16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour

Taas uusi tähti PGA Tour Championsille – ”Mr. September” debytoi kiertueella

Jose Maria Olazabal, Paul McGinley ja Jerry Kelly kuuluvat Steve Strickerin tavoin kauden tulokkaisiin.

PGA Tourin alaisuuteen kuuluva Champions-kiertue on Yhdysvalloissa kovassa huudossa, mutta sitä ei käy ihmetteleminen. Vuodesta toiseen ”pappatourin” porteista putkahtaa uusia nimiä, joista parhaat olisivat vielä pitkään potentiaalisia menestyjiä isolla kiertueella.

Uusin tulokas Champions-kiertueen tähtiosastolla on helmikuun jälkipuolella 50 vuotta täyttänyt Steve Stricker, joka on yksi tämän ja viime vuosikymmenen vaihteen menestyneimpiä pelaajia Yhdysvalloissa.

Stricker debytoi tällä viikolla PGA Tour Champions -kiertueella Tucsonissa Arizonassa pelattavassa turnauksessa. Alku näyttää lupaavalta, sillä hän on kilpailussa ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulla neljännellä sijalla tuloksellaan 67. Paalulla on tuloksen 65 pelannut Fred Couples, jota Tom Lehman ja Jeff Maggert jahtaavat lyönnin päässä.

”Olin hieman hermostuneempi kuin osasin etukäteen odottaa”, kommentoi avauskierrostaan tänä syksynä USA:n joukkueen kapteenina Presidents Cupissa toimiva Stricker.

”Sain hyvän alun, ja tein heti kolmen birdien suoran. Sen jälkeen hieman tasaantui. Mutta oli hienoa saada kiertueella homma käyntiin. Tähän on liittynyt paljon sellaista hypetystä, mihin en ole tottunut.”

Muita Champions-kiertueen tämän kauden tulokkaita ovat muun muassa Jerry Kelly, David Toms, Jose MariaOlazabal, Paul McGinley ja Strickerin tavoin Tucsonissa debytoiva Bob Estes.

Yleisö palvoo takavuosien tähtiä, ja se näkyy PGA Tour Championsin turnausten katsojamäärissä. Kisat käydään myös hieman helpommilla ja lyhyemmillä kentillä kuin pääkiertueilla, ja birdiet ovat tämän tason pelaajille kevyttä kauraa.  Voittotulokset painuvat tämän tästä jopa 20 lyöntiä alle parin, vaikka kiertueen tavalliset turnaukset pelataan 54 reiän mittaisina.

Strickerillä mainio menestyshistoria

Steve Stricker on voittanut PGA Tourilla kaikkiaan 12 turnausta, joista 2/3 osuu vuosien 2007–2012 jaksoon. Nähin raameihin mahtuu myös hänen kaksi merkittävintä henkilökohtaista saavutustaan eli FedEx Cupin playoff-turnauksiin kuuluvien The Barclaysin (2007) ja Deutsche Bank Championshipin (2009) ykköstilat.

Kolme kertaa Ryder Cupissa esiintynyt Stricker tunnetaan myös golfkenttien herrasmiehenä, minkä johdosta hänelle myönnettiin Payne Stewart -palkinto vuonna 2012. Seuraavalla kaudella Stricker vastaanotti pelaajien suuresti arvostaman Byron Nelson -palkinnon parhaasta kierroskeskiarvosta.

Stricker on yli 41 miljoonan dollarin kilpailutienesteillään yksi kaikkien aikojen eniten ansainneista pelaajista, jotka eivät ole koskaan voittaneet major-turnausta. Top 6 -sijoituksia hänellä on viisi. Lähimpänä major-titteliä Stricker on ollut vuonna 1998 Sahalee Country Clubilla pelatussa PGA Championshipissä, jossa hän päätyi Vijay Singhille kaksi lyöntiä hävinneenä toiseksi.

Mr. September-lempinimensä Stricker sai vuonna 2009 oltuaan tuolloin ainoa pelaaja, joka oli pelannut siihen saakka jokaisen FedEx Cupin pudotuspeliturnauksiin kuuluvan kilpailukierroksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje