Sohvi Härkönen voitonsyrjässä kiinni Finnish Amateurissa - Golfpiste.com

4.–11.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sohvi Härkönen voitonsyrjässä kiinni Finnish Amateurissa

Sohvi Härkösellä on turvallisen tuntuinen johto ennen päätöspäivää.

Sohvi Härkönen on pelannut molempina päivinä parhaat tulokset naisten kilpailussa Talissa. Torstain upea 68 sai jatkokseen 72 lyöntiä perjantaina, Espanjan Ines Tusquetzs on neljän lyönnin päässä. Voittotaisto käydään suurella todennäköisyydellä näiden kahden välillä sillä kolmantena oleva Kaisa Korhonen on seitsemän lyöntiä Härköstä jäljessä. Härkönen teki perjantain kierroksellaan kolme birdietä, kaksi bogeyta ja tuplan par-kolmosella, 13:lla. Voitto Talissa toisi Härköselle paitsi uran arvokkaimman voiton, myös varmuuden paikasta Finnair Mastersiin joka pelataan samalla kentällä syyskuun alussa. Espanjan Tusquetzs aloitti perjantaina katastrofaalisesti, hän oli kahden reiän jälkeen jo kolme yli mutta pelasi lopun yksi alle. Kilpailun voitosta viimevuonna uusineet Kaisa Ruuttila ja Emma Cabrera pelasivat käsittämättömän heikosti. Kotimaan kentillä kuningattareksi noussut Ruuttila pilasi mahdollisuutensa jo avauspäivänä tehtyään 12:lla peräti 11 lyöntiä.Perjantaina kokonaistulos parani vain lyönnillä (78-77), tuloksena karsiutuminen. Emma Cabreran tulos torstaina oli 74. Odotetun loppukirin sijaan espanjalainen menettikin täydellisesti konseptinsa toisen kierroksen lopussa. Hän pelasi seitsemän viimeistä reikää kymmenen yli, sai tuloksekseen 82 ja karsiutui. Miesten kilpailun kärkeen siirtyi Italian Matteo Delpodio (-4). Hän johtaa lyönnillä ennen Tanskan Peter Baunsoeta sekä Lappeenrannan Miro Veijalaista. Juniorien mestaruuden kuluvalla kaudella jo voittanut Veijalainen pelaa ensimmäistä aikuisten arvokisaansa vakuuttavaan tyyliin. Voittotaistoon voivat vielä nousta myös kolmen lyönnin päässä olevat Heikki Mäntylä, Joonas Hinkkanen sekä Jukka-Pekka Savolampi. Perjantain ja toistaiseksi koko kilpailun parhaan tuloksen teki kotikentällään pelaava Nikke Tyry joka kiersi kentän 67 lyönnillä.

Finnish Amateur

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje