Roope Kakko ja Mikko Korhonen ylivoimaisia World Cupin karsinnassa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Roope Kakko ja Mikko Korhonen ylivoimaisia World Cupin karsinnassa

Roope Kakko tähyää Puolassa kohden World Cupin finaalia.

<a href=Roope Kakko paleli ja tärisi Puolassa, mutta lopputulos, kahdeksan lyönnin voitto lämmitti varmasti, samoin 4000 euron palkinto.">Suomi pelaa toisen kerran peräkkäin World Cupin finaalissa, tulosten perusteella parivaljakko Roope Kakko & Mikko Korhonen onnistuivat jopa yli odotusten. Etukäteen he ennakoivat, että kemiat sopivat vaativissa pelimuodoissa hyvin yhteen. ”Loistava esitys, pelasimme koko kisan ajan hienosti, onnistumisia tuli onnistumisten päälle. Tämä oli aika lähellä nappisuoritusta”, hehkutti Roope Kakko World Cupin ylivoimaisen voiton jälkeen. Molemmat pelaajavat saivat ykköstilastaan noin 4000 euroa. Kakko ja Korhonen pelasivat kaikkina neljänä päivänä kierroksen parhaan tuloksen. Bestballissa molempina päivinä tulos oli 64, nelinpelissä 68 ja 71. ”Sunnuntaina oli varsin kova keli, 71 siihen huomioiden on todella kova”, Kakko jatkoi. Väitteen tueksi voi tuoda sen faktan, että suomalaisia kirittänyt Kanadan parivaljakko pelasi 77 jääden yhteistuloksissa kahdeksan lyönnin päähän. Kolmannen jatkopaikan lunasti itselleen 13:n maan kisassa Portugal. Ensimmäinen finaalista ulos jäänyt maa, Sveitsi jäi Suomelle 21 lyöntiä. Eroa voidaan pitää vuorotellen bestballia ja nelinpeliä sisältäneessä kisassa erittäin suurena. Mission Hillsissa pelattavaan finaaliin pääsee yhteensä 24 maata, joista 18 suoraan, kuusi kahden eri karsinnan kautta. Palkintorahaa jaetaan osallistuville joukkueille yhteensä 5,5 miljoonaa dollaria. Viimeiseksikin jäänyt parivaljakko tulee kuittaamaan miestä kohden 20.000 taalaa. ”Emme ole vielä ehtineet miettiä tavoitteita finaaliin, mutta jo kokemuksena se on varmasti molemmille uran suurin. Seuraava tavoite on varmistaa paikka CT:n rahalistalla 45:n joukkoon, Toulousen kisa Ranskassa käynistyy torstaina”, Roope Kakko muistutti. Sunnuntaina päättyneen Challenge Tourin kisan Hollannissa voitti isäntämaan Taco Remkes . Jeppe Huldahl (-13) jäi samalla tuloksella uusinnan jälkeen toiseksi. Hollantilaisilla kulkee kovaa CT:lla, Remkes on varma mies ET:lle samoin Wil Besselink. Challenge Tourin rahalistalla Antti Ahokas on nyt 15:s, Mikko Korhonen 42:s ja Roope Kakko 45:s. Nimenomaan 45 parasta pääsee mukaan ET:n karsintafinaaliin sekä CT:n Tour Finaaliin. Jaakko Mäkitalo putosi 79:ksi, Toni Karjalaisen uusi sijoitus karsiutumisen jälkeen on 113:s. Noustakseeen 80:n joukkon ja ET:n toisiin esikarsintoihin ( joihin ei muuten ole paikkaa), pitäisi Karjalaisen sijoittua toisessa kahdesta kisasta kolmen joukkoon. Lopputulokset, World Tourin Europan karsinta 25-28.9.2008 267 – Suomi (Roope KAKKO / Mikko KORHONEN) 275 – Canada (Graham DELAET / Wes HEFFERNAN) 281 – Portugal (Tiago CRUZ / Ricardo SANTOS) ……………………………………………………………………….. 288 – Switzerland (André BOSSERT / Martin ROMINGER) 290 – Czech Republic (Jakub KUCERA / Ondrej LEBL), 294 – Iceland (Heidar BRAGASON / Bjorgvin SIGURBERGSSON) 298 – Norway (Paul NILBRINK / Kristoffer REE), Israel (Itamar COHEN / Oren GERI) 300 – Belgium (Gerald GRESSE / Laurent RICHARD) 304 – Poland (Jakub OSSOWSKI / Marcin STELMASIAK) 314 – Slovenia (Janez GRILC / Damjan MURGELJ) 316 – Greece (George DIAKOU / Themis GINIS) 323 – Croatia (Darko LJUBANOVIC / Miro RAIC) TT

Roope Kakko ja Mikko Korhonen varmistivat paikan World Cupin finaaliin

Roope Kakolla on syksyllä vielä monta tärkeää kisaa edessä &copy Getty ImagesSuomi ja Kanada pelasivat Puolassa World Cupin karsintojen kolmantena päivänä jo käytännössä ilman painetta. Eroa rajan väärälle puolelle oli yhdeksän lyöntiä, bestballissa maat kirittivät toisiaan entistä kauemmas. Roope Kakko ja Mikko Korhonen pelasivat tuloksen 64, Kanada 66. Portugal on lähes varmasti kolmas jatkoonmenijä, se on kuusi lyöntiä Suomea jäljessä, yhdeksän Sveitsiä edellä. ”Pelasimme todella hyvin, keli oli hyvin vaativa. Nyt alkaa näyttää hyvältä, viestitti Roope Kakko. Kakko oli suomalaisten ”birdiekone” lauantain bestballissa, hän teki kahdeksasta peräti seitsemän,. Vielä toisen päivän jälkeen suomalaisparivaljakko toivoi, ettei paikkaa Kiinaan turhan varmana toitotettaisi vaikka eroa paperilla huomattavasti heikompiin maihin oli jo yhdeksän lyöntiä. Kakkoa ja Korhosta on syytä onnitella paitsi hienosta pelistä, myös siitä upeasta kisasta joka heillä finaalissa marraskuun lopulla on edessä. Kilpailu on maailmantähtiä pullollaan, suomalaisilla on sijoituksen puolesta pelkästään voitettavaa. Juhlat Puolan kisan jälkeen jäävät varmasti lyhyiksi, sillä molemmat toivovat pääsevänsä mukaan Ranskan CT kisaan seuraavalla viikolla. Paikka 45:n ensimmäisen joukkoon ja ET:n karsintafinaaliin on vielä varmistamatta, varsinaisia kisoja ennen CT Tour finalia ( top -45) on jäljelllä kaksi. Tulokset kolmen kierroksen jälkeen 196 – Suomi(Roope KAKKO / Mikko KORHONEN) 198 – Canada (Graham DELAET / Wes HEFFERNAN) 202 – Portugal (Tiago CRUZ / Ricardo SANTOS) ——————————————————— 211 – Switzerland (André BOSSERT / Martin ROMINGER) 215 – Czech Republic (Jakub KUCERA / Ondrej LEBL), Norway (Paul NILBRINK / Kristoffer REE) 216 – Belgium (Gerald GRESSE / Laurent RICHARD), Iceland (Heidar BRAGASON / Bjorgvin SIGURBERGSSON), 219 – Poland (Jakub OSSOWSKI / Marcin STELMASIAK) 221 – Israel (Itamar COHEN / Oren GERI) 229 – Greece (George DIAKOU / Themis GINIS) 231 – Slovenia (Janez GRILC / Damjan MURGELJ) 238 – Croatia (Darko LJUBANOVIC / Miro RAIC)

Suomi ja Kanada karkuteill&#228, World Cupin karsinnassa

Mikko Korhonen pääsee marraskuusssa isojen poikien kilpailuun Kiinaan. (Kuva Arto Salminen)Mikko Korhonen ja Roope Kakko pelasivat World Cupin toisella kierroksella mainion nelinpelituloksen 68. Kierrokseen mahtui kuusi bidietä ja vain kaksi bogeyta. Avaukset pysyivät loistavalla prosentilla, yhtä lukuunottamatta väylillä. Kiertämistä saattoi helpottaa sekin, että parivaljakko pääsi merkkaajan kanssa kiertämään kenttää ennen muita, lyönteihin pystyy täten keskittymää käytännössä haluamansa ajan ja ohjaamaan etenemisen tempon mieleisekseen. -Pelasimme oikein hyvin. Pidimme pallon väylällä. Mikon kanssa on ilo pelata, hän ei tee virheitä, Kakko summasi päivän. Kanadan parivaljakko pelasi lyönnin paremmin ja nousi tasatulokseen 12 alle. Viikonlopun kahdella kierroksella pitää tapahtua todella merkillisiä asioita mikäli Suomi ja Kanada eivät ole kolmen joukossa. Kolmantena oleva Portugali keskittynee pitämään ainoan uhkaajansa Sveitsin takanaan. Ennustetun mukaan toisen päivän pelimuoto nelinpeli erotteli jyvät akanoista raaálla kädellä. 13:sta joukkueesta seitsemäntenä olevat Islanti ja Norja ovat jo 15 lyöntiä jäljessä, jumbo Kroatia on jäänyt Suomelle ja Kanadalle 32 lyöntiä 36 reiän aikana. Tulokset kahden kierroksen jälkeen 132 – Suomi(Roope KAKKO / Mikko KORHONEN), Canada (Graham DELAET / Wes HEFFERNAN) 137 – Portugal (Tiago CRUZ / Ricardo SANTOS) —————————————————————— 141 – Switzerland (André BOSSERT / Martin ROMINGER) 143 – Czech Republic (Jakub KUCERA / Ondrej LEBL) 144 – Belgium (Gerald GRESSE / Laurent RICHARD) 147 – Iceland (Heidar BRAGASON / Bjorgvin SIGURBERGSSON), Norway (Paul NILBRINK / Kristoffer REE) 150 – Poland (Jakub OSSOWSKI / Marcin STELMASIAK) 152 – Israel (Jakub OSSOWSKI / Marcin STELMASIAK) 153 – Slovenia (Janez GRILC / Damjan MURGELJ) 154 – Greece (George DIAKOU / Themis GINIS) 164 – Croatia (Darko LJUBANOVIC / Miro RAIC) Finaalissa marraskuun lopulla Kakko ja Korhonen pääsevät aivan toisentasoisiin kinkereihin. Alla luetellut 18 maata ovat jo varmistaneet paikkansa, USA ei ole vielä paljastanut pariaan.Voittoa puolustaa Skotlanti jossa Colin Montgomerien pariksi nousee nyt Alastair Forsyth. Ykkösketjun suosikeiksi nousevat nimien perusteella Ruotsi, Englanti, Irlanti, Saksa ja Etelä-Afrikka. Euroopan Ryder Cup-joukkueesta on mukana kuusi pelaajaa, Robert Karlsson, Henrik Stenson, Graeme McDowell, Sören Hansen, Miguel-Angel Jimenez sekä Ian Poulter. Ryder Cupissa loistanut Ian Poulter tuulettelee Englannin väreissä World Cupin finaalissa &copy Getty ImagesKiinaa ( Isäntämaa) sekä Skotlantia ( viimevuotinen voittaja) lukuunottamatta joukkueet valittiin World Rankingin perusteella. Australia (Richard Green, Brendan Jones) Chile (Felipe Aquilar, Mark Tullo) China (Liang Wen-chong, TBC) Chinese Taipei (Wen-Tang Lin, Wen-Teh Lu) Denmark (Søren Hansen, Anders Hansen) England (Ian Poulter, Ross Fisher) France (Gregory Havret, Gregory Bourdy) Germany (Martin Kaymer, Alex Cejka) India (Jeev M Singh, Jyoti Randhawa) Ireland (Graeme McDowell, Paul McGinley) Japan (Ryuji Imada, Toru Taniguchi) New Zealand (Mark Brown, David Smail) Scotland (Alastair Forysth, Colin Montgomerie) South Africa (Rory Sabbatini, Richard Sterne) Spain (Miguel Angel Jiménez, Pablo Larrazabal) Sweden (Henrik Stenson, Robert Karlsson) Thailand (Prayad Marksaeng, Thongchai Jaidee) USA (TBC) Wales (Bradley Dredge, Richard Johnson)

Suomi johtaa World Cupin karsintaa

World Cupissa on pitkästä aikaa toinen karsinnnoista Euroopassa. 13:sta osallistuvasta maasta kolme pääsee finaaliin joka pelataan marraskuun loppupuoliskolla Mission Hillsissa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä Hongkongista. Melkoinen yllätys on se, millaisia golfin lilliputtivaltioita karsintaan on tullut. Mitään maata väheksymättä, Puola, Tsekki,Slvenia, Israel, Kroatia, Kreikka, Islanti sekä kakkosmiehistöllä mukana oleva Norja tuntuvat etukäteen täydellisiltä vastaantulijoilta. Suomen lisäksi vain Kanadalla on matkassa pari, jossa molemmat pelaajat ovat World Rankingilla tuhannen ensimmäisen joukossa! Kun Mikko Ilonen ja Antti Ahokas päättivät jättää karsinnan väliin, paikkaa tarjottiin Roope Kakolle ja Mikko Korhoselle. -Täydennämme toisiamme hienosti. Mikko lyö kuin kone, minä olen hivenen räiskyvämpi. Kyllä Mission Hills on tavoitteena, sinne haluan joululahjarahaa hakemaan, tuumi Roope Kakko syyskuun alussa sijoituttuaan Ahokkaan jälkeen kakkoseksi Tanskan osakilpailussa. Suomi on siis Kanadan Tourilla kärkipaikoilla heiluvan parin Graham Delaet & Wes Herrernan ohella suurin suosikki. Avauspäivän bestball-pelimuodon Kakko ja Korhonen pelasivat isäntämaan edustajien kanssa Sierra Golf Clubilla , Wejherowossa. Puola jäi kahdeksan lyönnin päähän, ja on silti jaetula kahdeksannella sijalla. Kanada ja Tsekki ovat lyönnin päässä Suomesta, Portugali (66) neljäntenä ja siitä lyönnin välein Belgia (67) sekä Sveitsi (68). Muut seitsemän maata ovat jo avauspäivän jälkeen vähintään seitsemän lyönnin päässä Suomesta. -Pelasmme par-neloset ja kolmoset mainiosti, par-viitosilla emme valitettavasti tehneet tulosta. Viimeisen reiän bogey on raskas tässä pelimuodossa, mutta johtopaikka tyydyttää kyllä. Perjantain nelinpelissä taktiikkammme on konservatiivisempi. Tällä kentällä on pitkät sitkeät karheikot, pallo on pidettävä väylällä, kertoi Korhonen . Suomalaiset pääsevät kentälle ensimmäisenä merkkaajan kanssa koska maita on mukana pariton määrä. Jos perjantaina peli on avauspäivän tasoista, pitänevät suomalaiset kisan puolivälissä entistä selvemmin paikkaa kärkikolmikossa. Nelinpelissä nimittäin tasoerot korostuvat, ja tässä porukassa aika on Suomen puolella. Mitä pidempään pelataan, sen parempi, Roopen ja Mikon tason pitäisi olla Kanadan parin kanssa ylivertaista. World Cup on perinteikäs ja arvostettu kilpailu jota on pelattu eri muotoisina, mutta aina kahden hengen joukkueissa jo 1950-luvulta. USA:lla on eniten voittoja, viimevuotisen kisan voittivat Colin Montgomerie sekä Marc Warren. Palkintorahaa on finaalissa jaossa 5, 5 miljoonaa taalaa, viimeiseksi jääneetkin saavat noin 20.000 mieheen, joten joululahjarahaa on todella paljon tarjolla. Viimevuotisessa finaalissa Jose-Maria Olazabalin suunnittelemalla upealla kentällä Mikko Ilonen ja Pasi Purhonen sijoittuivat 14:ksi, hätyyteltyään varsinkin bestball-kierroksilla kärkeä. Tuolloin parivaljakko pääsi kisaan mukaan Ilosen World Rankingin kautta, Purhonen oli parina Ilosen yllätysvalinta joka toimi mainiosti. Tulokset avauspäivän jälkeen: 64 – Finland (Roope KAKKO / Mikko KORHONEN) 65 – Canada (Graham DELAET / Wes HEFFERNAN), Czech Republic (Jakub KUCERA / Onrej LEBL) 66 – Portugal (Tiago CRUZ / Ricardo SANTOS) 67 – Belgium (Gerald GRESSE / Laurent RICHARD) 68 – Switzerland (André BOSSERT / Martin ROMINGER) 71 – Iceland (Heidar BRAGASON / Bjorgvin SIGURGERGSSON) 72 – Norway (Paul NILBRINK / Kristoffer REE), Poland (Jakub OSSOWSKI / Marcin STELMASIAK), Slovenia (Janez GRILC / Damjan MURGELJ) 75 – Israel (Itamar COHEN / Oren GERI) 76 – Greece (George DIAKOU / Themis GINIS) 79 – Croatia (Darko LJUBANOVIC / Miro RAIC)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje