7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woods käänsi selkänsä hulvattomalle starttirahalle – boikotoi Saudi-Arabian turnausta

Saudi-Arabian Turkin suurlähetystössä tapahtunut toimittajan murha oli Woodsille liikaa. ET:n toimitusjohtaja Keith Pelley on valinnut kilpailua koskevan kritiikin suhteen toppuuttelevan linjan.  

Tiger Woods jättää huomiota herättäneestä kosiskelusta huolimatta väliin ensi vuoden tammi-helmikuun vaihteessa Saudi-Arabiassa käytävän Euroopan kiertueen turnauksen. Lajin suurin megatähti on saatu yleensä mukaan Yhdysvaltain ulkopuolella pelattaviin kisoihin, kunhan vain starttimaksu on ollut kohdallaan.

Tällä kertaa edes posketon ”kipuraha” ei houkuttele Woodsia Saudi International -turnaukseen. Tigerille on tarjottu osallistumisesta Royal Greens & Country Clubin kentällä pelattavaan kisaan noin kolme miljoonaa euroa, joka olisi tiettävästi ollut suurin koskaan hänelle virallisessa kiertuekilpailussa ulkomailla maksettu starttiraha.

Mainitusta Saudi-Arabian hallituksen sponsoroimasta kilpailusta, kuten kaikista muistakin maassa järjestettävissä kansainvälisistä urheilutapahtumista on tullut sen jälkeen kiistanalaisia, kun valtio osoittautui olevansa Saudi-Arabian suurlähetystössä Istanbulissa tapahtuneen Washington Post -lehden kolumnistin Jamal Khashoggin murhan taustalla.

Tämä myös on todennäköisimmin tärkein syy, miksi Woods ei Saudi-Arabiaan lähde. Dustin Johnson, Patrick Reed ja Paul Casey ovat sen sijaan vahvistaneet osallistumisensa.

Huippu-urheilu on yksi merkittävimmistä keinoista, millä Saudi-Arabia yrittää luoda itsestään silotellumpaa imagoa muun maailman silmissä. Isojen golf- ja tennisturnausten rahoittajaksi on mainittu kruununprinssi Mohammed bin Salman, joka on tiettävästi solminut lajien taustaorganisaatioiden kanssa useita pitkäaikaisia kumppanuuksia.

Muun muassa tennistähdet Rafael Nadal ja Novak Djokovic ovat saaneet osakseen mittavaa julkista painostusta, jotta he jättäisivät joulun alla Saudi-Arabiassa pelattavan näytösturnauksen väliin.

Jotkut ovat myös ehtineet vaatia Golfin European Tourin toimitusjohtajaa Keith Pelleytä jättämään tehtävänsä.

”Saudi-Arabian kilpailu on kalenterissamme, ja pidämme silmämme auki, niin kuin minkä tahansa maan kohdalla. Olemme toki tietoisia Saudi-Arabiaa koskevasta kritiikistä. Jäämme seuraamaan tilannetta”, hän sanoi konservatiivisesti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje