18.6.–25.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][22]
KilpailuaSuomalaista

18.6.–25.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][22]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour - Kilpagolf

Anders Forsbrand Champions Tourille

Vuonna 2004 Euroopan Ryder Cup -joukkueen apulaiskapteenina toiminut Anders Forsbrand halajaa jälleen kiertuegolfin pariin. © Getty Images

Yksi ruotsalaisen kilpagolfin kansainvälisistä tienraivaajista on Anders Forsbrand. Hän voitti urallaan kuusi turnausta Euroopan Tourilla ja sijoittui vuoden 1994 British Openissa neljänneksi. Forsbrand oli viime viikolla mukana Champions Tourin karsinnoissa ja tienasi USA:n vaativalle seniorikiertueelle osittaisen pelioikeuden kaudeksi 2011.

Ammattilaisuransa parhaita vuosia 80-90-lukujen molemmin puolin viettänyt Anders Forsbrand on pitänyt jo pidempään melkoista hiljaiseloa. Kuusi turnausta ET:lla voittaneen ruotsalaisen viimeisimmästä meriitistä tulikin syksyllä kuluneeksi 15 vuotta: Bernhard Langer taipui lokakuussa 1995 Forsbrandille German Mastersissa kahdella lyönnillä. Vähitellen tämän jälkeen Forsbrandin peliote alkoi hiipua, kunnes 90-luvun loppupuolelle tultaessa hän katosi kokonaan kiertuegolfympyröistä.

Forsbrand kuuluu mm. Ove Sellbergin, Mats Lannerin, Jesper Parnevikin ja Per-Ulrik Johanssonin kanssa niiden pelaajien joukkoon, jotka nostivat Ruotsin ammattilaisgolfin kansainväliselle huipputasolle. Kuuden ET-voiton lisäksi Forsbrand oli voittamassa Ruotsille World Cupia vuonna 1991, ja ylsi hieman myöhemmin kahdessa major-turnauksessa kymmenen parhaan joukkoon. Vuonna 1993 Forsbrandista tuli ensimmäinen ruotsalainen, joka pelasi kauden jokaisessa major-turnauksessa kaikki neljä kilpailukierrosta.

Vuoden 1994 British Openista oli tulla ruotsalaisittain ikimuistoinen: Jesper Parnevik oli loppuun saakka kiinni voitossa, mutta hävisi loppuvenytyksessä Zimbabwen Nick Pricelle yhdellä lyönnillä. Myös Forsbrand saavutti Turnberryssä pelatussa kisassa uransa kovimman major-sijoituksen yltäen neljänneksi.

Nyt 49-vuotias Forsbrand palasi takaisin otsikoihin osallistumalla viime viikolla Yhdysvaltain seniorikiertueen, Champions Tourin karsintoihin. Floridassa asuva Forsbrand sijoittui 72 reiän karsintaturnauksessa 28:nneksi ja ansaitsi ensi kaudeksi osittaisen pelioikeuden kiertueelle.

Koska Forsbrand täyttää 50 vuotta vasta aprillipäivänä, ei hän voi ennen sitä pelata Champions Tourin kisoissa.

”Uskon, että nykytasollani pystyn ihan hyvään peliin kiertueella, mutta taistellakseni voitoista minulla on vielä paljon parannettavaa. Aikaa on kyllä riittävästi, sillä täytän vuosia vasta keväällä.”

”Täytyy tutustua lähempänä kilpailuohjelmaan. Käyn ehkä joulukuussa Etelä-Afrikassa, mutta myös Floridassa on yksi paikallinen seniorikiertue, josta voi hakea vähän tuntumaa. Joka tapauksessa minun on pelattava muutama kisa ennen kuin aloitan Champions Tourilla.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje