Yliopistopeleissä jyvät erottuvat akanoista, ja parhaat pelaajat ovat valmiita loikkaamaan suoraan isojen poikien peleihin.
Rumat ne vaatteilla koreilee -sanonta tulee ensimmäisenä mieleen, kun kävelee Sewailo Golf Clubin parkkipaikalta kohti klubitaloa. Klubitalon virkaa hoitava vaatimattoman näköinen mökki Arizonan aavikon laidalla ei varsinaisesti nosta odotuksia kentästä, mutta kuinka väärässä sitä voikaan ihminen olla.
Ja kun klubilta ykköstiille menevän tien varrella varoitellaan kalkkarokäärmeistä, niin takaisin kääntyminen alkaa hiipiä takaraivoon. Mutta kun tänne asti on kerran tultu, niin pidetään alkuperäisestä suunnitelmasta kiinni ja mennään katsomaan, minkälainen tapahtuma on yhdysvaltalainen yliopistogolfkilpailu.
Sewailo Golf Club isännöi Arizona Intercollegiate -yliopistogolfturnausta, ja kentällä on 16 joukkueellista yliopistogolfareita New Mexicosta Iowaan ja Washingtonista Texasiin. Kilpailun järjestää Arizonan yliopisto, jonka riveistä löytyy yksi suomalaispelaaja, Santeri Lehesmaa.
Kalkkarokäärmeitä ei varoituksista huolimatta ole näkynyt, kun tavoitan Lehesmaan ryhmän kentän 7. reiällä. Hetkinen, pojathan pelaavat golfautojen kanssa. Mistähän nyt tuulee, mietin.
”Me pelataan välillä autoilla, kun täällä on haasteita päivänvalon riittävyyden kanssa, jos pelataan 36 reikää päivässä. Eikä täällä Sewailon kentällä oikein kukaan normaalisti kävele, tämä on selkeästi autokentäksi suunniteltu kenttä”, Lehesmaa selventää käytäntöä.
Autoillahan pelin luulisi sujuvan varsin lennokkaasti, mutta neljän hengen ryhmissä pelattavat kierrokset tuppaavat venymään yli viisituntisiksi. Hitaasta pelistä ei pelaajia silti huomauteta, vaikka siellä täällä näkee melko pitkiä rutiineja lyöntiin valmistautumisessa.
Lehesmaa kertoo, että yliopistokilpailut pelataan aina yhteislähtökilpailuina, koska kentät halutaan nopeasti muidenkin pelaajien pelattavaksi, ja myös joukkueiden paluulentojen takia on järkevämpi laittaa pelaajat kentälle samalla kellonlyömällä.
Arizonen yliopiston pelaajat pelasivat peräti viiden kierroksen karsintakilpailun kisapaikasta.
Toista vuottaan Arizonassa opiskeleva Lehesmaa ei ole mukana Arizonan yliopiston viisihenkisessä joukkueessa, vaan hän pelaa vain henkilökohtaista kilpailua. Tapiola Golfia edustavan Lehesmaan pelit eivät ole viime aikoina kulkeneet riittävän hyvin, että paikka pelaavaan joukkueeseen irtoaisi, eikä niin käynyt tämänkään kilpailun karsinnassa.
”Meidän jengi on tällä hetkellä koko maassa top 10:ssä, ja siinä on neljä melko kiveen hakattua paikkaa. Siitä viidennestä paikasta aina karsinnoissa taistellaan”, Lehesmaa kertoo tilanteestaan.
Ja karsinta on todellinen jyvät akanoista -karsinta, sillä Arizonan yliopiston pelaajat pelasivat peräti viiden kierroksen karsintakilpailun, joten millään yhdellä tuurikierroksella ei joukkueeseen nousta, vaan pelin pitää olla tasaisen hyvässä kunnossa.
Sewailo Golf Club hoiti isännän roolin komeasti 40. kertaa järjestetyssä Arizona Intercollegiate -kilpailussa.
Sewailon kentällä Arizonan joukkue tekee birkkuja tasaiseen tahtiin, ja heillä on maanantaina pelattujen 36 reiän jälkeen tukeva kuuden lyönnin johto joukkuekilpailussa.
Tiistaina kentällä vallitsee varsin rauhallinen tunnelma, eikä mitään yleisöryntäystä ole havaittavissa. Isät ja äidit ovat täälläkin katsomassa jälkikasvunsa peliesityksiä, joten siinä mielessä kilpailu muistuttaa tavallista suomalaista juniorikilpailua.
Se, mikä tuo silmiinpistävintä eroa suomalaisen juniorikilpailun ja amerikkalaisen yliopistogolfkilpailun välillä, löytyy golfin ulkopuolisista seikoista. Yliopistojen urheilujoukkueilla on omat tunnistettavat värinsä ja logonsa, ja kaikilla pelaajilla on vaatteet, bägit ja mailahuput tip top -kunnossa ja sävy sävyyn. Auringon polttamat khakihousut ja valkealla hikirajalla varustetut Titleistin lippikset loistavat poissaolollaan.
Myös kilpailukenttänä toiminut Sewailo Golf Clubin kenttä on todella upea, ja se haastaa pelaajia sekä avauslyönneissä että lähipelissä. Aivan kuin kunnon kilpakentän kuuluukin tehdä.
Yliopistokilpailuissa taso on parhaimmillaan todella kova, ja parhaat yliopistopelaajat pystyvät loikkaamaan suoraan koulunpenkiltä PGA Tourin kärkikamppailuihin, kuten on esimerkiksi Matthew Wolffin ja Viktor Hovlandin kohdalla huomattu.
Tucsonin kilpailussa parhaista henkilökohtaisista tuloksista vastasivat Arizonan Trevor Werbylo ja Washingtonin Henry Lee, jotka pelasivat 54 reiän kilpailussa tuloksen -10.
Sewailo Golf Clubilla nähtiin lopulta varsin ylivoimainen kotivoitto, kun Arizona kukisti toiseksi sijoittuneen Baylorin yhdeksän lyönnin erolla. Lehesmaalle kilpailu ei sen sijaan tarjonnut suurempia ilon aiheita.
”Ei tässä oikein osaa nauttia joukkueen voitosta, kun ei ollut itse joukkueessa mukana. Ja kun oma peli ei kulje, niin ajatukset ovat väkisinkin vähän negatiiviset. Mutta ei tässä auta muuta kuin jatkaa kovaa työntekoa ja uskoa, että kyllä se palkinto sieltä vielä tulee”, Lehesmaa uskoo.
Kilpailun jälkeen pelaajille on katettu ulos pöydät, ja jokainen joukkue syö omissa pöydissään. Nopean lounaan jälkeen pelaajilla ja valmentajilla on sen verran kiire lentokentälle, että mitään isompia jälkipelejä ei jäädä pitämään.
Paluumatkalla golfkentältä törmään jälleen varsin outoihin tienviittoihin, joita olin ihmetellyt jo kentälle ajaessa. Yhdysvallat on Myanmarin ja Liberian ohella maailman ainoa valtio, jossa ei ole käytössä metrijärjestelmää (SI-järjestelmä), mutta valtatie 19:llä on Tucsonin kohdalla noin 100 kilometrin pätkä, jossa on käytössä metrijärjestelmä.
Se on muinainen muisto siltä ajalta, kun Yhdysvalloissa yritettiin kokeilla metrijärjestelmää. Presidentti Fordin aikakaudella alkanut kokeilu päättyi kuitenkin Reaganin mahtikäskyllä vuonna 1985.
Mutta onhan se jotenkin kotoisa tunnelma, kun tienviitassa lukee Tucson 3 km.