26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kerr vahvin Virginiassa, Blomqvist hiipui 28:nneksi

Suzann Pettersen on kiertänyt jo 1,5 vuotta ilman ykköstiloja LPGA Tourilla © Getty Images

Cristie Kerr tuuletti Williamsburgissa jo uransa 12:tta voittoaan LPGA Tourilla  &copy Getty Images”> 13:tta vuotta LPGA Tourilla pelaava Cristie Kerr antoi rutiinin puhua Virginian LPGA-turnauksen finaalikierroksella ja vei voiton kahden lyönnin turvin ennen lähimpiä uhkaajiaan. Voitto oli Kerrille jo 12:s naisten Yhdysvaltain kiertueella. Samalla Kerristä tuli Michelob Ultra Openin historiassa ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut voittamaan kisan kahdesti. Päätöskierros eteni kärjen osalta tasaisesti aina siihen saakka, kun kolme reikää oli pelaamatta. Kerr oli ainoa kahden kärkiparin pelaajista, joka pystyi tekemään 16:nnella parin. Tämä osoittautui kisan voiton kannalta ratkaisevaksi reiäksi, johtaen Kerrin kiinni turnauksen 330 000 dollarin voittoshekkiin.  Kerr oli 75 cutin selvittäneestä pelaajasta yksi niistä kolmesta, jotka pystyivät pelaamaan kilpailun kaikki kierroksensa alle parin. Lisäksi perjantain 63 sivusi Williamsburgissa sijaitsevan Kingsmill Resort & Spa, River Coursen kenttäennätystä. Toiseksi sijoittunut Etelä-Korean In-Kyung Kim hävisi Kerrille kaksi lyöntiä. Tämä oli kolme vuotta LPGA Tourilla pelanneelle Kimille toinen kakkostila kiertueella ja meneillään olevan kauden toinen top-ten -sijoitus.  20-vuotias eteläkorelainen on saavuttanut urallaan yhden voiton lisäksi (Longs Drugs Challenge) lisäksi jo 14 sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon.  Kolmannen sijan jakoivat In-Kyung Kimin maannainen Song-Hee Kim sekä Australian Lindsey Wright, kolme lyöntiä kärjen takana.  Kerrin tavoin toisella kierroksella kenttäennätystä, 63, sivunnut Song-Hee Kim sijoittui Williamsburgissa jo kolmannen kerran kärkikymmenikköön tällä kaudella. Wright sivusi kolmannella sijallaan uransa parasta ja sijoittui nyt toisen kerran peräkkäin LPGA Tourilla viiden parhaan joukkoon. Kuusi vuotta kiertueella pelanneen australialaisen parhaana saavutuksena voidaan kuitenkin edelleen pitää kauden ensimmäisen major-turnauksen, Kraft Nabisco Championshipin neljättä sijaa. Minea Blomqvist ei saanut sunnuntaina peliinsä enää sellaista kipinää, joka olisi nostanut hänet Michelob Ultra Openin top-kymppiin. Blomqvistin loppukiri hyytyi jo kentän ulosmenossa, jonka hän pelasi kolme yli parin. Kierrostulos 74 oli lopulta turnauksessa hänen heikoimpansa, mutta lopputuloksella 281 (-3) heltisi kuitenkin parhaan pohjoismaalaisen titteli kolmella lyönnillä ennen Ruotsin Louise Ståhlea. 28:s sija tuotti Blomqvistin ansiosarakkeeseen 17 444 dollarin tienestit. LPGA Tourin seuraava kilpailu käynnistyy torstaina Cliftonissa New Jerseyssä. Yhteispotiltaan 2 miljoonan dollarin Sybase Classicissa on mukana myös Minea Blomqvist. Marko Kuivasaari

<section id=

Wright ja Kerr jakavat johdon Virginiassa, Blomqvist 13:ntena

Kokenut Cristie Kerr tavoittelee sunnuntaina uransa 12:tta voittoa LPGA Tourilla.  &copy Getty Images”>Lindsey Wright ja Cristie Kerr lähtevät sunnuntaiselle finaalikierrokselle kärkipaikalta Williamsburgissa Virginiassa pelattavassa LPGA-turnauksessa. Kaksikko on kolmen kierroksen jälkeen tuloksessa -15.  29-vuotias Wright on pelaa kuudetta vuotta LPGA Tourilla, mutta hakee edelleen ensimmäistä voittoaan kiertueella. Australialaisen toistaiseksi paras sijoitus on viime kaudelta, jolloin hän oli Fields Openissa Havaijilla kolmas. Tämän kauden merkittävin saavutus on kauden ensimmäisen major-turnauksen, Kraft Nabisco Championshipin neljäs sija. Wrightin 64 oli lauantain kovin kierrostulos Virginiassa. Floridasta kotoisin oleva Cristie Kerr pelaa sunnuntain kärkiryhmässä yhdessä Wrightin kanssa. 66 lauantaina lyönyt Kerr asettaa kokemuksensa Wrightiä vastaan, sillä hän on voittanut urallaan 11 kilpailua naisten Yhdysvaltain kiertueella. Kerrin edellinen voitto on vuodelta 2008, jolloin hän oli paras Long Drugs Challengessa. Eteläkorealaiset In-Kyung Kim (-14) ja Song-Hee Kim (-13) kärkkyvät kolmantena ja neljäntenä.     Monen hämmästykseksi maailmanlistan ykköspelaaja Lorena Ochoa pelasi Virginiassa yhden lauantain huonoimmista kierroksista, 74, ja putosi kärkipaikalta jaetulle viidennelle sijalle. Ochoan ote karkasi kolmannen kierroksen sisääntulossa, jotka hän pelasi neljä yli parin. Ennen päätöskierrosta hän on neljä lyöntiä kärkeä jäljessä, mutta on omilla vahvuuksillaan edelleen ilman muuta mukana voittotaistelussa. Ochoan kanssa viidennen sijan jakavat Wendy Ward sekä vähitellen kohti kärkeä hivuttautunut Natalie Gulbis. Minea Blomqvist pystyi pitämään asemansa suurin piirtein ennallaan kolmannen kierroksen jälkeen. Hän on ennen päätöspäivää sijalla T13, tuloksellaan -6.  Blomqvist aloitti lauantain pelit lupaavasti ja hän oli etuyhdeksikön jälkeen kierrostaan kolme alle parin. Sisääntulossa neljä bogia verotti Blomqvistin tulosta kuitenkin sen verran, että hän putosi lopulta takaisin top-kympin huonommalle puolelle. Kisaa edelleen parhaana pohjoismaalaisena jatkavalla Blomqvistilla on matkaa kärkikymmenikköön kaksi lyöntiä, joten ehjällä pelillä tämä tavoite on toteutettavissa sunnuntaina. Marko Kuivasaari

Blomqvist 12:ntena Virginiassa, toisen kierroksen j&#228,lkipuolisko riesana

<img decoding=Minea Blomqvistin loistava alku Michelob Ultra Openissa sujui toisen kierroksen puolenväliin saakka nuottien mukaan. 10. tiiltä liikkeelle lähtenyt Blomqvist teki kymmenen ensimmäisen reiän sisään neljä birdietä ja oli muuten puhtaalla kortilla aivan terävimmässä kärjessä. Bogit rei’illä 2, 4, 6 ja 9 kävivät kuitenkin kalliiksi ja pudottivat Blomqvistin sijalle T14, kun Virginian turnaus on puolessa välissä. Hyvällä pelillä ja omilla vahvuuksillaan Blomqvistilla (-5) on kuitenkin mahdollisuudet nousta nopeasti takaisin kärkisijoituksiin, sillä viidentenä oleva Lindsey Wright on vain kolmen lyönnin päässä. Kisan johdossa jatkaa edelleen uudelleen vahvan vireen kauden alussa löytänyt Lorena Ochoa. Meksikolaisella (-13) on kolmen lyönnin johto, vaikka perjantain kierroksen neljän viimeisen reiän sisään tulikin kaksi bogia. 27-vuotias Ochoa on voittanut urallaan 26 LPGA-turnausta, joista kaksi tällä kaudella. Kauden ensimmäinen voitto tuli Honda LPGA Thailandista ja toinen kaksi viikkoa sitten maailman ykköspelaajan kotimaassa pelatussa Corona Championshipissä. Toisen sijan jakavat eteläkorealaiset In-Kyung Kim, Song-Hee Kim sekä isäntämaan Cristie Kerr. Heistä In-Kyung Kimillä on plakkarissaan yksi LPGA-voitto viime kaudelta, Song-Hee Kim tavoittelee vielä ensimmäistä ykkösijaansa. Kolmikosta kokeneimman, Kerrin, tilastoista löytyy kaikkiaan 11 voittoa Yhdysvaltain naisten kiertueelta. Marko Kuivasaari

Minea Blomqvist kolmantena Virginiassa

Minea Blomqvist tavoittelee Virginiassa kauden ensimmäistä top-ten sijoitustaan &copy Getty Images”>Minea Blomqvist teki kuten avomiehensä Roope Kakko samana päivänä Torinossa viisi birdietä kahdeksan reiän jaksoon LPGA Tourin kilpailun avauspäivänä. Minni selvisi koko kierroksen ilman bogeja ja sai reikien 11-18 loppukirillään tuloksekseen 66 joka on hänelle USA:ssa uran toiseksi paras. British Openista vuodelta 2004 on voimassa hänen henkilökohtainen ennätyksensä 62 joka on samalla myös majorien ennätys. Minnin torstaisen tuloksen arvoa nostaa potenssiin sekin, että edellisistä 36:sta kierroksestaan LPGA Tourilla hän oli pelannut vain yhden alle 70 lyönnillä! Suorituksen arvoa nostaa sekin, että kuudella aiemmalla kisakierroksella jotka Minni on kentällä pelannut, paras tulos on ollut 70, keskiarvo päälle 73 lyöntiä. Blomqvist pääsi kentälle paremmissa olosuhteissa iltapäivällä aamun kylmyyden ja sateiden jälkeen. Lämpötila oli jälkipään lähtijoillä miellyttävämpi ja sade loppunut vaikkakin kenttä oli märkä ja osittain mutainen.  Lorena Ochoa otti paikkansa kärjessä tehtyään kierroksen aikana kahdeksan birdietä ja yhden bogeyn. Kun edellinen voittokisa Meksikossa lasketaan mukaan, on Ochoa pelannut viimeiset viisi kierrostaan 32 alle parín, keskiarvolla 65,6.  Australian Lindsay Wright on lyönnin päässä, Minnin kanssa kolmatta sijaa jakavat Korean Hee Won Han sekä Sarah Lee. Toiseksi parhaana eurooppalaisena kärkikymmenikköön mahtui odotetusti myös Suzann Pettersen (68). Eurooppalaisten kärjen kapeudesta kertoo osaltaan sekin, että eurooppalaisista kolmanneksi parhaan tuloksen tehneet Louise Friberg ja Sophie Giquel jakavat 30:tta sijaa. Pettersen on Euroopan suuri yksinäinen Annika Sörenstamin lopetettua, Minea Blomqvistilla on viikonloppuna hieno mahdollisuus antaa kunnon näyttö myös Solheim Cupia varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Suzann Pettersenin vuoro voittaa Virginiassa

LPGA Tourilla pelataan viikonloppuna varsin suuri kisa, Michelob Ultra Open, jonka voittaja kuittaa 330.000 dollaria. Eurooppalaisten yksinäisenä toivona on loistavasti viimeisissä kisoissaan esiintynyt Suzann Pettersen.Annika Sörenstam häikäisi edellisvuonnna Kingsmill Resort & Span River Coursella jättämällä seuraavat seitsemän lyönnin päähän. Tuo ykköstila jäi ruotsalaisen viimeiseksi, järjestyksessään se oli 72:s. Torstaina käynnistyvässä kisassa on mukana 144 pelaajaa, käytännössä kaikki huiput. Michelob Ultra Open on järjestelyjen puolesta Tourin parhaaksi rankattu, suosiota selittää tietysti myös iso, 2,2 miljoonan dollarin palkintopotti. Suzann Pettersen voitti kisan vuonna 2007 , se oli norjalaisen uran ensimmäinen ykköstila LPGA Tourilla, kauden mittaan niitä tuli häkellyttästi yhteensä viisi. Vain muutamaa viikkoa ennen ensimmäistä ykköstilaa hän oli jäänyt katkerasti kakkoseksi Nabisco Championshipissa. Pettersen toivoo varmasti Virginian kisan taas avaavan voittoputken, neljän viimeisen kisan sijaluvut kun ovat lupaavasti 9,4,5 ja 2. Lorena Ochoa oli edellisessä Meksikon kisassa lyönnin Petterseniä edellä, kärkipari murskasi kentän pelaten 25 ja 24 alle parín. Kakkostiloja Pettersenillä on edellisen, syksyllä 2007 tulleen voiton jälkeen peräti neljä, joten pieni turhautuminenkin voi olla jo vaivana. Eurooppalaisten mainetta norjalainen kuitenkin puolustaa ennakkoasetelmissa yksinään, muiden nouseminen voittotaistoon olisi jättiyllätys.  Helen Alfredsson voitti toki edellisvuonna kaksi kisaa, US Openin kakkostila mukaanlaskien näistä kolmesta kisasta lähes 1,1 miljoonaa taalaa, koko kaudella yli 1,4 miljoonaa. Summa on käsittämätön , kun sitä vertaa vuoteen 2007 jolloin Alfredsson sai ahkeran kisaamisen tuottona 66.000. Lorena Ochoa, Yani Tseng, Ji-yai Shin sekä Christie Kerr ovat muut suosikit, paljon katseita kerää myös yhdessä kisassa väläyttänyt Michelle Wie. Minea Blomqvistin vire suuri kysymysmerkki<img decoding=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje