PGA Tour mukaan dopingohjelmaan vuonna 2016 - Golfpiste.com

20.–27.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][25]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

PGA Tour mukaan dopingohjelmaan vuonna 2016

Tim Finchem lupaa että vuonna 2016 käynnistyvä dopingtestaus pysyy PGA Tourilla olympialaisten jälkeenkin. Kuva: Getty Images

PGA Tour aloittaa ensi vuoden toukokuussa tiukat dopingtestit vuoden 2016 olympialaisia silmällä pitäen. Kiertueen komissaari Tim Finchem kertoi että kaikki pelaajat, joilla olisi 6.5.2016 voimassa olevan ja sen jälkeen päivitettävän rankingin perusteella mahdollisuus päästä edustamaan Yhdysvaltoja Rion olympialaisissa, joutuvat pyydettäessä antamaan näytteen testaajalle.

Testausprosessin kehityksestä ovat vastanneet kansainvälinen golfliitto, IGF sekä maailman antidopingtoimisto, WADA.

Maailmanlistan 15 parasta saavat automaattisesti paikan olympialaisiin, mutta maakohtainen maksimiosallistujamäärä on neljä (2+2) pelaajaa.

Koska olympiaranking elää maailmanlistan mukaan, myös testattavat pelaajat voivat vaihtua. Testauksia tullaan tekemään säännöllisesti aina olympiaturnauksen pelipäivään saakka”, Finchem sanoi.

Finchem mainitsi myös, että dopingtestaus pysyy mainitun ajan jälkeenkin PGA Tourilla, vaikka golf ei olisikaan lajina vuoden 2020 olympialaisissa. Golfin mahdollinen jatko olympiaperheen jäsenenä selviää kansainvälisen olympiakomitean äänestyksessä vuonna 2017.

”Me emme ryhdy dopingtestauksiin vain olympialaisten takia. Emmekä me ryhdy testauksiin sen takia, että kokisimme dopingin olevan meille ongelma. Syy on siinä, että yleisen käsityksen mukaan dopingia esiintyy kaikissa urheilulajeissa.”

”Myös meidän lajimme on noussut asian tiimoilta yleiseen keskusteluun. Golfin ja golfin pelaajien imago on suurin voimavaramme. Haluamme puolustuksenamme osoittaa, että pelaajamme eivät käytä suoritusta parantavia aineita.”

Kaksi USA:n kakkoskiertueen eli Web.com Tourin pelaajaa (Doug Barron ja Bhavik Patel) ovat antaneet positiivisen testituloksen, antidopingohjelman tultua voimaan vuonna 2008.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje