16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Richard Sterne jatkoi voittokulkuaan Etelä-Afrikan avoimissa

Ernie Els kirjoittaa viikottain mielenkiintoista päiväkirjaansa osoitteessa www.ernieels.com. © Getty Images

Onnettaren suosikki Richard Sterne saavutti uransa viidennen voiton Pearl Valleyssa &copy Getty ImagesAurinko paistoi Pearl Valleyn kentällä sunnuntaina kaikkein kirkkaimmin Richard Sternelle. Edellisviikolla Dunhill Championshipin ykköstilan saavuttanut Sterne paransi viikon edetessä ( 72-69-67-66) ja sai huomata kärkimiesten yksi kerrallaan menettäneen mahdollisuutensa hänen kukistamisekseen. Yksi jäi rinnalle tulokeen 14 alle. Edellisvuonna Kazakstanissa Challenge Tourin rahakkaimman kisan voittanut Gareth Maybin ei ujotellut tähtien ja isäntämaan pelaajien edessä Etelä-Afrikassakaan, vaan piti kärkipaikkaa hallussaan lähes koko neljännen kierroksen pelikaveri Lee Westwoodin luhistuttua neljään bogeyhin ulosmenossa. Bogeyt tulivat ”väärälle” miehelle, sillä kolmella ensimmäisellä kierroksella hän oli itse varmuus, vain yksi bogey, nyt niitä tuli seitsemään peräkkäiseen neljä. Maybinin alle kaksimetrinen voittoputti kierähti 72:lla reiällä. Uusinnassa Sterne teki varman birdien ja voitti, Maybin bunkkerin kautta parín. Sternea voidaan pitää kahden Etelä-Afrikan voittoviikon aikana onnenpekkana, pallo pomppi suotuisasti hänen edukseen. Maansa mestaruuksia hänelllä on amatööriajoilta ainakin neljä, miehen taidot ovat tiedossa ja pelkästään ET:lla ansiot ovat noin 3,5 miljoonaa euroa. 27-vuotias Sterne noussee nykyiseltä 74:lta sijaltaan oletettavasti World Rankingilla 50:n joukkoon ja Mastersiin. Tätä tuskin kukaan, edes Sterne olisi voinut uskoa ennen Etelä-Afrikan kisoja. Sterne ei ole koskaan pelannut Mastersisa eikä US Openissa, British Openissa sekä PGA Championspisssa tie on aina katkennut ennen viikonloppua… Päivän kuningas oli lauantaina kahteen triplabogeyhin sortunut Ernie Els joka sai tuloksekseen 64. Els ehti ottaa viimeisellä reiällä kolme puttia jo ennenkuin kärkpari oli ehtinyt edes kentälle. Tuuli ja päivän mittaan kovettuneet viheriöt vaikeuttivat kärjen tuloksentekoa, lopulta yksi lyönti erotti Elsin uusinnasta. Pahiten kisan viimeinen päivä sapettaa varmasti Lee Westwoodia jolle voitto oli käytännössä pedattu, kahden lyönnin johto ja mies täynnä itseluottamusta… Alkureiät käänsivät kurssin huonoon suuntaan englantilaiselle jolla oli todella työläs päivä kentällä. Kurjuuden kruunasivat kahdella viimeisellä missatut noin kolmemetriset birdieputit. US Openin tavoin Westwood jäi lyönnin päähän uusinnasta. <b>Ernie Els esitti loistavan kirin, mahdollisuudet menivät vasta viimeisellä viheriöllä</b> &copy Getty Images”>Koko vuosi on ollut samantyyppistä voitonkärkkymistä, 14 top-ten sijoitusta, näissä kaksi uusintatappiota. Putteri on keskimäärin jäätävän tehoton. World Rankingilla Westwood teki kovaa nousua ja on vuoden vaihtuessa kymmenen joukossa. Päivän onnellisimpia oli vasta 19-vuotias <b>Rory McIlroy</b> joka oli missata paikkansa World Rankingin top-50 listalla tehtyään kahdella ensimmäisellä tuplabogeyt. Nousu alkoi yhdeksännen ( par-neljä) eaglesta, nuorukainen nousi hurjalla kirillä kolmanneksi. Matka Mastersiin varmistui nousun myötä. <b><a href=Antti Ahokas pelasi sunnuntaina tuloksen 71, kierrokseen mahtui viisi birdietä. Rahaa Ahokas kuittaa noin 2500 euroa. Kolmen pelaamansa kisan jälkeen tienestejä on hieman vajaat 5000 euroa, työpaikan uusiminen kauden 2009 päätteeksi vaatinee noin 230-250.000 euroa. Kaukana kotoa pelatut pikkukisat välittömästi vanhan kauden päälle sujuivat kokonaisuutena lupaavasti vaikka tilit jäivätkin pieniksi. – Yritystä riitti tänään kiitettävästi mutta tällaisessa tilanteessa, kun pelissä ei ole kovinkaan suurta panosta jäljellä, mennään yleensä ylös ja alas. Aggressiivisen pelistrategian ansiosta birkkuja tuli paljon, samoin kuin missejäkin, kuvailee Antti Ahokas päivän rallia. -Yksi väylä pilasi muutoin ihan kohtuullisen kisan. Oli silti mukava lopettaa vuosi 2008 kahteen birkkuun ja alle parin tulokseen. Takana on rankka viikko tiistaikarsintoineen ja kisakierroksineen – viime maanantaina maailma näytti erilaiselta. Kisat on tältä vuodelta pelattu ja on aika suunnistaa kohti kotia ja Joulun viettoa. Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta kaikille, toivottaa Ahokas.

Sterne ET:n ainoa tuplavoittaja kotimaassaan

Kun käsitellään Euroopan Tourin 2008 kalenterivuotta, nousee Richard Sterne ainoaksi jäsenpelaajaksi joka kykeni kahteen, jopa peräkkäisvoittoon, kotimaassaan. Etelä-Afrikassa kotimaista voittajaa on juhlittu nyt kahdeksan kertaa peräkkäin, tämä on varmasti ET:n lähihistorian ennätys. Sterne oli Tigerin ( ei Tourin jäsen) ohella ainoa joka voitti kotimaansa Openin, Padraig Harringtonille Openin ykköstila ei irlantilaisena ole kotivoitto. Kotimaassaan ET:n ykköstilaaan kalenterivuoden 2008 aikana yltäneet: <b>Martin Kaymer voitti kaksi kertaa, joulun jälkeen hän täyttää vasta 24 vuotta. &copy Getty Images”><b>Tiger Woods</b>, US Open, reikäpelimestaruus <b>Richard Sterne</b>, Etelä-Afrikan mestaruus, Dunhill Championships <b>S.S.P Chowrasia</b>, Indian Masters <b>Martin Kaymer</b>, BMW Championships (Saksa) <b>Ross Fisher</b>, European Open ( Englanti) <b>Peter Hanson</b>, SAS Masters ( Ruotsi) <b>Sergio Garcia</b>, Castello Masters (Espanja) <b>Rod Pampling</b>, Australian Masters  </p></p><h2><a href=Antti Ahokas romahti par-kolmosella, Westwoodin vuoro voittaa Etel&#228,-Afrikan mestaruus?

Puttipelistä kiinni? Lee Westwood on kolmatta kierrosta pelattaessa kuumin suosikki voittajaksi Pear Valleyn kentällä &copy Getty ImagesAntti Ahokas pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta tyylistään poiketen varsin tasaisesti, vain kaksi bogeyta. Birdiet olivat myös tiukassa (6) kun sitä verrataan yleiseen tasoon. Lauantaina nousua tehneet aloittivat jo ensimmäisillä reiíllä ”birdieiloittelun” joista suomalainen jäi tyystin ulos. Antti oli harvoja joka ei tehnyt yhtään birkkua ulosmenosa. Yhdeksännellä tuli ensimmäinen bogey, toinen 11:lla jolloin sijaluku oli jo noin 60:s. Valitettava ennätys tulee Ahokkaalle 12:ta, par-kolmoselta jossa hän teki peräti yhdeksän!!!. Reiällä on vettä oikealla, mutta vaikeaksi sitä on turha luonnehtia, sillä 58:n pelaajan jälkeen Ahokkaan yhdeksikkö oli ainoa bogeyta suurempi tulos.( Koko päivän saldo oli Ahokkaan tuloksen lisäksi lopulta seitsemän birdietä, 53 paría, 13 bogeyta, kaksi tuplaa jotka tulivat Antin pelin jälkeen) – Eipä voi muuta sanoa kuin ettei kannata lyödä parkolmosella kolmea kertaa veteen. Lähdin pelistrategian mukaan tähtäämään suoraan lipulle mutta jokainen lyönti suuntautui heti lähdössä pari metriä liikaa oikealle. Muutoin pelissä oli tänään paljon hyvääkin mutta se ei paljoakaan lohduta. Huomenna tehdään mitä voidaan. Vain voitettavaa jäi jäljelle, toteaa Antti Ahokas. Kierroksen loppuvaiheilla syntyi kaksi birdietäkin, yhteistulos 79 jättää hänet luonnollisesti viimeisten joukkkoon. Golfkierroksilla sattuu ja tapahtuu, tässä tapauksessa pelaaja lienee ollut jo hieman turhautunut menetetyn mahdollisuuden kanssa ( 11 reikää, +2) ennen floppiaan. Lee Westwood käväisi jo kisan kärjessä, mutta kylmä putteri ja Michael Lorenzo-Veran eagle viidennellä käänsivät tilanteen ainakin hetkeksi ranskalaisen eduksi. Taistelu kärjessä on erittäin tasaista, mutta huomionarvoista on se, että suurin osa isoista tähdistä ( Stenson, Rose, Goosen, Els, Clark, Clarke, Sabbatini, Schwartzel) on jo käytännössä lähes ulkona voittotaistosta. Westwood kisailee voitosta kolmosketjun miesten kanssa. Motivaatio on varmasti kova, sillä englantilainen on loistavista peleistään huolimatta edelleen voitoitta vuonna 2008. TT

Antti Ahokas jatkoon Etel&#228,-Afrikassa, Charl Schwartzel matkalla Mastersiin?

Antti Ahokas venyi tiukassa paikassa, teki kahdella viimeisellä reiällä birdiet ja selvisi kolmen lyönnin marginaalilla tuloksin 71-69 jatkoon Etelä-Afrikassa. Eroa kärkeen on kahdeksan lyöntiä. Poikkeukselliseksi Ahokkaan kierokset tekee se, että hän teki niiden aikana vain kaksi bogeyta, jota vähemmällä selvisi vain Lee Westwood! -Ensin pitää antaa Viipurin Golfin äänekkäälle kymmenen hengen ryhmälle suuret kiitokset – jaksoivat hienosti kannustaa helteessä koko lenkin. Kotiyleisön edessä on aina mukava vetää ja Suomen värit antavat isosti virtaa. Rundi on siis vihdoin takana ja voidaan hengähtää ja nauttia hetki. Viimeisessä ryhmässä ei ole koskaan helppo pelata mutta onneksi kärsivällisyys palkittiin ja sain rutistettua kasaan hyvän lopetuksen. Pitäisi kaivaa vieläkin rohkeampaa otetta putteihin, jotta saisi pari pitempääkin ujutettua sisään. Nyt ladataan loput paukut viimeisille kierroksille ja sitten kotiin kinkun kimppuun, sanoo Antti Ahokas. -Iltapäivän griinit ovat aina mitä ovat mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet helteet ja pelaajamassat. Huomenna vedetään taas tuoreemmilla viheriöillä, päättää Ahokas. Charl Schwartzel seikkaili pusikoissa toisellakin kierroksella, mutta sai tuloksekseen 65 &copy Getty ImagesCharl Schwartzelilla on viikonloppuna kotimaansa mestaruuskisoissa juhlakisa. Vasta 24-vuotias nuorukainen pelaa jo 150:n kilpailunsa Euroopan Tourilla. Kun voittoja on kertynyt kolme, palkintorahoja noin 3,8 miljoonaa euroa ja World Rankingin sijaluku on 67:s, voidaan puhua poikkeuksellisen hyvästä pelaajasta. Schwarzel selvitti Tourin karsinnat jo 18-vuotiaana, ja on siitä lähtien ”kuulunut kalustoon”. Näyttöhalut Etelä-Afrikassa ovat Schwatzelilla varmasti suuret, sillä ykköstila nostaisi hänet selkeästi 50:n joukkoon WR:lla sekä Mastersiin, ainoaan majoriin jota hän ei vielä ole pelannut. Schwartzelilla on varmasti hieman hampaankolossa majoreista, yhdeksällä osallistumiskerralla paras sijoitus on 30:s Puolenmatkan krouvissa unelma uudesta rajapyykistä, huhtikuisesta Georgian matkasta elää varmasti vahvana miehen päässä, edellä on vain Ranskan Michael Lorenzo-Vera joka ei ole maistanut voittoa ET:lla karsintoja lukuunottamatta. Rinnalla on kuitenkin kaksi kivikovaa suosikkia, Ernie Els sekä Lee Westwood, yhteensä 20 miestä on maksimissaan viiden lyönnin päässä kärjestä. Schwartzelin ensimmäinen ET voitto tuli 2005 dunhill championshipista, Etelä-Afrikan mestaruus kisana on kuitenkin painoarvoltaan moninkertainen ainakin isäntämaan pelaajien keskuudessa.

Antti Ahokkaalla hyv&#228, avauskierros Pearl Valleyssa

Edellisviikon tavoin Antti Ahokas on avauspäivän jälkeen cut-rajan oikealla puolella &copy Getty ImagesAntti Ahokas aloitti tänään urakkansa Etelä-Afrikan avoimissa mestaruuskilpailuissa Jack Nicklauksen suunnittelemalla huippukuntoisella Pearl Valleyn kentällä. Kysymyksessä on maailman toiseksi vanhin kansallinen mestaruuskisa The Openin jälkeen (1860) ja sitä on pelattu jo vuodesta 1893. Kisaa ovat perinteisesti hallinneet paikalliset pelaajat sillä eurooppalaisista voittoon ovat historian aikana kyenneet vain Tommy Horton vuonna 1970 ja Mathias Grönberg vuonna 2000. Olosuhteet ovat aina olleet Etelä-Afrikassa haastavat. Kuumuuden ohella erityisesti tuuli aiheuttaa monille hankaluuksia. Viime vuonna tuulten puhaltaessa cut-raja asettui niinkin vaatimattomaksi kuin +9 . Kisassa on jälleen mukana joukko maailman huippuja Henrik Stensonin, Lee Westwoodin, Ernie Elsin, Trevor Immelmanin, Retief Goosenin, Justin Rosen, Rory Sabbatinin ja viime viikon kisan voittaja Richard Sternen johdolla. Erityisen innokkaasti voittoa jahtaa Ernie Els, jonka näytöt kisasta aiemmilta vuosilta ovat vakuuttavat; 14 kisaa, neljä voittoa, kahdeksan kertaa kolmen parhaan joukossa ja vain kolme kertaa kymmenen parhaan ulkopuolella. Kisan palkintopotti on suuruudeltaan miljoona euroa. Antti Ahokas lähti aamulla 08:30 kymppitiiltä tyynessä säässä liikkeelle pelaten kierrostuloksen71.Korttiin merkittiin kaikkiaan kolme birdietä, kolmetoista paria ja kaksi bogia. Ahokas jakaa tällä hetkellä ensimmäisen kierroksen ollessa vielä kesken sijaa 55: . Kisassa on mukana kaikkiaan 156 pelaajaa. – Helpon tuntuista touhua tänään ja sangen vaivattomasti tipahti yksi alle kierros. Keli oli yllättävän tyyni ja se näkyy tulostasossa. Pyöritin palloa griineillä ihan kivasti, mutta putterin lämpenemistä pitää ilmeisesti odotella yön yli, sillä huomenna on tavoitteena veistellä muutama lyönti tuloksesta pois. Pitää lyödä hieman rohkeammin kepille, jotta pääsee pyöräyttelemään birkkuja, kertoi Antti Ahokas, joka päivän kierroksen päälle veti parin tunnin harjoitukset. Kisan kärjessä on yllättäjä Fabrizio Zanotti Paraquaysta. Edellisviikolla jopa ykköstilasta ennen kahta viimeistä reikää taistellut karsintojen kuningas Oscar Henningsson on vain lyönnin päässä.

Ernie Els p&#228,&#228,tt&#228,&#228, vuoden kotikisassaan

Miljoonan euron Etelä-Afrikan Openissa on mukana kovatasoinen pelaajalista, vaikka moni viettääkin jo Mikko Ilosen tavoin ansaittua joulutaukoa. Paikallisten ykkösmies Ernie Els saa vastusta mm. Henrik Stensonista, Rory Sabbatinista, Justin Rosesta, Peter Hansonista, Darren Clarkesta ja Lee Westwoodista. Etelä-afrikkalaisista mukana ovat myös mm. Trevor Immelman ja Retief Goosen. Ottaen huomioon kilpailun ajankohdan, järjestäjät ovat saaneet paikalle hämmästyttävän kovia nimiä. Kotimaassaan pelaavien lisäksi Stenson on vahva ennakkosuosikki. Els on osallistunut kotimaansa ykkösgolftapahtumaan jo 14 kertaa. Voittoja on neljä, top3-sijoituksia yhteensä kahdeksan. ”Haluaisin todellakin voittaa täällä taas. Se antaisi hienon päätöksen golfvuodelleni”, Els kertoi alkuviikosta nettisivullaan. Els saapui Kap Kaupunkiin viime viikonloppuna, ja avasi siellä sunnuntaina The Big Easy Restaurant & Wine Barin. Vuoret ympäröivät Pearl Valleyn kenttää kuin seinät.  &copy Getty Images Puitteet peräti vuodesta 1893 lähtien pelatulle South Afrikan Openille ovat loistavat. Jack Nicklausin suunnittelma Pearl Valleyn kenttä on palkittu mm. Golf Digestissä muutama vuosi sitten parhaana uutena kenttänä. Se on vuorien ympäröimä ja maisemaltaan häikäisevän kaunis. Els muistuttaa omilla kotisivuillaan olosuhteiden mahdollisesta armottomuudesta. ”Jos tuuli nousee kovaksi ja jatkuu läpi viikonlopun, pelaajia todellakin testataan. Viime vuonna cut-raja oli peräti +10! Se on harvinaista jopa majoreissa, jotka kuitenkin ovat golfareiden äärimmäisiä testejä”, Els kirjoittaa. Antti Ahokkaan oma kategoria ei riittänyt kilpailuun, onnistuneeksi takaportiksi muodostuivat karsinnat. Ahokas teki tiistaina Devonvale Golf & Wine Estaten kentällä tuloksen 65 kolmesta bogeysta huolimatta. Sisääntulon ( kentän 1-9) Antti pelasi viisi alle, kierrokseen mahtui myös kaksi eaglea joista ensimmäinen syntyi par-nelosella. Pearl Valleyn kenttään lappeenrantalainen ehtii tutustua keskiviikkona. Lähtökohta kisaan on kuitenkin varmasti positiivinen, karsinnoista selviäminen antaa varmasti lisäpontta tekemiseen

South African Open Championship

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje