Eke Golf – Merellisesti Tammisaaren kupeessa - Golfpiste.com

29.4.–6.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][6]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2020

Eke Golf - Merellisesti Tammisaaren kupeessa

Eke Golfin kausi on täynnä tapahtumia ja mielenkiintoisia tarjouksia. Vierailuun voi yhdistää tutustumisen Tammisaaren kesäiseen idylliin.

Vieraanvaraisuudestaan, hyvästä yhteishengestään ja viihtyisästä ilmapiiristään tunnettu Eke Golf ehti viime vuonna kymmenen vuoden ikään. Vaihtelevassa maastossa kauniiden maisemien keskellä kulkeva 18-reikäinen kenttä on vuosi vuodelta kohentunut ja yllättää useimmat ensikertalaiset iloisesti.

”Kenttä on kehittynyt hyvin”, toteaa golftoiminnoista vastaava Henrik Sarajas, Eke Golfin monitoimimies. ”Viime kaudella tuli pelkkää hyvää palautetta.”

Ruuhkattomuus varsinkin lomasesongin ulkopuolella tekee pelaamisesta helppoa, mutta haasteitakin löytyy. Korkeuseroja on melko paljon, ja vettä on sopivasti pelissä. Mika Lindroosin suunnittelemaa kokonaisuutta voidaan pitää täysiverisenä golfkenttänä millä tahansa mittarilla.

Jos pähkinä tuntuu liian kovalta purtavaksi, viime kaudella käyttöön otetut oranssiset lyöntipaikat tarjoavat tilaisuuden Tee It Forward -henkiseen pelaamiseen hieman alle neljän kilometrin mittaisella kentällä. Golfautoja on tulossa lisää niiden pelaajien iloksi, jotka ovat pitäneet kenttää työläänä jalkaisin pelattavaksi.

Kotikutoisesta klubitalosta löytyy kaikki olennainen elämyksellisen golfpäivän tarpeisiin

Lajin pariin vasta tulleet voivat hioa perustaitoja yhdeksänreikäisellä par 3 -kentällä, yhdellä Suomen parhaista. Korkeatasoinen driving range sekä iso ja monipuolinen harjoitusalue täydentävät palveluja. Kotikutoisesta klubitalosta löytyy kaikki olennainen elämyksellisen golfpäivän tarpeisiin. Laadukasta opetusta on tarjolla kaiken tasoisille pelaajille (www.easyswing.fi).

Ollaan Raaseporissa meren tuntumassa noin kolmen kilometrin päässä Tammisaaren idyllisestä keskustasta. Helsingistä tänne ajaa noin tunnissa. Kun hankkii pelipaketin, johon sisältyy majoitus kesäkaupungin ytimessä sijaitsevassa Motel Marinessa, irtiotto arjesta onnistuu mutkattomasti.

Henrik Sarajas toivottaa kaikki valtatiellä 51 Helsingin ja Hangon väliä kulkevat tervetulleiksi ottamaan Eke Golfin haasteen vastaan.

”Jos kenttä on yhä bongaamatta, uskon että poikkeaminen meillä kannattaa. Avoimia kilpailujakin on runsaasti ohjelmassa.”

Kausi polkaistaan käyntiin uuden amatöörit ja ammattilaiset yhteen kokoavan Talk Birdie Tourin ensimmäisellä osakilpailulla. Heti viikkoa myöhemmin vuorossa on puolestaan Golfliiton kilpailukalenteriin kuuluvan Future Tourin kauden avaus.

”Tavoitteenamme on innostaa seudun ihmisiä ja kesäasukkaita lajin pariin aktiivisen kurssitarjonnan ja hyväntuulisen toiminnan kautta.”

Eke Golf tarjoaa Tammisaaren suunnalla vakituisesti asuville tai kesäisin mökkeileville golfin ystäville edullista 595 euron hintaista vuosigreenfeetä. Se kattaa normaalien pelikierrosten lisäksi myös kilpailumaksut ja oikeuttaa moniin muihin rahanarvoisiin etuihin.Toinen mainio vaihtoehto on usean pelaajan yhteiskäyttöönkin sopiva kymppikortti. Vierailijoille suunnattuihin tarjouksiin voi käydä tutustumassa Golfpisteen verkkokaupassa.

KUSTANNUSTEHOKKAASTI ETEENPÄIN

”Toimintamme perustana on kustannustehokkuus kaikilla rintamilla. Pienet kulut mahdollistavat edullisen hinnoittelun”, Henrik Sarajas valottaa.

Sijainti ja puitteet antavat tiivistyvälle toiminnalle hyvät edellytykset.

Seuratoiminta on vilkasta. Nais- ja senioritoimikunta ovat aktiivisia, ja junioritoimintaakin kehitetään. Opetustarjontaa lisätään kysynnän mukaan.

”Tavoitteenamme on innostaa seudun ihmisiä ja kesäasukkaita lajin pariin aktiivisen kurssitarjonnan ja hyväntuulisen toiminnan kautta.”

Sijainti ja puitteet antavat tiivistyvälle toiminnalle hyvät edellytykset. Uusia jäseniä houkutellaan kahdella jäsenmaksuun sisältyvällä ilmaiselle kierroksella.

Kenttäinfo

Lustigkullavägen 19, 10600 Tammisaari

Puhelin: 019 222 3202
Sähköposti: office@ekegolf.fi
Kotisivut: ekegolf.fi

GREEN FEE
18 reikää alkaen 38 €, juniorit 25 €9 reikää alkaen 22 €, juniorit 15 €
Par 3 -kenttä (koko päivä) 10 e,
juniorit 5 e
Tasoitusvaatimus
Green Card ja jäsenyys golfseurassa. Ryhmätasoitus max 110.
Par 3 -kenttä avoin kaikille.

Golfkesä 2020 kuponkietu:

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja