26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kaisa Ruuttila tähtää voittoon myös Euroopan Tourilla

Kaisa Ruuttila uskoo mahdollisuuksiinsa myös Euroopan Tourilla. Kuva Ville Kalliala.

Kaisa Ruuttila sai unelmanomaisen alun ammattilaisuralleen Etelä-Afrikan Tourilla. Yhdeksäs tila ensimmäisessä kisassa, voitto toisessa. Ennakkosuunnitelman mukaisesti hän jätti Tourin kaksi viimeistä kisaa välin ja lensi Suomeen. Vierumäellä hän valmistautuu paitsi Euroopan Tourin kisoihin myös liikunnanohjaajan opintoihinsa. -Meillä on tenttiviikko tulossa, siksi palasin Suomeen. Maaliskuussa on lisäksi ohjelmassa opiskeluihin liittyvä Lapin matka, vaellusta ja muuta mukavaa, Ruuttila kertoo. Hauskaa oli Etelä-Afrikassakin, viisi kuudesta kierroksesta sujui kärjen tahtiin, uran toisessa kisassa tuli siis voitto ja siitä noin 3800 euroa. -Ykköstila uran alkuun vapauttaa tietysti monenlaisista paineista ja ajatuksista. Pelasin välillä oikein hyvin, ei mitään hyperpeliä mutta sellaista jolla pärjää, Ruuttila tietää. Kaisan valttina ovat lähes koko uran ajan olleet pitkät lyönnnit, avaus lentää omien arvoiden mukaan 30-40 metriä pidemmälle kuin ”keskimittaisilla”. -Sen varaan on hyvä rakentaa, mutta toki peliä ja varmuutta pitää kehittää kokonaisvaltaisesti. Sain tuoreet mailat matkaan ja varsinkin draiveri oli tosi hyvänoloinen. Ruuttilalla on liikunnanohjaajan tutkinnosta vielä lähes puolet suorittamatta. Valmista pitäisi tulla keväällä 2008. -Haluan hoitaa opiskelut valmiiksi, se luo monipuolisemman mahdollisuuden suuntautua urheilun saralle kun pelit joskus päättyvät. Vierumäellä on suhtauduttu ymmärtäväisesti tuoreen ammattilaisen ajankäyttöön. -Todella iloinen asia on se, että saan suorittaa opiskeluun liittyvän työharjoittelun pelaamalla Touria. Normaalistihan tuo harjoitusjakso on opettamista tai ohjaamista liikunnan parissa. Euroopan Tour jatkuu toukokuussa ja Ruuttila on ilmoittautunut kaikkiiin neljään kisaan. Kaisa Ruuttila pelasi ensimmäisen ET:n kisansa Talissa elokuussa 2005.-Varmuutta pelipaikasta ei kategoriani johdosta ole, mutta todennnäköistä se kylläkin on. Minimitavoite ET:lla on suora paikka seuraavan vuoden Tourille. Luotan itseeni kyllä niin paljon, että tavoitteena ovat kärkisijat, ei se voittokaan tunnu mitenkään kaukaiselta, Ruuttila puntaroi. Ruuttila voitti ensimmäisen juniorien SM-kultansa jo vuonna 1997, 13-vuotiaana. Menestystä kertyi alkuvuosina luonnollisesti eniten kotimaasta. Viimeisellä amatöörikaudellaan Ruuttila voitti Telia Tourin kisan Gävlessa, ammattilaisura alkoi superhyvin Etelä-Afrikassa. Odotukset ovat korkealla , Ruuttilaan on koko uransa ajan yhdistetty leima ”voittajatyyppi”. -Päätähtäin on ET:lla, aivan varmasti siellä on paljon opittavaaa pelaamisesta ja kentistä. Uskon että siirryin ammattailaiseksi varsin otolliseen aikaan, nyt olen mielestäni valmis haastamaan itseni sekä ne pelaajat joiden kanssa olen vuosikausia pelannut kansainvälisissä amatöörikisoissa, Ruuttila päättää haastattelun. Suomessa hän pelaa kaksikin kisaa, Finnair Mastersin sekä kymmenettä kertaa järjestettävän Felix Ladies Finnish Openin.

Kaisa Ruuttilan kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje