Per-Ulrik Johanssonilla hurja puttipäivä Tucsonissa - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Per-Ulrik Johanssonilla hurja puttipäivä Tucsonissa

Per-Ulrik Johansson löysi puttivireen Tucsonissa © Getty Images

Per-Ullrik Johansson pelasi lähes koko 90-luvun menestyksekkäästi Euroopan Tourilla voittaen viisi kisaa. Vuosituhannen vaihduttua hän lähti USA:sta hakemaan uusia haasteita ja sai kortin PGA Tourille syksyn 2000 karsinnoissa. Kolme ensimmäistä kautta tuottivat kukin ansioita noin 500.000, viimesyksynä 37-vuotias uppsalalainen jäi niukimmalla mahdollisella tavalla ”rajan” väärälle puolelle 126:ksi. Johanssonilla on nyt rajoitettu pelioikeus, jolla pääsee arviolta 20 – 25 pienempään kisaan. Alkuvuodesta hän on pelannut neljä kisaa, päässyt kolmasti jatkoon, mutta onnistunut ansaitsemaan niissä vain jäännösrahoja, yhteensä 31.000 dollaria. Tucsonin kisassa Johansson oli vireessä avauspäivänä. Alkureiíllä hän teki kaksi birdietä, bogeyn yhdeksännellä (18:s kentälllä). Sisääntulossa alkoi tapahtua. kuusi birdietä ja eagle kahdeksan reiän aikana veivät johtotulokseen yhdeksän alle. Viimeisellä Johansson töpeksi tuplabogeyn ja yhteistulos 65 jätti hänet kaksi lyöntiä Frank Lickliterista. Johanssonin puttien määrä on huomion arvoinen, koko kierroksella vain 21!!! Kausikeskiarvoissa parhaatkin päätyvät noin 28 putin keskiarvoon, joten melkoisen poikkeavaa ilotulitusta ruotsalaisen meno on ollut. Kilpailun ykkössuosikki, maailmanlistalla 64:ksi viikonlopun jälkeen noussut John Daly aloitti hänkin mainiosti, tulos 67.

Leaderboard, Tucson

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje