Henrik Stensonilla ja Anthony Wallilla olisi ollut sunnuntaina tilaisuus nousta kärkikahinoihin, mutta Stenson ei löytänyt lopussa kirivaihdetta. Wallin kohtaloksi puolestaan koitui epävarmuus finaalikierroksen alussa. Voitto Kölnissä oli Kingstonille toinen Euroopan Tourilla, edellinen tuli vuonna 2008, jolloin hän oli paras kotimaassaan pelatussa Etelä-Afrikan avoimessa mestaruusturnauksessa. Mercedes-Benz Championship toi Kingstonin tilille 320 000 euroa, jonka avulla hän nousi kiertueen Race to Dubai -listan sijalta 116, 50 parhaan joukkoon. Ansiolistan kärkisijoituksista taistelevilla Lee Westwoodille ja Ross Fisherille tarjottiin mahdollisuutta nousta listakolmosiksi Saksan kisan neljännellä tilalla ja voitolla, mutta Westwood oli lopulta kahdeksas ja Fisher lauantaisen sähläyksiensä vuoksi vasta 18:s. Listan kolmen kärki ei ollut Kölnissä, sillä Martin Kaymer ja Paul Casey parantelevat pelikyvyttöminä vammojaan. Rory McIlroy pelasi puolestaan samaan aíkaan turnausta Etelä-Koreassa. Euroopan Tour pysyttelee tulevalla viikolla Keski-Euroopassa. Torstaina käynnistyvässä Wienin turnauksessa ovat mukana myös Mikko Ilonen sekä Roope Kakko. Marko Kuivasaari ——————– Korhonen esitti parastaan HollannissaMikko Korhonen innostui pelaamaan Dutch Futuresin viimeisenä kilpailupäivänä kisan parhaimman kierrostuloksensa 69 lyöntiä. Sunnuntaina Korhosen otteissa oli tuttua tasaisuutta; päivän ensimmäistä ja ainoata bogia saatiin odottaa aina reiälle 17 saakka, jonka hän kuitenkin kuittasi upeasti viimeisen reiän eaglella. Korhonen (-3) nousi pirteän finaalikierroksensa ansiosta kisan lopputuloksissa sijalle 36. Halfwegissa pelatun turnauksen voitti Belgian Nicolas Colsaerts, joka oli elokuun alkupuolella ykkönen myös Vanajanlinnan SK Challengessa. Colsaertsin (-17) voitto oli lopulta kiistaton, sillä kakkossijan jakaneet Ranskan Julien Quesne ja Skotlannin Andrew McArthur hävisivät neljä lyöntiä. Portugalin José-Filipe Lima sekä Andrew Butterfield jakoivat neljännen sijan tuloksella -12. Marko Kuivasaari
Ruotsalaisviikot jatkuvat Euroopan Tourilla
Henrik Stenson sekä Anthony Wall ovat viidentenä tuloksellaan -9. Yhdessä Scott Strangen kanssa kisan kärjessä kahden kierroksen jälkeen olleen Chris Woodin bogitili aukesi lauantaina kentän 12. reiällä. Siihen mennessä Wood oli pelannut bogittomasti 47 reikää peräkkäin. Kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä yhteensä yhdeksän birdietä värkännyt Wood onnistui tekemään lauantaina vain yhden birdien – ykkösellä. Tehottomuudesta kärsinyt bristolilainen tipahtikin samalla tulosluettelossa jaetulle seitsemännelle tilalle. Marko Kuivasaari Korhosen peli lipsui Halfwegissa Ainoana suomalaisena Hollannin CT-kisassa jatkoon päässyt Mikko Korhonen ei ollut lauantaina parhaassa terässään. Kaksi bogia ja yhden tuplabogin tehnyt Korhonen joutui tyytymään koko päivänä ainoastaan yhteen birdien ja kierrostulos 75 painui kolme yli parin. Sijalle 54 pudonnut Korhonen on finaalikierroksen alla yhteistuloksessa par, josta matkaa 20 parhaan joukkoon on nyt viisi lyöntiä. Dutch Futuresin johdossa jatkaa Nicolas Colsaerts tuloksellaan -14. Italian Edoardo Molinari on lyönnin päässä belgialaisesta. Marko Kuivasaari
Woodilla voitto kiikarissa Kö,lnissä,
Henrik Stenson ja Lee Westwood saivat tuloksekseen 70. Roope Kakolla kuuden birdien kierros Hollannissa Kärki on Roope Kakolta ja Mikko Korhoselta kuuden lyönnin päässä Golf Club Houtrakilla Hollannissa. Konkariksi luokiteltava Ben Mason (-7) johtaa, kakkostilaa jakaa mm. Vanajanlinnassa kunnostautunut tanskalaiskomeetta, vasta 19-vuotias Jacob Olesen. Roope Kakko teki kierroksellaan peräti kuusi birdietä, mutta sortui epätasaisuuteen. Korhonen selvisi ilman bogeja, tuplabogey söi tulosta joka oli lopulta sama kuin Kakolla (71). Joonas Granberg (72) oli matkalla kohden hienoa kierrosta, loppureikien kolme bogeyta nostivat tuloksen lukuun 72. Antti Ahokas pelasi 73, Tommi Laitto 75.
Ahokas, Korhonen ja Granberg hakevat Hollannista vauhtia Kazakhstaniin
kanssa