Vijay Singh jyräsi kuudenteen voittoonsa Bostonissa - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vijay Singh jyräsi kuudenteen voittoonsa Bostonissa

Vijay Singh näytti Tigerille kuka isännöi PGA Tourilla © Getty Images

Viiden vuoden ja yhden kuukauden jälkeen maailmanlistan kärkipaikka vaihtui, Vijay Singh sai tavoittelemansa, Tiger putosi kakkoseksi. Lähtökohta viimeiselle kierrokselle oli mielenkiintoisuudessaan kihelmöivä, Singhille riitti ykköspaikan saavuttamiseksi Tigerin takanaan pitäminen, vaikkei hän olisi kisaa voittanutkaan. Adam Scott pelasikin edellisissä ryhmissä hurjasti ja nousi välillä yksin kakkoseksi. Taistelu voitosta käytiin kuitenkin odotetusti Singhin ja Woodsin välillä. Vijay Singh pääsi kolmen lyönnin etumatkalta viimeiselle kierrokselle jonka pelasi Tiger Woodsin kanssa. Woods pääsi tasoihin 13:n reiän jälkeen mutta teki bogeyn 14:lla. Viimeisillä neljällä reiällä Singh teki kolme birdietä ja eroksi muodostui tuo kolme lyöntiä, Adam Scott jakoi kakkostilaa Tigerin kanssa. -Olen tehnyt erittäin paljon työtä saavuttaakseni tämän, siksikin olen todella iloinen. Pelasin kuitenkin kisan voitosta, en niinkään World Rankingin ykköstilasta, Singh kertoi palkintojenjaon jälkeen. Pelin kääntyminen loppureiíllä Singhille merkitsee käytännössä monia muitakin asioita. Singh voittanee vaivatta toisen kerran peräkkäin PGA Tourin rahalistan. Eroa toisena olevaan ainoaan uhkaajaan Phil Mickelsoniin on jo 2,3 miljoonaa. PGA Tourin pelaajat valitsivat Woodsin viimevuonna vuoden pelaajat, nyt Singhin syrjäyttäminen tuntuu vaikealta. Phil Mickelson voisi sen tehdä jos hän yltyy huippuesitykseen Ryder Cupissa ja voittaa esimerkiksi Tour Championshipin…. Singhilla on eväät tehdä PGA Tourin kaikkien aikojen ennätys ansaittujen rahojen mittarilla. Woods keräsi kaudella 2000 yli 9,1 miljoonaa, Singhilla on lähes 7,9 miljoonaa. Yksi voitto ja pari muuta kunnon sijoitusta voisivat nostaa ansiot lähelle kymmentä miljoonaa. Tiger Woodsille lyöntipelikisan voittaminen on noussut melkoiseksi möröksi. Kauden aikana hän on ollut jo 11 kertaa kymmenen joukossa, voittoja ei kuitenkaan tule. -Viisi vuotta maailmanlistan ykkösenä on pitkä aika. Kilpailuissa on aina kysymys voittamisesta, jos niitä tulee, asema rankingillakin on vahva, Tiger filosofoi kysyttäessä miten kakkoseksi putoaminen vaikuttaa. David Duvalilla on suunta kohden parempaa &copy Getty ImagesDavid Duvalille Bostonin kisa oli merkityksellinen. Entinen maailmanlistan ykkönen on ollut peliensä kanssa totaalisesti kuutamolla. Viikonloppuna hän pääsi ensimmäistä kertaa 15 kuukauden aikana jatkoon ja oli lopulta 13:s. Ruotsin Daniel Chopran kausi PGA Tourilla on kääntymässä menestystarinaksi. Karsintojen kautta mukaan päässyt Chopra karsiintui alkuvuodesta lähes kaikissa kisoisssaan ja työpaikan uusiminen vaikutti ylivoimaiselta. Hän haki välillä vauhtia Nationwide Tourilta jossa näytti kykynsä voittamalla kaksi kisaa. PGA Tourilla Chopra on terästänyt otteitaan kesän edetessä vaikka muutamaan otteeseen onkin tyrinyt mahdollisuuksiaan viimeisellä kierroksella. Bostonissa Chopran paletti pysyi kasassa loppuun asti. Huippujen takana hän nousi jakamaan neljättä sijaa John Rollinsin kanssa ja kuittasi 220.000 dollaria jolla lopullisesti varmisti paikkansa Tourille myös kaudeksi 2005.

Tulokset, Boston

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje