26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Nevaksessa innostetaan golfautoiluun

Janina ja Ilkka Honkala jälkikasvunsa kanssa vuokrasivat auton kotikentällään Nevaksessa.

Miksi golfautolla kiertäminen pitäisi olla sallitua vain henkilöille joilla on siihen lääkäriltä todistus? Tätä alkoi Nevas Golfin johto miettiä. Suureksi haasteeksi koettiin se, että on paljon ihmisiä joille 18 reiän kiertäminen kävellen on liian suuri urakka, lyöminen kyllä sujuu. Niinpä päätös viiden oman sähkököyttöisen auton hankkimisesta vuokrauskäyttöön syntyi alkukaudesta, tulokset ovat olleet erinomaisia.Tämä on selkeästi lisännyt mm. vanhempien ihmisten pelaamista, joista muutama on alkanut pelata käytännössä uudestaan Vuokraajien joukossa on muitakin ryhmiä kuten perheitä. -Ihmiset ovat käyttäytyneet hyvin autojen kanssa, kentänhoitohenkilökunnan positiivinen suhtautuminen on ollut myös hyvin tärkeä lähtökohta, kertoo toimitusjohtaja Henri Nissinen. Nevas rahoittaa autojen hankinnan osittain sponsorien avulla, kunkin menopelin kyljessä on yhteistyökumppanin logo. Hintakaan ei huimaa, esim. kymmenen kierroksen autoilu maksaa 20 euroa kierrosta kohden. Pelkästään autokenttää Nevaksesta ei tietenkään tule, autolla suoritettujen kierrosten määrän arvioidaan kauden aikana nousevan kuitenkin jo 700-800 välille. Nevas on yksi niistä kentistä joka hakee aktiivisesti uusi käyttäjiä kenttänsä palveluille.Kesäkuun alusta rangella on järjestetty ilmaisia tutustumiskertoja klo 16-19 välisenä aikana. Nämä on suunnattu nimenomaan nuorille, markkinointivälineenä on käytetty ilmaisjakelulehtiä. -Golfin yksi selkeä haaste on harrastajien ikärakenne, nuoria on kovin vähän. Kokeilu on onnistunut oikein hyvin ja se tulee jatkumaan läpi kauden. Tavoite on tietysti saada väki innostumaan kursseista, jäsenyydestä ja pelioikeuden, osakkeenkin hankkimisesta, Nissinen jatkaa. Nevas on oikein hyvässä kunnosa suosiollisen talven johdosta, vieraspelaajat ovat erittäin tervetulleita. 27-reikäiselle kentälle mahtuu käytännössä aina kolmannelle yhdeksikölle jossa osa ajoista on varattavissa vain kentältä. -Tasoitusraja on 45, mutta joustamme siitä tilanteen mukaan, suoritettu greencard ja jonkin seuran jäsenyys on kuitenkin oltava, Nissinen lopettaa.

Nevas Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje