Vijay Singhin peli vähitellen irtoamassa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vijay Singhin peli vähitellen irtoamassa

Vijay Singhin peli kulkee pitkästä aikaa. © Getty Images

Kärkipari on kolmen kierroksen jälkeen tuloksessa -9. Pebble Beachissa neljä vuotta sitten voittaneen Singhin edellisestä PGA Tourin osakilpailun voitosta on kulunut kohta jo vuosi, mutta sunnuntaina saattaa tärpätä. 44-vuotias entinen maailmanlistan ykkönen on työskennellyt lujasti viime syksynä svinginsä kanssa, ja tulosta alkaa tulla. Vijay Singh on saavuttanut Pebble Beachissa keskimäärin 15 griiniosumaa kierrosta kohden, joten se kertoo pitkän pelin olevan hänellä hyvässä kuosissa. ”Minun olisi finaalikierroksella saatava vain putoamaan muutama pidempi putti.”, hän totesi hyväntuulisena AP:lle lauantain kierroksen tauottua. Singh saa kuitenkin tehdä vielä voittonsa eteen täyden päivätyön, sillä sunnuntain loistokierroksella voi kuka tahansa kymmenen parhaan joukosta nousta keulille. Dudley Hartin hyvää peliä on yleisesti hämmästelty, sillä hän on ollut pitkään sivussa, vaimonsa vakavan sairauden tähden. 39-vuotias Hart jätti viime kauden kesken, mutta sai tälle kaudelle kiertueen säännöstön mukaisen pelioikeuden, jossa vedotaan terveydellisiin syihin. Tätä pykälää on rinnastettu Hartiin, sillä hän on toiminut vaimonsa tukena intensiivisesti, eikä ole siten kyennyt harjoittamaan ammattiaan. Hartin kesken jääneen viime kauden ansiot liitetään tämän kauden ansioihin, jos tienestit riittävät loppuvuodesta 125 parhaan joukkoon, hän tulee saamaan kiertuekortin myös ensi kaudelle. Eilispäivän pettynein mies oli kuitenkin Phil Mickelson. Hän oli vielä 13. väylän jälkeen tilanteessa -5, kunnes Pebble Beach Golf Linksin 14. väylällä koitti musta hetki. Tuolla parviitosella Mickelsonin tuloskorttiin merkittiin tulokseksi peräti 11 lyöntiä, ja kertaheitolla hän oli menettänyt paikkansa viimeiselle kierrokselle.

Uusi kappale

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje