Nyt on kaksi päivää kilpailtu MM-kisoissa. Pelaajat ovat pelanneet yhden kierroksen kummallakin kentällä ja minäkin olen saanut yhden tuomarointipäivän kummallekin kentälle. Hyvällä arpaonnella tai tarkoituksenmukaisesti aseteltuna olen ollut samalla kentällä Suomen joukkueen kanssa. Kovin paljon suomalaisia ei päässyt kuitenkaan näkemään, kun valvottavaksi alueeksi on määrätty kolmen reiän otos.
Molemmat MM-kisakentät ovat keskelle viidakkoa raivattuja golfseikkailuja. Toki resort-alueilla kun ollaan, niin siellä täällä näkyy myös loma-asuntorakennuksia, mutta pääasiassa väylät rajoittuvat tiheään kasvustoon, joka pitää sisällään palmuja, mangrovepuita ja kaikenlaisia pieniä viidakon eläimiä kuten iguaaneja, apinoita ja valkokuonokoateja (lat. nasua narica).
Löytyypä Mayakoban kentältä aivan keskeltä väylää luola, joka tuo mielenkiintoisen lisän väylän ilmeeseen ja pelaamiseen. Vesiesteitä on paljon kummallakin kentällä ja kuulemma krokotiilejakin, mutta niitä en ole onnistunut vielä näkemään, eikä ole niin väliksikään. Eipä kyllä ole nähnyt kuulemani mukaan kukaan muukaan. Meren läheisyyden voi hyvinkin aistia, mutta meren pääsee näkemään ainoastaan kahdella Mayakoban kentän väylällä.
Epävarmojen sääolosuhteiden vuoksi (mahdolliset rankkasateet tai ukkonen) kilpailun johto päätyi lähettämään kilpailijat kahdelta tiiltä yhdessä aallossa. Tämä taas tarkoitti sitä, että kun lähtöjä riitti jopa kahden tunnin ja kahdenkymmenen minuutin ajaksi toiselta tiiauspaikalta, niin pelaamisen ihanneajaksi oli annettava neljä tuntia ja 45 minuuttia.
Valitettavasti tuokaan aika ei riittänyt Iberostarin kapeille väylille. Vaatimattomammilla golftaidoilla varustetut pelaajat räiskivät pallojaan viidakkoon ja tuskailivat sen jälkeen jatkomahdollisuuksien kanssa. Usein paras vaihtoehto oli palata takaisin edellisen lyönnin paikalle, vaikka pallo olisikin löytynyt. Viimeinen ryhmä saatiin ensimmäisen kierroksen maaliin ajassa 5 tuntia ja 41 minuuttia. Aivan kamalaa ja aivan kamalan hidasta peliä.
Kyllä osa pelaajista teki muutenkin parhaansa pelihitauden maksimoimiseksi. Niin kuin sekin entisestä itänaapuristamme irrottautuneen maan edustaja, joka suoralla par-5 -väylällä ei saavuttanut edes lyhyeksi leikattua pelialuetta eli väylää avauslyönnillään.
Lyhyt avauslyönti ei itsessään peliä hidasta, mutta tämä neitokainen kaivoi kylmän rauhallisesti mittakiikarin bägistään ja alkoi mitata matkaa tai luultavasti matkoja, kun tekeminen kesti niin kauan. Siis suoralla par-vitosella, jossa lähemmät väyläbunkkerit olivat molemmin puolin karheikossa noin viidenkymmenen metrin päässä ja seuraavat lähes kolmen sadan metrin päässä. No, mittalaitteet ovat sallittuja kilpailumääräysten nojalla, joten silloinhan niitä täytyy käyttää.
Hitaaseen peliin vaikutti varmasti eniten huono peli. Huonoin kierrostulos kirjattiin lukemin 115, joka siis ylitti parin 43:lla lyönnillä. Myös toinen pelaaja ylitti sadan lyönnin rajan ja kahdeksan muuta pelaajaa löivät vähintään 90 lyöntiä. Jumbosijan taistelussa olivat Costa Rica ja Tunisia nykäisseet pienen kaulan Bulgariaan ja viime kisojen jumbokaksikkoon Guam–Ukraina. Tiesittehän, että Guam sijaitsee Tyynessämeressä Filippiinien korkeudella Japanin ja Australian välissä.
Toisenakin kilpailupäivänä herätys oli varhain aamulla kello 5.00. Nyt tosin kentälle pääsi kävellen, kun väylä 18 kulkee aivan hotellin nurkan takana, vaikkei sitä viidakon tiheyden vuoksi näekään. Varhaisaamiaisen, joka koostuu pääasiassa erilaisista hedelmistä, jälkeen kilpailutoimistoon ja radiopuhelimen nappikuuloke korvaan klo 6.30. Sitten päivän paperit (lähtölista, aikatarkkailutaulukko, paikallissäännöt, tuomarointialueet sekä läjä erilaisten tilanteiden toimintaohjeita) mukaan, golfauto alle ja tarkastamaan omaa aluetta, jotta olen valmis, kun ensimmäiset starttaavat klo 7.15.
Valmiustila oli hyvä heti alusta alkaen, mutta eipä ollut hommia. Ensimmäiset ryhmät etenivät tietenkin aivan aikataulun mukaisesti, eikä tuomariakaan tarvittu avuksi mihinkään. Mieleeni hiipi jo ajatus, että voiko tästä tulla vielä hiljaisempi kuin ensimmäisestä kisapäivästä, jossa sääntötehtäviä oli yksi sivuvesiestedroppi ja pari kiinteän haitan vapautumista.
Tietenkin hitaan(huonon) pelin kanssa saatiin avauskierroksella painia ihan riittävästi. Mutta kelin lämmetessä (säämiehemme Jake kertoi iltapäivän lämpötilaksi lähes 110 F eli noin 40 C) alkoi tilanteitakin syntyä.
Ensin verryteltiin ihan tieltä vapautumisilla ja pelaamattoman paikan säännöillä. Sitten Puolan edustaja onnistui lyömään pallonsa niin, että pallo jäi haravan päälle. Hommahan on periaatteessa yksinkertainen ja helppo: pallo käteen, harava pois, droppi siihen kohtaan, missä pallo oli haravan päällä ja jatketaan peliä.
Mutta kun pelaaja ei puhu paljonkaan englantia, etsii lähintä vapauttavaa paikkaa ja yrittää jatkuvasti mitata mailanmitan droppialuetta. Pienen pantomiimin ja inttämisen jälkeen tuomarin sana ja näytöt olivat laki ja peli jatkui oikeasta paikasta.
Loppupäivänä vielä muutamat droppaamiset työllistivät sääntömielessä ja tietenkin kuumuuden vuoksi hidastunut pelinopeus teetätti sopivasti askaretta. Juomaa sain kulumaan peräti kolme ja puoli litraa ennen kuin viimeinen ryhmä sai pelinsä valmiiksi ajassa 5 tuntia 24 minuuttia. Sentään hieman paremmin kuin ensimmäisenä päivänä.
Kilpailua johtaa puolivälissä ylivoimaiseen tapaan Korea (-13), jota jahtaa Sveitsin sisaruspari seitsemän lyönnin päässä. Sveitsin kolmas pelaaja on mukana lähinnä seuran vuoksi, sillä hänen tuloksensa eivät ole olleet lähelläkään mahtua joukkueen tulokseen kahdella ensimmäisellä kierroksella.
Suomi jäi niukasti yhdellä lyönnillä puolivälin alapuolelle ja jatkaa kilpailua sijalta 29. Jumbokamppailussa Tunisia (+78) pitää hallussaan viimeistä sijaa viiden lyönnin erolla toiseksi viimeisenä olevaan Costa Ricaan (+73).
Täällä Arto Teittinen, Cancun
