Perille Meksikoon on päästy, mutta tyylilleni uskollisesti erilaisten sattumusten sävyttämänä: matkalaukku meinasi joutua hukkateille Miamin lentokentällä, lentokenttähotellin vastaanottotiski oli yllättävän vaikea löytää, lento Miamista Cancuniin oli melkein tunnin myöhässä ja kuljetus lentokentältä hotellille oli rankkasateessa veret seisauttava kokemus.
Kun muut autoilijat parkkeerasivat highwaylla tien sivuun huonon näkyvyyden ja tiellä lainehtivan veden vuoksi, niin minun ilmeisesti kuolemaa pelkäämätön kuskini laittoi vain hätävilkut päälle ja lisäsi vauhtia. Suljin silmäni ja toivoin, että elämäni ei alkaisi vilistää pikakelauksena silmissäni, ei kaiketi ollut kaukana.
Seuraavaksi takkuili hotelliin sisäänkirjoittautuminen. Hotellin vastaanottovirkailija ei löytänyt mistään hotellivarauksen maksusuoritusta, jonka he vaativat etukäteen suoritettavaksi. Tietenkään kyseistä maksua ei voinut suorittaa laskulla verkkopankin kautta, vaan he halusivat maksun luottokortilla, josta piti vielä lähettää valokuvakin heille sähköpostilla. Onneksi olin varautunut ja minulla oli tulostettuna lähetetty sähköposti ja noin kolmen vartin selvittelyjen jälkeen sainkin huoneen käyttööni.
Sitten olikin jo aika lähteä tutustumaan golfkenttiin. Päätin ensin lähteä kauempana sijaitsevalle Iberostar Playa Paraison kentälle, jolla sijaitsevasta IGF:n toimistosta saisin tarvitsemani materiaalit.
Suuntasin hotellin pääovelle, josta bussien piti lähteä ja niinhän se lähtikin, tosin kolme minuuttia ennen aikataulun mukaista aikaa. Bussien piti kulkea vartin välein, joten kovin pitkään minun ei olisi pitänyt joutua odottamaan. Toisin taas kävi. Seuraavan bussin tuloon meni reilut puoli tuntia ja odottelu kuumassa ja kosteassa ulkoilmassa ei juurikaan nostanut tunnelmaa.
Ai miksi en mennyt hotelliin sisälle odottelemaan? No siksi, kun tämän hotellin vastaanottotilat olivat vain katon alla parin seinän suojaamina ja ilmasto-olosuhteet olivat aivan samat kuin ulkona.
Vihdoin pääsin siis matkaan kohti golfkenttää, vaikka aikaa olikin tuhraantunut huomattavasti oletettua enemmän. Niinpä päätin suosiolla luopua yrityksestä tutustua molempiin golfkenttiin maanantaina. Resort-alueelle päästyämme hyppäsin pois bussista golfkentän pysäkillä vain huomatakseni, että olisi pitänyt jäädä pois bussista jo edellisellä pysäkillä. Silloin IGF:n toimisto olisi ollut aivan kadun toisella puolella. Tämä aiheutti noin 500 metrin ylimääräisen kävelyn suuntaansa.
Materiaalia jaettiin tuomareille iso kassillinen, joka piti sisällään mm. pari pikee-paitaa, lippalakin, juomapullon, kenttäoppaat, väyläkohtaiset huomiot kummastakin kentästä ja esitteitä varmaankin koko Meksikon nähtävyyksistä ja ruokapaikoista. Jätin kaikki muut tavarat paitsi kenttiä koskevat materiaalit vielä säilöön IGF:n toimistoon ja suuntasin kenttää kohti.
Saavuttuani uudestaan klubitalolle menin kysymään golfautoa itselleni kulkemisen helpottamiseksi. Pyyntööni sain välittömästi jyrkän kielteisen vastauksen, koska minulla ei ollut oikeanlaisia lupalappuja mukanani. Eipä tietenkään ollut, nehän olivat jääneet siihen tervetuloa-kassiin IGF:n toimistolle.
Nielin kiukkuni ja päätin olla hakematta kulkulupia. Minun piti siis tutustua kenttään jalkaisin. Nytpähän on aikaa paremmin havainnoida asioita, lohdutin itseäni kulkiessani rangen laitaa kohti ykköstiitä. Matka klubitalolta ykköstiille on Iberostar Playa Paraison kentällä pisin mitä minä olen koskaan kulkenut. Pituutta tuolla siirtymällä on arviolta noin 600–700 metriä.
Vihdoin pääsin perille ykköstiille ja saatoin aloittaa kenttään tutustumisen. Tovin aikaa väyliä kierrettyäni huomasin uhkaavan näköisten sadepilvien lähestyvän pikkuhiljaa koko ajan. Tein päätöksen keskeyttää kenttään tutustumisen ja siirtyä kuiviin tiloihin klubitalolle vielä ennen sateen tuloa. Tällä kertaa sain kyydin takaisin kenttähenkilökunnalta ja ehdin kuin ehdinkin sisätiloihin ennen sateen alkamista.
Päätin ruokailla ennen kuin lähtisin purkamaan matkatavarani kaappeihin hotellillani. Mutta taas haasteeksi osoittautui IGF:n toimistolle jättämäni kulkulupa, jota näyttämällä ruokailu olisi veloitukseton. No ticket, no food, oli tarjoilijan päättäväinen lausunto asiasta. Onneksi paikalle osui espanjaa osaava tuomarikollega USGA:sta, joka selvitti tilanteen tarjoilijalle ja näin pelasti minut pitkältä kulkuluvan hakumatkalta ja sain hyvää ruokaa ja paremman mielen – etenkin kun loppupäivä sujui ilman vastoinkäymisiä.
Toinen harjoituspäivä etenikin sitten odotusten mukaisesti. Aamupäivällä tutustuin Mayakoba El Camaleon kenttään osittain yhdessä Suomen joukkueen kanssa ja pidettiin tuomareiden yhteispalaveri. Iltapäivällä kävin läpi koko Iberostar Playa Paraison kentän ja illalla vietettiin avajaisia. Paljon touhua, mutta nyt sääkin suosi ja kaikki sain tehtyä mitä suunnittelinkin. Kilpailut voivat alkaa.
Täällä Arto Teittinen, Cancun
