Richard Green oli laskea varman voiton käsistään Jean-Francois Remesylle Fontana Golf Clubilla Itävallassa. Lähes koko kisan johtanut aussi haparoi päätöskierroksen alkuvaiheilla, nousi uudelleen johtoon ja viimeisellä , hyvin helpolla par-viitosella, hänelle olisi riittänyt par ykköstilaan. Reikä pelattiin sunnuntaina keskiarvolla 4,60. Green löi lähestymisensä itsevarmasti lippua kohden, noin neljään metriin josta kaksi puttia olisi riittänyt. Aussin ensimmäinen putti luiskahti hyvin yllättäen metrin pitkäksi, toinen ohi. Bogeyputissakin oli mittaa vajaa metri, sen hän selvitti ja lähti uusimaan loistavasti kirineen Jean-Francois Remesyn kanssa. Ranskalainen löi toisen vesiesteeseen ja Green pääsi pälkähästä. Uusintaan joutuminen oli melkoinen nukahdus kymmenen vuotta ilman voittoa pelanneelta Greenilta. Hän kukisti Dubaissa 1997 uusinnassa Ian Woosnamin ja Greg Normanin, entiset maailmanlistan ykköset. Greenilla oli voitto haarukassa myös vuoden 2006 Dubain kisassa. Tuolloin hän johti ennen viimeistä yhdellä, mutta bogey jätti lyönnin päähän Ernie Elsista ja lopullisesta voittajasta Tiger Woodsista. Kakkostiloja sekä top-ten sijoituksia Greenilla on, siksi voiton makeus on helppo ymmärtää. MIguel-Angel Jimenez johti par-nelosella tekemänsä eaglen jälkeen hetken, mutta jäi lyönin päähän uusinnasta kolmanneksi. Roope Kakko paransi asemiaan päätöspäivänä. Neljällä viimeisellä hän teki kolme birdietä, sai tuloksekseen 69 jolla hävisi yhteistuloksessa kärkiparille 15 lyöntiä ja oli 52:s ansaiten 4800 euroa. Tuomas Tuovinen oli Challenge Tourin kisassa Dusseldorfissa neljä reikää ennen loppua yhdeksäntenä. Kaksi peräkkäistä bogeyta ja tripla viimeisellä pudottivat hänet 29:ksi, samalle sijalle jolle päätyi neljä kertaa 71 pelannut Mikko Korhonen. Kilpailun voitti päätöspäivänä 61 pelannut Hollanin tuore ammattilainen, amatöörien MM-kultaa syksyllä saavuttanut Joost Luiten Antti Ahokas ja Toni Karjalainen karsiutuivat. Suomalaismenestys Challenge Tourilla on ollut alkuvuodesta edelliskausiin ja ennakko-odotuksiin nähden varsin vaisua. Rahalistalla top -10 ja top -20 sijat alkavat olla pelottavan kaukana. Toni Karjalainen on parhaana sijalla 47:s
Tuomas Tuovinen nousi kä,rkikymmenikkö,ö,n Saksassa
Tuomas Tuovinen pelasi Dusseldorfin CT kilpailusssa päivän kolmanneksi parhaan tuloksen ja nousi 35 sijaa seitsemänneksi ennen päätöspäivää. Edelliskaudella ET kortilla pelannut Tuovinen pelaa nykyään rajoitetulla CT kortilla ja kauden kahdessa aiemmassa kisassaan hän on karsiutunut. Epäonni konkretisoitui edellisviikolla Meri-Teijossa jossa hän epähuomiossa puttasi mailalla jonka varsi oli kierroksen aikana muuttanut muotoaan… Dusseldorfin kisa näytti kahden kierroksen jälkeen Ruotsin Magnus A. Carlssonin näytökseltä, mutta kuudella lyönnillä johtanut Carlsson teki alkureiíllä triplan, kierrostulos oli 13 lyöntiä enemmän kuin edellispäivänä (62-75). Tuovinen sai tuloksekseen 66 pelattuaan kierroksen ilman bogeja. Eroa kisaa johtavaan Carlssoniin on vain kolme lyöntiä joten sunnuntaina kaikki on mahdollista. Tuomas Tuovisen paras sijoitus CT:lla uran aikana on kolmas tila Waxholmista Ruotsista vuodelta 2005. Mikko Korhonen on pelannut kaikki kolme kierrostaan tulokseen 71, sijoitus on 31:s Fontana Golf Clubilla Richard Green eteni jyrän tavoin ilman erheitä kolmantena päivänä ja kasvatti johtonsa kolmeen ennen Richard McEvoyta. Miguel-Angel Jimenezon oletettavasti suurin uhka, hän on neljä lyöntiä australialaisesta.
Richard Green johtaa, Roope Kakko jatkoon Itä,vallassa
Vasemmalta puolelta pelaava Richard Green tiedetään hyväksi pelaajaksi joka loistaa varsinkin lähipelillään. Kisojen ratkaisuhetkillä hän on ollut turhan tehoton.Pitkälti yli kymmenvuotisella urallaan hän on voittanut ET:lla vain yhden kisan, Dubaissa 1997. Viikonloppuun Green lähtee taas suurin odotuksin, hän johtaa Fontana Golf Clubilla Australian osakilpailua. Viimevuonna aussi oli neljäs. -Pidän tästä kentästä todella paljon, se sopii pelityyliini. Robert Karlsson suositteli viimevuonna tähän kisaan osallistumista ja hän oli täysin oikeassa. Green kertoi toisen kierroksen jälkeen. Hän on yhteistuloksessa 131 ja seuraavina tuloslistalla on kolme ”kevyemmän sarjan ruotsalaista”, Martin Erdlansson, Pelle Edberg, Steven Jeppesen. Länsinaapureilla on tapana venyä, silti tämä kolmikko tuskin tuottaa Greenille suurinta päänvaivaa viikonloppuna. Kahden lyönnin päässä on Miquel-Angel Jimenez jonka peli ei ota auetakseen, voitot ja suuret menestykset ovat karttaneet espanjalaista jo lähes kahden vuoden ajan. Roope Kakko pääsi tuloksillaan 74-68 viimeisenä jatkoon. Voittotaistoon ei ole asiaa, mutta viikonloppuna Kakko voi paineitta pyrkiä hyvillä kierrostuloksilla hieman korkeammalle tuloslistalla. Hän jätti lyönnillä taakseen cutin missanneet Darren Clarken sekä viimevuotisen voittajan Markus Brierin. Myös Colin Montgomerie sai vapaan viikonlopun. Peli kulki mutta puttipeli oli enemmän kuin tuskaista, Monty otti yhteensä 70 puttia ( 33-37). Viimevuotinen US Openin kakkonen lähtee Oakmontin kisaan pitkä epäonnistumisten sarja takanaan. Challenge Tourin kisassa Saksan Dusseldorfissa Mikko Korhonen (-2) ja Tuomas Tuovinen (-1) pääsivät jatkoon. Antti Ahokas ja Toni Karjalainen putosivat jatkosta. Ruotsin Magnus A. Carlsson (-13) oli kisan puolivälissä aivan omilla luvuillaan kuuden lyönnin johdossa.
Roope Kakon peli kaatui par-kolmosella
Roope Kakko pelasi Fontana Golf Clubilla 15 ensimmäistä reikää mainiosti kaksi alle parín ja oli tukevasti 30:n joukossa. Kentän seitsemännellä ( Kakon 16:s) joka on par-kolmonen hän söhri mahdollisuutensa tekemällä peräti seitsemän. Kun seuraavalla tuli tuloskorttiin bogey, putosi Kakko kahden reiän aikana lähes 90 sijaa 117:ksi. Yhteistulos oli 74 ja kisaa johtavaan Graeme Stormiin eroa on avauspäivän jälkeen ykstoista lyöntiä. Jatkopaikkakin vaatisi perjantaina kierrostulosta 67-68. Huipuista alavireistä peliään jatkoivat koko kauden vaikeuksissa olleet Darren Clarke sekä Colin Montgomerie joiden tulokseksi kertyi 72. Challenge Touria pelataan viikonloppuna Saksan Dusseldorfissa. Johtotulos on 67. Tuomas Tuovinen, Mikko Korhonen ja Antti Ahokas saivat tuloksekseen 71, Toni Karjalaisen 76 vaatii jatkokseen perjantaina huippukierroksen jotta jatkopaikka aukeaisi.
Roope Kakko tavoittelee menestystä, Itä,vallan ET kisassa
Euroopan Tourin Itävallan kisa, BA CA Open osuu järjestäjien kannalta vaikeaan rakoon. Suuri joukko tähdistä ja Tourin runkopelaajista lepää Brittein Saarten isojen kisojen jälkeen tai valmistautuu US Openiin. Suosikkeja ovat edellisvuoden ykkönen, isäntämaan Markus Brier, Colin Montgomerie, Lee Westwood sekä alamaissa viimeisen vuoden ollut Darren Clarke. Alhaisemmilla kategorioilla varustetut pelaajat saavat mahdollisuutensa, näiden joukosa on myös Roope Kakko joka oli samalla kentällä 2004 järjestetyssä Challenge Tourin kisassa toinen. Silloinkin voittaja oli Brier (-23) joka kukisti Kakon kahdeksalla lyönnillä. -Roope pitään Fontanan kentästä ja lähti tosissaan hakemaan menestystä, jopa voittoa kisasta, kertoi isä Seppo Kakko tiistaina. Tueksi ja caddieksi lähti veli Karri Kakko. Roope Kakko siirtyi ammattilaiseksi heti voitettuaan uransa ensimmäisen CT kisan Espoossa heinäkuussa 2004. Itävallan kisan palkintoshekki 13.500 euroa on edelleen hänen uransa suurin. Kakko loisti ET:n esikarsintojen toisessa vaiheessa viime syksynä voittaen kahdeksalla lyönnillä.Finaalivaihe oli pettymys, niveltulehdus hankaloitti valmistautumista ja piti Roopen kentän laidalla alkukaudesta 2007. Neljässä pelaamassaan kisassa hän on päässyt kulualla kaudella vain kerran jatkoon. Fontanan kilpailu toimi viimevuonna melkoisena ponnistuslautana Mikko Iloselle joka avasi siellä ET kautensa, pelasi päätöskierroksen parhaan tuloksen ja on viimeisen 12 kuukauden aikana ansainnut yli 600.000 euroa.