Tiger Woods vaihtoi palloa - Golfpiste.com

20.–27.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][25]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woods vaihtoi palloa

woods

Uusi pallosopimus Niken kanssa tuo Tiger Woodsin tilille taas lisää kahisevaa. Tiger Woods on jo kuukausien ajan testaillut Niken palloja. Vajaat kaksi viikkoa sitten hän uskalsi ottaa pallon käyttöön myös kilpailussa. Woods sijoittui kolmanneksi Hampurin ET kisassa, viikkoa myöhemmin hän voitti Byron Nelson Classicin. Titleist Professional 90 sai siis jäädä, uuden pallon nimi on Nike Tour Accuracy. Tuotekehittely palloissa menee eteenpäin hurjaa vauhtia. Maailmassa on kuitenkin vain muutamia merkittäviä pallotehtaita, pallon ja tuotantolinjan suunnittelu sekä rakentaminen vaatii niin suuria investointeja, ettei pikkubrandeilla ole sellaiseen varaa. Nikella on, ja jo ennen Woodsin saamista pallotalliinsa yritys on tehnyt sopimukset Paul Lawrien, Paul Azingerin ja Notah Begay III:n kanssa. Titleist maksoi aiemmin Woodsille bägin, mailojen ja pallon käytöstä noin 2 miljoonaa taalaa vuodessa. Viisivuotinen sopimus Niken kanssa oli Woodsille 40 miljoonan taalan arvoinen. Nyt kun siihen liitetään vielä pallodiili, arvioidaan summan kaksinkertaistuvan!!! Seuraavan kerran Woods kilpailee US Openissa 15-18.6 Bebble Beachissa. Viimevuotisessa kilpailussa hän oli kolmas Payne Stewartin voittaessa. Woods on viimeviikkoisen Byron Nelson voittonsä jälkeen ollut ykkönen PGA Tourilla 19 kertaa. Näistä kaksi on Major-voittoja, US Masters 1997 sekä PGA :n mestaruus 1999.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje