16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

12 suomalaista mukana, odotukset korkealla

151-senttinen Dottie Ardina pelaa normaalimittaisilla miesten mailoilla.

Riikka Hakkaraisen avomies Timo Karvinen oli mukana maanantain kierroksella.Finnair Mastersiin otettiin mukaan 126 pelaajaa joista 12 on suomalaisia. Kisan ehdoton ennakkosuosikki on Ranska Gwladys Nocera, viimevuotinen kolmonen ja Solheim Cup karsinnan ylivoimainen ykkönen. Hänen lisäkseen Halmstadissa Eurooppaa edustavat Talissa pelaavista Bettina Hauert sekä Iben Tinning. Mukana kisassa ovat myös aiempien vuosien yllätysykköset, Tanskan Lisa Holm Sorensen ja Ranskan Virginie Lagoutte-Clement. Suomalaisilla on perustellusti kovat odotukset ennen kisaa. Minea Blomqvist ja Riikka Hakkarainen ovat molemmat voittaneet yhden ET:n kisan, Ursula Wikströmin kakkostila on nimenomaan Talista vuodelta 2005. Jenni Kuosa oli vuonna 2005 yhdeksäs, Hanna-Leena Salonen saavutti uransa parhaan sijoituksen (15:s) edellisessä kisassaan Norjasssa. Kaisa Ruuttilan potentiaali riittää erittäin pitkälle, amatööreistä Erkko Trophyn ylivoimainen ykkönen Rosa Svahn ja uuden upean vireen löytänyt Stenna Westelund ovat myös mahdollisia menestyjiä. Järjestäjät ja yleisö odottavat perustellusti kaikkien aikojen kolmatta suomalaisvoittoa ET:lla. Riikka Hakkarainen otti tuntumaa kenttään ja viheriöihin valmentajamiehensä Timo Karvisen kanssa ensimmäisten joukossa jo maanantaina. Hän pelasi myös tiistaina, ja on mukana myös keskiviikon pro-amissa, joten valmistautuminen on varmasti riikkamaisen huolellista. Hakkarainen pitää keskiviikkona Talissa oman tiedotustilaisuutensa jossa on golfklubien terasseilla liikkuvien huhujen mukaan myös sisällöllisesti melkoisen iso asiasisältö. Lehdistön eteen astuvat puoli tuntia myöhemmin myös (klo 12.00) Minea Blomqvist ja Ursula Wikström. Suomalaisten starttiajat perjantaina: 8.00 Satu Harju (amatööri) 9.00 Hanna-Leena Salonen (10) 9.10 Pia Koivuranta 9.20 Jenni Kuosa 12.20 Sohvi Härkönen 12.40 Kaisa Ruuttila 12.50 Rosa Svahn (amatööri) 13.20 Ursula Wikström (10)-Iben Tinning-Helena Alterby 13.30Riikka Hakkarainen(10) Ludivine Kreutz-Stephanie Arricau 13.40 Minea Blomqvist (10)-Gwladys Nocera-Kirsty Taylor

Dottie Ardinaa kannattaa seurata

Finnair Mastersin kautta aikojen nuorin pelaaja on 13-vuotias Filippiinien Dottie Ardina saapui Suomeen Oslon Euroopan Tourin kilpailusta jossa hän oli 58:s. Ardina on koko Aasian lupaavin nuori pelaajatar. Kilpailukokemusta on kotimaan ja Aasian lisäksi Etelä-Afrikan MM-kisoista sekä USA:sta jossa Dottie on voittanut peräti kahdeksan kertaa! Kaikki ykköstilat ovat merkittävistä kisoista, seitsemän Kalifornian juniorikilpáiluista, yksi Ohion Western Amateurista. Oslon kilpailun Ardina joutui pelaamaan lainavälineillä, mailat jäivät matkalla jälkeen ja hän sai ne vasta maanantaiksi Helsinkiin. – Golf on harrastukseni, juuri mitään muuta ei elämääni mahdu. Toivon aikuisena pääseväni LPGA Tourille ammatttilaiseksi, Ardina kertoi tiistain lehdistötilaisuudessa Talissa. Pelaajaidolikin löytyy USA:sta, hän on 21-vuotias Paula Creamer. Finnair Mastersin jälkeen Ardina lentää Floridaan, hän yhdistää golfin ja koulunkäynnin, lajipuolen valmennuksesta vastaa David Leadbetterin Akatemia jonka kirkkain naistuote on Michelle Wie. – Voittaminen on minulle varsin tärkeää golfissa, naisammattilaisten kanssa kisaaminen on kuitenkin hyvin haastavaa, pelaajat ovat erittäin hyviä, ensimmäistä kertaa Euroopassa vieraileva Dottie Ardina tietää. Talissa Ardina antoi harjoituskentällä näyttöä taidoistaan. Hän lyö takuuvarmaa pientä drawta, lyönti on vielä hieman lyhyt mutta varmasti tarkka. Tempo on rauhallinen, tekeminen eleetöntä, konemaisen varmaa. Mikäli Finnair Mastersissa haluaa saada mallia siitä, kuinka pallo lentää vähäisemmästäkin varresta, kannattaa seurata Dottie Ardinan peliä. – Kenttä on varsin hyvä, tasainen, mutta viheröillä on paljon muotoja ja kallistuksia. Tämä sopii minulle hyvin, Ardina kertoi ensimmäisen harjoituskierrroksensa jälkeen. Hän lähtee perjantaina kierrokselleen kello 13 (10:s tee), lauantaina 8.40 ykköseltä juuri ennen ”kuumia ryhmiä”. – Lähipeli kokonaisuudessaan on vahvuuteni, Norjassa puttipeli takelteli lainvälineillä tavanomaista enemmän. 200.000 euron kokonaispotista voittaja kuittaa 30.000 euroa. Euroopan Tourin ainoa amatöörivoittaja on Korean Amy Yang joka oli paras Australian osakilpailussa alkuvuodesta 2006. Dottie Ardina: – synt 2.12.1993 – pituus 151 cm – Aloitti golfuransa neljävuotiaana, isä ollut ainoa valmentaja – Asuu Santa Rosa Lagunassa 45 minuttia Manilasta – Syksyllä 2007 muuttaa Floridaan Tampa Bayhin jossa golfopetuksesta vastaa David Leadbetter. Suurimmat voitot: – Viisi kertaa paras US Kids MM-kisoissa 8-12 vuotiaiden sarjoissa 2002-2006 Kaliforniassa. – Voittanut lisäksi kahdesti Callawayn järjestämät juniorikisat Kaliforniassa sekäkerran Western Amateur junior-kilpailun Ohiossa. – Voittoja myös Hongkongissa, Malesiassa ja Indonesiassa – Paras yksittäinen kierrostulos 67 lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje