Neljän päivän tahkoamisen jälkeen saatiin selville se, mikä tiedettiin ennen kisojakin: Korean naiset ovat erinomaisen hyviä pelaamaan golfia. Silti tapa, jolla voitto tuli, ei jättänyt epäselvyyttä siitä, mikä oli naisten amatöörijoukkueiden MM-kisojen paras maa.
Korea jätti toiseksi tulleen Sveitsin kahdenkymmenenyhden lyönnin päähän. Ainoastaan ensimmäisen pelipäivän jälkeen Korea joutui tyytymään yhden lyönnin erolla toiseen sijaan pelattuaan vaikeammalla Iberostar Playa Paraiso -kentällä muiden kärkijoukkueiden pelattua helpompaa kenttää.
Pronssia nappasi seuraavien MM-kisojen isäntämaa Irlanti. Suomen joukkue ei ehkä onnistunut aivan odotetulla tavalla ja päätyi lopulta sijalle 32. Edelle mahtui kaikkiaan 15 eurooppalaista maata.
Palkinnot jaettiin mahtipontisessa päätösgaalassa, jossa jälleen kerran pidettiin aivan liikaa ja aivan liian pitkiä puheita. Viikon verran paahtavassa helteessä taistelleet uupuneet pelaajat eivät jaksaneet kuunnella ensimmäistä puhujaa kuin korkeintaan puoliväliin ennen kuin aloittivat älypuhelintensa näpräämisen ja lopettivat kuuntelemisen. Harmi homma – sekä puhujalle että pelaajille.
Vihdoin palkinnot saatiin jaettua ja kiitospuheet pidettyä, jotta päästiin gaalaillallisen pariin. Ruokana oli tietenkin meksikolaista eli tortillan eri muodot, kuten burritot, tostadat, quesadillat sekä tacot tulivat tutuiksi tai ainakin olivat saatavilla. Itse päätin olla varovainen ja vältellä ainakin kaikkein mausteisimpia ruokia edellisillan kokemuksen viisastuttamana.
Edellisen illan tuomareiden päivällisellä olin nimittäin aiheuttaa pienen kansallisen selkkauksen, kun kysäisin ohimennen mausteisten ruokien polttaessa suutani, että onko meksikolainen mauste silloin kohdallaan, kun kielestä häviää tunto.
Pieni värikynän sävyttämä kevennykseni aiheutti kohtuuttoman säpinän sekä pöytäämme isännöineessä Meksikon golfliiton varapuheenjohtajassa, että tarjoilijoissa. Ennen kuin ehdin reagoida, oli edessäni pieni ämpärillinen maitoa, kulhollinen vaniljajäätelöä ja joku punainen hieman energiapatukkaa muistuttanut pötkylä sekä liuta tarjoilijoita ja varapuheenjohtaja, jotka kertoivaat missä järjestyksessä tuotteet piti niellä poltteen poistamiseksi.
Onneksi jäätelö oli viimeisenä, joten koko hässäkästä jäi hyvä maku suuhun. Ja täytyy todeta, että eipä suutakan polttanut tuon setin jälkeen vähääkään. En kyllä olisi enää tohtinut kertoa, vaikka olisi polttanutkin.
Ruokailun jälkeen tai oikeastaan jo aikana alkoi discomusiikki pauhata niin kovalla volyymilla, ettei enää jälkiruokaa pystynyt kunnolla syömään. Iberostar resortin Convention Centerin lattia hytkyi, kun nuoret naiset ja miehet antoivat musiikin viedä mennessään.
Suurin osa miestenkin joukkueista oli jo saapunut kisapaikalle niin, että ehtivät taputtamaan naisten mitalisteille ja ruokailemaan sekä hieman irrottelemaan ennen kilpailun alkua.
Rohkeimmat tanssijat nousivat puhujalavalle tanssimaan siirrettyään penkit ja puhujapöntön syrjään. Lavalla nähtiin myös illan villeimmät suosionosoitukset kerännyt tanssisuoritus, kun aivan Pohjois-Korean johtajan näköinen Korean kapteeni intoutui irrottelemaan Gangnam Style -renkutuksen rytmeissä. Huikea näky, joka varmaankin palautuu verkkokalvoilleni jatkossa aina kuullessani kyseisen kappaleen.
Oletin nähneeni modernin ajan kahdeksannen ihmeen, kun korealaiset juhlivat riehakkaasti mitaliaan ja lähdin yöpuulle, jotta jaksaisin aamulla herätä aikaisin katsomaan yhtä modernin maailman seitsemästä ihmeestä eli mayakaupunki Chichen-Itzaa.
Koska MM-kisoissa ei tarvittu varalla ollutta viidettä kisapäivää oli mahdollisuus tutustua muuhunkin kuin hotelliin ja golfkenttiin. Tutkimusretkikuntamme mayakulttuurin ytimeen koostui itseni lisäksi neljästä suomalaisesta. Mukana olivat Kansainvälisen Golfliiton valtuuston jäsen Antti Peltoniemi sekä koko naisten maajoukkueemme Daniella Barrett, Matilda Castren ja Emily Penttilä.
Hotelliltamme oli noin kahden tunnin matka mayaintiaanien historialliseen kaupunkiin. Itse ajomatka ei maisemaelämyksiä tarjoillut, sillä käännyttyämme pois rantabulevardilta sisämaahan päin, oli tarjolla ainoastaan viidakkoa nelikaistaisen highwayn molemmin puolin. Yhtään asuinrakennusta ei parinsadan kilometrin matkalla ollut näkyvissä.
Saavuttuamme Chichen-Itzan alueelle otimme itsellemme oman oppaan, jonka kustannus oli noin 40 euroa päivältä. Erittäin hyvän vastineen saimme rahoillemme, kun Emilio kertoi meille maya-kulttuurin noususta ja tuhoutumisesta.
Huikeita olivat maya-insinöörien tekemät laskelmat ja niiden mukaan rakennetut temppelit. Mayat keksivät ensimmäisenä Auringon, Kuun ja Venus-planeetan vaiheisiin perustuvat kalenterit.
Huomattavasti karmeampia olivat tarinat ihmisuhreista sadon parantamiseksi tai sateiden saamiseksi. Olipa mayoilla oma palloilustadionkin, jossa pelattiin jonkinlaista jalkapallon ja koripallon sekoitusta kentällä, jossa oli kiviaineesta muuratut laidat ja maalina kivirengas noin viiden metrin korkeudella.
Ilmeisesti mayaintiaanien palloliitto ei vaatinut joustolaitoja tuolloisiin peleihin. Ja miksi olisi tarvittu, voittaneen joukkueen pelaajat uhrattiin jumalille edellä mainituista syistä. Kovin pitkiä voittoputkia ei mayojen peleissä päässyt siis syntymään.
Valitettavasti osa mayakulttuurin salaisuuksista ei ehkä koskaan aukene meille, sillä espanjalaiset valloittajat onnistuivat 1500-luvulta alkaen tuhoamaan lähes kaikki mayojen muistiinpanot ja kirjoitukset.
Joku kenties haluaisi lukea millaista tuomaritoimintaa oli kahtena viimeisenä kisapäivänä. Siinä ei ole paljoa kerrottavaa. Kolmas kisapäivä sujui ilman yhtään sääntöongelmaa minun väylilläni ja aikataulussakin pysyttiin vähintäänkin kohtuullisesti, kun viimeinenkään ryhmä ei jäänyt aikataulusta kuin seitsemän minuuttia lopetettuaan kahdennentoista väylän.
Viimeisenä kisapäivänä Iberostarin kentällä oli hieman enemmän toimintaa väylillä 2 ja 3, kun minulle kerrottiin, että edellispäivänä kärkiporukat olivat tulpanneet kolmannen lyöntipaikan niin pahasti, että odotusta tuli liki viisitoista minuuttia viimeisille ryhmille. Hieman mietin, että kuinkahan näiden huonompien kanssa onnistutaan, sillä kolmosväylä oli veden yli pelattava noin 160-metrinen par-kolmonen.
Mutta hyvin meillä homma meni. Aloitimme jo neljännen ryhmän kanssa käytännön, että he merkitsevät pallonsa, kun saavat ne viheriölle ja antavat takana tuleville avauslyöntien lyöntiluvan. Avauslyönnit lyötyään takana tuleva ryhmä lähtee kävelemään pallojensa luo ja lyöntiluvan antanut ryhmä puttaavat pallonsa reikään ja jatkavat matkaa.
Ja taas, kun seuraavan ryhmän pallot ovat viheriöllä, ne merkitään ja annetaan lyöntilupa takaa tuleville. Aloittaessamme olivat ryhmät jo 14 minuuttia myöhässä, mutta tällä metodilla saimme viimeisen ryhmän läpi vain minuutin aikataulua jäljessä.
Päivän jännittäviä hetkiä olivat, kun sain selittää tätä metodia puolalaisille, ukrainalaisille ja tunisialaisille, jotka eivät oletukseni mukaan olleet koskaan moista tekniikkaa käyttäneet ruuhkien purkamiseksi. Liekö noissa maissa kentillä edes mahdollisuus ruuhkautua.
Mutta tästäkin selvittiin kädestä pitäen neuvomalla ja ryhmien muiden jäsenten avustuksella. Väylän kolme sääntötilanteet rajoittuivat vesiesteen droppialueelle pallon pudottamiseen ja pudottamisen uusimiseen. Muutoin oli sääntöjen kanssa hiljaista. Nyt sitten vain muutama päivä odotellaan ja tarkistellaan vielä hieman kenttiä ja sen jälkeen aletaan keskiviikkona hakea miesten MM-kisojen voittajaa.
Täällä Arto Teittinen, Cancun
