä himoitummaksi, mutta kuinka moni lopulta ehtii Kucharin kelkkaan. Tiger Woodsille tehtävä on käymässä yhä monimutkaisemmaksi tahmean aloituksen myötä.

Matt

Matt Kucharin pelissä ei ollut torstainakaan yhtään heikkoa kohtaa. &copy Getty Images

Matt Kuchar näyttäisi olevan valmis seuraavaan sankaritarinaan huippugolfin vaativassa maailmassa. Hän, joka vielä hiljattain tunnettiin pienempien kisojen miehenä, on noussut koko pituutensa mitan kohti lajin terävintä eliittiä – Kucharin vaarallisuudesta ei tarvitse enää kuiskia.

Kuchar oli kaikkia muita edellä BMW Championshipin ensimmäisellä kierroksella: tulos 64 (-7) teki FedExCupin pistehaista välittömästi takaa-ajettavan myös Chicagon esikaupunkialueella, Lemontissa pelattavassa turnauksessa.

Pitkänhuiskean pelaajan tasokkaat otteet ovat kestäneet pitkin kautta. Kauden ensimmäisen play off -sarjan kisan voittajalla on tältä kaudelta koossa eniten (10) top-ten-sijoituksia, joten itseluottamus on pönkittynyt riittävän korkealle suuria saavutuksia ajatellen.

BMW Championshipin aloitus oli numerollisesti Kucharin uran toiseksi paras. Kaikkiaan tämän vuoden 23 startissaan Kuchar on pelannut ensimmäisen kierroksensa 21 kertaa alle parin.

Hieman toisenlaisissa tunnelmissa on Tiger Woods, joka teki torstain avausreiällään välittömästi tuplabogin. Näitä menetettyjä lyöntejään Woods ei saanut koskaan takaisin, päivän tulokseksi jäätyä 73 (+2) lyöntiä. Samalla katkesi Woodsin Cog Hillillä 11 peräkkäisten alle parin pelaamien kierrosten putki.

Paljon jäi Woodsille mietittävää pelinsä kanssa perjantaiksi. Hänen yksi perusongelmistaan on ollut kisojen vaikea avauskierros, mistä paljon kertoo ensimmäisten kierrosten keskiarvo, 71,08. Täsmälleen vuosi sitten se oli 68,9.

Tällä kertaa Woodsin on siis koottava itsensä aivan toisella tavalla kuin vaikkapa Deutsche Bank Championshipissä. Hänen on sijoituttava Lemontissa suunnilleen viidennen sijan paikkeille, selvittääkseen tiensä kaiken ratkaisevaan Tour Championshipiin.

Lähipäivät

Lähipäivät näyttävät, onko Ian Pouterin kunnon ajoitus osunut nappiin. &copy Getty Images

Viisi kertaa Cog Hillillä voittanut Woods oli vuonna 2005 vastaavanlaisessa tilanteessa. Hän aloitti kisan tuolloinkin tuloksella 73, ja nousi lopputuloksissa toiseksi. Vaikka samanlaista nousua ei hänen nykykunnollaan olisikaan odotettavissa, voi Woodsin pelastuksena olla kenties hieman maltillisempi tulostaso. Ollakseen FedExCupin pisteissä 30 parhaan joukossa viikonvaihteen kisan jälkeen, ei hänellä joka tapauksessa ole enää varaa yhteenkään huonoon kierrokseen.

”Olen tällä hetkellä viiden lyönnin päässä tavoitteestani, se ei kuulosta pahalta”, Woods sanoi.

Kravatti kaulassaan pelaava Ryan Moore (65) on BMW Championshipissä toisena, lyönnin kolmantena majailevaa Ian Poulteria edellä. Tämän viikonvaihteen aikana on Poulterillakin paras hetkensä osoittaa virkoamisen merkkejä, sillä britti on sijoittunut helmikuussa voittamansa reikäpelin maailmanmestaruuden jälkeen kymmenen parhaan joukkoon vain yhdessä kisassa.

Sijalla 34 oleva Phil Mickelson ei tunnetusti ole Cog Hillin suurimpia ystäviä, ”Leftyn” saaliiksi jäikin torstaina täysin odotusten mukainen kierrostulos, 72 lyöntiä.

Marko Kuivasaari

Tunnelma tiivistyy FedExCupissa

Taistelu FedExCupin voitosta on käymässä yhä kuumemmaksi, kun neljästä play off -sarjan turnauksesta on jäljellä kaksi koitosta. Torstaina alkavassa BMW Championshipissä on mukana 70 pelaajaa, jotka voiton ohella tavoittelevat paikkaa viiden parhaan joukkoon FedExCupin pisteissä.

Kävi

Kävi Illinoisissa miten tahansa, Matt Kucharin paikka viiden parhaan joukossa on varma ennen Tour Championshipiä. &copy Getty Images

Kun väki vähenee, niin pidot paranee. Tätä vanhaa sanontaa voi soveltaa hyvin myös PGA Tourilla tällä viikolla pelattavan BMW Championshipin kohdalla, joka on kiertueen play offien toiseksi viimeinen kisa.

Lemontissa, Illinoisissa käytävään turnaukseen on raivannut tiensä 70 parhaiten FedExCupin pisteissä sijoittunutta pelaajaa, tavoitellakseen mahdollisimman hyviä asetelmia kahden viikon kuluttua koko lystin ratkaisevaan Tour Championshipiin.

Pelin henki on selvä. Cog Hillin kentällä pelattavan kisan jälkeen 30 parasta FedExCupin pisteissä sijoittunutta kilpailijaa selvittää tiensä East Laken finaaliturnaukseen, muut jäävät kylmästi ulkopuolelle.

Paras tilanne tulee olemaan niillä, jotka ovat Illinoisin kisan jälkeen pisteissä viiden parhaan joukossa: heistä kuka tahansa voittaessaan Tour Championshipin, voittaa myös koko FedExCupin. Teoriassa kaikilla 30 finaaliturnauksen pääsevillä pelaajilla on mahdollisuus FedExCupin voittoon, mutta em. viittä lukuunottamatta heidän mahdollisuutensa eivät ole omissa käsissä. Tukea ei saa enää viimeisessä kisassa pisteistäkään, sillä ne nollataan kun BMW Championshipin jälkeiset 30 parasta on selvillä.

Tätä taustaa vasten FedExCupin pisteissä tällä hetkellä kärkiviisikon muodostavat Matt Kuchar, Charley Hoffman, Steve Stricker, Jason Day sekä Luke Donald ovat kaikkien muiden kilvassa jäljellä olevien 65 pelaajan janoamaa riistaa.

Viiden parhaan joukossa paistattelu on juuri nyt parasta mitä pelaaja voisi toivoa, mutta viiden armoitettujen sisällä Day tai Donald ovat eniten helisemässä, mikäli Illinoisin kisan voittaja tulee sunnuntaina näiden viiden ulkopuolelta.

Turvallisimmat asemat ovat Kucharilla, joka ei menetä paikkaansa top-viitosessa, vaikka jäisi viimeiseksi ilman karsintaa pelattavassa BMW Championshipissä. Se on palkinto, jonka onnistunut systeemi tarjoaa Kucharille hyvin menneestä kaudesta. Hänellä on plakkarissaan yhdeksän top-ten-sijoituksen ohella yksi play off -sarjan kisan voitto sekä kunnollinen sijoitus (11:s) Deutsche Bank Championshipistä.

Loistavan

Loistavan syyskunnon löytänyt Charley Hoffman olisi saattanut olla USA:n Ryder Cup -joukkueelle merkittävä hengenluoja… &copy Getty Images

Myös Hoffmanin mahdollisuudet pudota viiden parhaan ulkopuolelle ovat melko kaukaiset. Se on osoitus siitä kuinka tärkeätä on voittaa play off -turnaus, josta saa kuitenkin viisinkertaiset pisteet verrattuna PGA Tourin tavallisen kilpailun voittoon. Barclaysin jälkeen pisteissä 27:ntenä olleen Hoffmanin voitto Deutsche Bank Championshipissä ei olisi voinut tulla enää parempaan paikkaan.

Lähes yhtä hyvin ovat pullat uunissa Strickerilläkin, vaikka kahden ensimmäisen play off -kisan voitot menivät muille. Hän voitti varsinaisella kaudella kaksi kisaa ja onnistui riittävän hyvin sekä Barclaysissä (3:s) että Deutsche Bank Championshipissä (9:s).

Vaikka Day ja Donald ovat tienanneet kahdesta play off -kisasta enemmän pisteitä kuin Stricker, näkyy heidän kohdallaan varsinaisen kauden pistesaalistukset tilastoissa kiusallisen selvästi. Se on samalla osoitus siitä, että yhdeksän kuukautta kestävä FedExCup on harvinaisen hyvä paremmuuden mittari niinkin pitkällä aikavälillä.

Charley Hoffmanin kannalta USA:n viimeiset Ryder Cup -valinnat saatettiin tehdä viikkoa liian aikaisin. Mikäli hän onnistuu myös BMW Championshipissä, ovat spekulaatiot Hoffmanin jäämisestä rannalle Celtic Manorista valmiita alkamaan.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje