16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Bettina Hauert otti johtopaikkansa takaisin

Bettina Hauertin kisan ensimmäinen drive harhautui outtiin.

Kolme birdietä väylille 12, 13 ja 14 nakuttanut Bettina Hauert johtaa kisaa kolmen lyönnin erolla Ruotsin Johanna Westerbergiin. Westerberg teki 12:lle tuplabogeyn paikaten sen kuitenkin kahdella birdiellä peräjälkeen. Kaisa Ruuttila on ennen neljää viimeistä väylää tuloksessa +1 jakaen seitsemättä sijaa.

Westerberg jatkaa k&#228,rjess&#228, tuloksella -4, Ruuttila jakaa seitsem&#228,tt&#228, sijaa viisi ly&#246,nti&#228, Westerbergi&#228, per&#228,ss&#228,

Uransa parasta kautta pelaavaa Westerbergiä ei vaikuta huono sää häiritsevän. Westerberg upotti pitkähkön birdieputin yhdeksännellä väylällä Hauertin tapaan. Ruuttila joutui tyytymään paariin. Westerberg pitää ykköspaikkaa hallussaan tuloksella -4. Hauert hengittää niskaan lyönnin perässä. Ruotsin Lotta Wahlin on kolmantena tuloksella -1. Ruuttila missasi 11:llä (talin 16. par 3) avauksensa greenistä vasemmalle. Agressiivinen chippi osui melkein lippuun, jääden muutaman metrin pitkäksi. Ruuttila kieräytti puttinsa yläpuolelle, tuloksena bogey. Ruuttila jakaa seitsemättä sijaa tuloksella +1. Paljon voi vielä tapahtua. Pitkälyöntisellä Ruuttilalla on edessään vielä kolme par viitosta.

Ruotsin Johanna Westerberg kisan k&#228,rjess&#228, tuloksella -3

Westerbergin korttiin on merkitty haastavissa olosuhteissa ainoastaan pareja ennen seitsemättä väylää, jolle syntyi birdie. Westerberg laittoi wedgen 80:sta metristä puoleen metriin ja teki helpon birdien. Talin ”Saharan kierros” tuotti Ruuttilalle vaikeuksia. Viidennen väylän tuplabogey, kuudennen bogey ja seitsemänen väylän kolmen putin bogey pudottivat Kaisan tulokseen Par. Kaisa jakaa tällä hetkellä kuudetta sijaa, ollen Westerbergiä kolme lyöntiä perässä. Hauert on tätä päivää jo viisi yli parin ja pitää toista sijaa hallussan tuloksella -2.

Ruuttila menetti johtopaikkansa viidennell&#228, v&#228,yl&#228,ll&#228,.

Kaisa Ruuttila teki harmittavan tuplabogeyn viidennellä väylällä. Neljännellä väylällä tuloskorttiin merkattiin par. Hauert selvitti molemmat väylät pareilla ja johtaa kisaa. Ruuttila ja Ruotsin Johanna Westerberg ovat yhden lyönnin perässä.

Ruuttila johtaa kolmen v&#228,yl&#228,n j&#228,lkeen.

Ruuttila löi loistoavauksen kolmannella väylällä (talin väyläjärjestyksessä kahdeksas). Ruuttilan duffasi hieman toisen lyöntinsä, mutta hyvillä pompuilla pallo päätyi kahteen metriin reiästä. Hauert löi toisen lyöntinsä yleisön sekaan raffiin, josta chippasi hienosti pariinkymmeneen senttiin, tuloksena par. Ruuttila upotti kahden metrin birdieputtinsa ja siirtyi johtoon.

Ruuttila ja Hauert tasoissa avausrei&#228,n j&#228,lkeen!!!

Saksan Bettina Hauert söhri avausreiällä johtonsa Finnair Mastersissa. Hän löi ykkösella kovassa vastatuulessa avauksensa vasemmalle out ja teki kolmella putilla toisella pallolla tuplabogeyn. Tulokseksi tuli siis kahdeksan. Kaisa Ruuttila löi avauksensa hivenenen oikealle , toisen viheriön eteen, josta hän rakensi parín.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje