Kylmyys ja kosteus on uhka golfkentälle – ”Toiseen suuntaan kun kumartaa, niin toiseen pyllistää” - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
Kentänhoito

Kylmyys ja kosteus on uhka golfkentälle - "Toiseen suuntaan kun kumartaa, niin toiseen pyllistää"

Aulangon Hugo-kentällä lipun paikat olivat viime viikolla griinin reunassa, kuten myös Espoon Ringsidessa kentän säästämisen vuoksi. Kuva: Ilari Ceder

Toiset pyrkivät pitämään kenttää auki mahdollisimman pitkään, kun toiset siirtyvät seuraavaan kauteen jo hyvän aikaa ennen marraskuuta.

Kesä väistyi jo aikaa sitten syksyn tieltä ja mennään jo marraskuuta, mutta kotiklubeilla näkee edelleen tuttuja kasvoja. Joskin vilukissat ovat jo siirtyneet talviteloille, eikä kaikille kentille goretexit riitä, niin vielä hyvä tovi pelataan.

Uhkia tähän aikaan vuodesta on pääasiassa kaksi. Ensimmäinen on kylmyys ja yöpakkaset, kun valoa alkaa olla vähemmän ei kenttä ehdi sulaa ajoissa. Toinen on märkyys. Välillä syksyllä on turhauttavaa pelata, kun kelit ja kenttä eivät ole parhaassa iskussa. Toisaalta pahimmassa tapauksessa kentästä näkee keväällä, jos syystoimet eivät ole olleet tarvittavalla tasolla.

Ringsidessa pyritään pysymään erossa lumihomeesta

”Toiseen suuntaan kun kumartaa, niin toiseen pyllistää, eli mitä huonommissa olosuhteissa pelataan tämän vuoden puolella, niin se vie ensi kauden alusta laatua pois”, kertoo Ringsiden kenttämestari Pasi Lampinen.

Loppuvuoden toimista Lampinen nostaa yhden kikan, joka Ringsidessa on käytössä.

”Kun lipun paikat ovat griinin takaosassa, jäävät etuosan putoamisjäljet valitettavan usein korjaamatta. Kun jäljet jäävät korjaamatta, vauriot antavat lumihomeelle mahdollisuuden iskeä griineihin. Siispä pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon lipun paikkoja griinin etuosassa.”

Ratkaisu lyöntimatoista

Viime vuoden lopulla Vuosaaressa kauden lopulla käyttöön otetut mukana kannettavat lyöntimatot ovat rantautuneet täksi kaudeksi myös Lohjan St. Laurence Golfiin.

“Viikon ne ovat nyt olleet käytössä ja ainahan muutos aiheuttaa negatiivista palautetta, mutta vähiin se on tässä tilanteessa jäänyt. On sitä ollut, mutta todella hyvin pelaajat ovat ottaneet ohjeistuksen ja käyttäneet mattoja. Pelaajat ovat ehkä sisäistäneet sen, että jälkikin vähemmän jeesaa ensi kauden aloitusta”, St Laurence Golfin kenttämestari Mikael Lindberg kertoo.

Lyöntimatto, joka on käytössä niin Vuosaaressa kuin nyt myös Lohjalla.

“Lyöntipaikkojen sijaintia ja reikien paikkoja vaihdetaan joka päivä, jotta rasitus kentälle tasoittuisi eri paikkoihin. Autojahan meillä ei enää loppuvuodeksi saa ottaa, kun on niin märkää”, Lindberg kertoo muista järjestelyistä näin syksyn aikaan.

Lohjalla lyöntipaikkojen sijainti vaihtuu päivittäin, mutta Tapiolassa 57-tii (keltainen) on poistettu käytöstä kokonaan. Vuosaaressa taas aloitettiin lyöntimattojen käyttö väylältä lyödessä nyt marraskuusta lähtien.

Kausi jatkuu varmasti vielä jonkun tovin, mutta osa kentistä, kuten Hirsala, Kytäjä ja Linna ovat jo sulkeneet ovensa. Joillain kentillä on käytössä enää toinen ysi. Esimerkiksi Nokia River Golfin 36-reiän kokonaisuudessa on avoinna enää Riverin takaysi ja Keski-Suomesta Himoksella käytössä on etuysin väylät 6–9 ja takaysin 10–14.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje