16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jäsenmaksut puhuttavat lauantaina Golfliiton liittovaltuustossa

Aikuisjäsenen jäsenmaksuun esitetään kahden euron korotusta.

Suomen Golfliiton liittovaltuusto kokoontuu lauantaina syyskokoukseensa Helsingissä. Sääntömääräistä kokousta edeltää seminaari, jossa valtuustolle esitellään Suomi-golfin päivitetty strategia sekä kaavailtu sääntöuudistus.

Kokouksen kuumana perunana tulee olemaan liiton talousarvio ja siihen liittyen erityisesti jäsenmaksujen korotuksesta päättäminen. Golfliiton hallitus esittää, että jäsenmaksu nousee ensi vuonna aikuisjäsenille 30 eurosta 32 euroon ja alle 22-vuotiailla yhdeksästä kymmeneen euroon. Jäsenmaksua muutettiin viimeksi neljä vuotta sitten, jolloin jäsenmaksu ja liiton jäsenlehden, Golflehden, lehtimaksu yhdistettiin.

Esitetyn korotuksen vaikutus Golfliiton tuottoihin on noin 270000. Korotusta perustellaan muun muassa panostuksilla uuden strategian mukaisiin toimenpiteisiin sekä inflaation aiheuttamilla hinnankorotuksilla. Toimintasuunnitelmassaan Golfliitto tähtää muun muassa juniori- ja koulugolfin kehittämiseen sekä golfyhteisöjen konsultoinnin laajentamiseen.

Golfliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Harri Kainulainen kertoo saaneensa jäsenmaksujen korotuksen tiimoilta jo lukuisia yhteydenottoja ja ennakoi aiheesta vilkasta keskustelua. Korotuskaavailuista on käyty jo yleistäkin keskustelua luottamuksellisten kokousasiakirjojen vuodettua liittovaltuustosta jälleen julkisuuteen.

”Kovin oudolta tuntuu se, että jollain on kova hinku laittaa eteenpäin sisäisiä ja luottamuksellisia tietoja, jotka ovat vasta käsittelyssä. Olen tottunut siihen, että tämänkaltaiset asiat, jotka ovat vasta esityksiä ja keskustelun ja päätöksenteon pohjia, ovat luottamuksellisia. En ymmärrä tällaista ajattelua”, Kainulainen sanoo.

Lauantain toiseksi kuumaksi perunaksi Kainulainen ennakoi ehdotusta Golfliiton sääntömuutoksesta. Asiaa käsitellään kokousta edeltävässä seminaarissa, ja se on myös kokouksen asialistalla. Liittovaltuusto ei asiasta kuitenkaan päätä, mutta se voi antaa halutessaan lausunnon kevään liittokokoukselle, jossa päätös sääntömuutoksesta tehdään.

Sääntömuutosehdotuksessa esitetään muun muassa uutta kolmiportaista jäsenyyskriteeristöä, jossa alalla toimivilla golfyhdistyksillä (esim. SGKY, PGA ja FGMA) on mahdollisuus liittyä Golfliiton yhteisöjäseneksi yhden äänen äänioikeudella. Kumppanuusjäsenyys tarjoaa puolestaan muille yhteisöille mahdollisuuden liittyä verkostoon ilman äänioikeutta.

Ehdotuksen mielenkiintoisin seikka on kuitenkin esitys liittovaltuuston lakkauttamisesta.

”Uskoisin, että keskeisin keskustelu tullaan käymään juuri valtuuston osuudesta liiton päätöksenteossa. Mielenkiintoista nähdä, mielletäänkö valtuusto jatkossa hallituksen sparraajana ja, että mennäänkö sääntöehdotuksen mukaiseen kahden liittokokouksen malliin. Sääntöuudistusta Golfliitossa tarvitaan, jotta pääsemme nykyaikaan”, Kainulainen sanoo.

Lauantain suuria keskusteluaiheita on myös Suomen Golfin strategia 2020, joka päätettiin viime talvena päivittää muuttuneita olosuhteita vastaavaksi. Strategian valmistelu on edennyt jo pitkälle ja siihen on alan keskeisten toimijoiden lisäksi osallistunut myös yli 7000 nettikyselyyn vastannutta golfseurojen jäsentä. Strategiatyön tavoitteena on luoda pohja koko toimialan yhteisesti hyväksymälle strategialle.

”Strategiatyö on edennyt hyvin ja minusta sen suhteen ollaan myönteisellä mielellä”, Kainulainen arvioi.

Kokouksessa tehdään lisäksi muutamia henkilövalintoja. Liittohallitukselle valitaan uusi varapuheenjohtaja erovuorossa olevan Pekka Lindroosin (SHG) tilalle, ja erovuoroisten jäsenien tilalle valitaan uudet henkilöt. Hallituksesta erovuorossa ovat Harri Marjala (GP), Toni Laakso (AG) ja Reijo Räsänen (LPG).

Golfliiton seuraava liittokokous järjestetään 14. helmikuuta Jyväskylässä.

Jere Jaakkola

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (36 kpl)

    Tuleva entinen jäsen says:

    Ainakin meidän taloudessa periaatteesta (vaikka sillä yleensä pyyhitään persettä) eroaa golfseuran jäsenistöstä 3 henkeä per heti kun liitto nosta jäsenmaksuaa. Jatkamma pelaamista ikiomalla osakkeella ja lopetamma vieraskentillä pelaamisen .. repikää siitä. Tälläkin hetlkellä maksetaan ei yhtään mistään ja senlisäksi lehden pakkotilauksesta. Veikkaan ettei meidän sakkinsalaseura ole ainut jossa näin tapahtuu. Terveisiä vaan Peltoniemen ”klaanille”

    Ilmo says:

    Ei hyvältä vaikuta. Pitäisikö golfliitonkin alkaa säästötalkoisiin? Kun pelaaminen on vähentynyt jo muutenkin pelaajien epätasapuolisen ja -oikeudenmukaisen kohtelun vuoksi, niin kohta vähenee jäsenmaksun maksaminenkin. Sääli seuralle, kun liiton avustuksella menettävät jäseniään. Ilmo

    Jussi A says:

    Herra Kainulainen, toimi nyt niin lupasit. Ensin luodaan strategia, pitää tietää mitä tehdään ja sitten kuka tekee? Nykyinen organisaatio on kyvytön tekemään kehitykseen tähtääviä toimia. Entinen pelippukauppias ja useassa suojatyöpaikassa ryvettynyt toiminnanjohtaja ei vaan pysty hoitamaan tehtäviään. Golflehden maksu vapaaehtoiseksi, harva haluaa lukea nykyistä vioista printtiversiona, jos ollenkaan. Mihin tarvitaan nykymuotoista liittoa yleensäkään. Suomigolf pitäisi suunnitella aivan uudelle, tätä päivää ja tulevaisuutta palvelevaan muotoon. Paljon pelaavat pukumiehet joutavat historiaan.

    Juha says:

    Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmässä ”kulttuuri ja vapaa-aika” on muuttunut 2010 vuoden vuosikeskiarvosta pisteluvusta 100 vuoden 2015 lokakuun pistelukuun 100,2, joten nousua on kokonaista 0,2%. Liitto kuitenkin havittelee aikuisjäseniltä perittäväksi 6,7%:lla ja alle 22-vuotiailta 11.1%:lla korotettavia maksuja. Kun näköpiirissä meillä Suomessa on deflatoorinen kehityskulku (palkat ja hinnat laskevat), niin katsoisin että maksua, vaikka se pieni onkin, pitäisi pikemminkin laskea ihan vaikka periaatteen vuoksi.

    Rauski says:

    Kannattaa valittaa kahdesta eurosta, jättäkää lyömättä yksi halpapallo vesiesteeseen kauden aikana niin tappiota ei ole syntynyt. Aika säälittävää touhua, jossa realismilla ei juurikaan ole tekemistä.

    valittaa 270 000 euosta says:

    Jätä muutaman vuoden palkkasi golfliitolle, jos tuo raha ei ole mitään! Kiitos! Silloin kannattaa olla hiljaa, jos ei tajua asiasta yhtään mitään!

    Pera says:

    Mulle toi on sama raha kuin taksintilaus. Periaatteessa kuitenkin, tilaamani taksi saapuu ja maksan matkan mihin menenkin, mutta liitto ei vie mihinkään minua. Eikä suurta osaa muutakaan golfaajaa.

    skyyppari says:

    Arvoisa golfliitto ! Tehkää asia yksinkertaiseksi, liiton maksu erikseen ja lehden maksu erikseen, siten jokainen voi ottaa mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Tällä loppuu myös tämä ikuinen valitus asiasta. Minustakin lehti on huono ja itselleni sama kuin kiusalliset mainokset . Jos kerran seurat ovat jäseniä liitossa, miten voidaan nostaa jäsenmaksua per pelaaja ? Asiasta kolmanteen, eiköhän liitto kohta saa lisää etä-jäseniä, jos Gumböle rahapulassaan alkaa myymään edullisia etä-jäsenyyksiä myös. Taitaa olla kohta maalaismarkkinahumu golfin piirissä, arvokkuus on poissa ja kilpailu veristä … ei ole arvoja liitolla , eikä niitä ole kaikilla klupeillakaan ….. ollaan paniikissa kuin migri pakolaisvirran takia ?

    Kannatan korotusta says:

    Neljään vuoteen jäsenmaksu ei ole noussut ja nyt ehdotetaan 2€ ja junnuille 1€ korotusta. Haloo! Kannattaako kitistä?!? Ei todellakaan.

    Jugi says:

    Arvoisa kirjoittaja, kyse ei ole korotuksesta tai sen suuruudesta, vaan siitä miten rahat kanavoituvat. Eli niin kauan kun selvää ”kähmintää” on, niin olen myös korotusta vastaan!

    Entinen jäsen says:

    Kuinka moni saa jäsenmaksulleen jotain vastiketta. Rauski ja muutama muu jotka itse pelaa kilpailuissa tai joiden jälkikasvu luulee siirtyvänsä isojen lihapatojen ääreen joko ammatiksen pelaavana tai lupaavan tulevaisuuden jälkeen seisoo rangella rautaseiskaan nojaten ja alkeiskursseja vetästen. Ilmeisesti meille on syntynyt kandenkerroksen väkeä. Ne jotka maksaa ja ne jotka saa liitolta vastiketta. Ihan sama kun osakkaat jotka makselee myös osan ”Lokkien ” pelaamisesta. Tavalliselle tuupparille liitosta ei ole yhtään mtään saatavaa- Lopettakaa nykymuodossa oleva golfliitto ja pakkojäsenyydet.

    Kannatan korotusta says:

    Voitko yksilöidä syytöksesi ”selvää kähmintää”

    GolfByrokraatti says:

    Golflehden osuus liiton jäsenmaksusta on piilotukea liitolle. Edistää golfia (mikä sinällään hyvä), golftoimijoiden (kenttien, tavaroiden myyjien, matkanjärjestäjien…) ja liiton asiaa; todennäköisesti lehden tekeminen on liitolle hyvin kannattavaa bisnestä, kun otetaan huomioon osuus jäsenmaksusta ja lehden saamat mainostulot.

    Tieto says:

    Katos Pena sanoi että Jaska oli kuullut essolla että joku oli sanonut että on ”kähmintää” silloinhan se on varmaa tietoa ??

    Lehtimies says:

    Koko lehden julkaisu haisee kilometrin päähän. Miksi liiton pitää tukea yksityistä lehteä ? Tilatkoon kuka haluaa. Liitto voisi kylläkin panostaa surkeisiin nettisivuihin hieman enemmän. Ehkäpä siinä jälleen kavereille ja TT:lle uusi työtehtävä ? Liitollaaivan perkeleesti porukkaa töissä. Mitähän esim valmentajat tekevät tällä hetkellä, 20.11.2015 kello 11:49 ? Tai missähän ovat nyt ?

    Uutispäällikkö says:

    Huomenna tulee parilta seuralta ehdotus lehden lopettamisesta. Säästö Otavamedian ja pisteen maksuista 1,3 milj. €. Säästö käytetään muun toiminnan kehittämiseen ja jäsenmaksun alentamiseen. Digestin voi jatkossa tilata tai ostaa irtiksenä.

    uutispäällikkö says:

    Uuutispäällikkö kirjoittaa asiaa. Rivi golffarin ei ole mitään syytä maksaa Golf Digestin mainoslehteä, jos lehdessä on yli 50 % mainoksia se pätjää itsekin !!! Lehti pois ja liiton maksulle hintaa 5 euroa / jäsen !!! Kaikki muu on turhaa, Peltoniemi voi ensi kesänä pysyä poissa kentiltä pilaamassa ilmapiiriä !!! Onhan GOGOLF.FI aivan markkinavetoinen, eikä tarvii yli miljoonan euron tukea !!!

    Kuu Pulli says:

    LIITTOHALLITUS, LIITTOVALTUUSTO, YM. PAISUNUTTA ORGANISAATIOITA, ja mitä on saatu aikaan? Ilmaiseksi pelaavia ’herroja’! Herrana on hyvä olla, varsinkin jos ei normaalissa työelämässä pärjää! Kysymyshän on VAIN golfin pelaamisesta!

    Tuukka says:

    Mielelläni maksan liitolle, mutta en lehdestä. Lehti joka rehentelee suomen suurimmalla levikillä voidaan varmasti irroittaa jäsenmaksusta. Tuolla ”130 000 kappaleen levikillä” luulisi mainostenkin käyvän kaupaksi.

    pelli says:

    Älkää nyt kovasti moittiko, tää on kaikkien etu kuten KEPUn Sipilä sanos ? Tällä pakollisella lehtimaksulla, elätetään Otava median porukkaa, muutoinhan sieltä tulisi irtisanomisia ja KEPU menettäisi otettaan maan politiikassa. Golf on sopulien johtama laji ja siinä pärjää kaiken maailman paskanjauhajat !

    Timo Virkajärvi Kuorevesi says:

    On kyllä vaikea ymmärtää tällaisen keskustelun käymistä golfpiireissä, joissa olen ymmärtänyt herrasmiesten liikkuvan. Jos tällä kahden euron korotuksella saadaan liki 300 000 euroa golf-kulttuurin edistämiseen, niin on se todella mitätön sijoitus. Onhan siellä liitossa asiantuntevat päättäjät, jotka sinne olemme itse valinneet. Senaattori Cicero toteaisi varmasti O tempora o mores, jos olisi hengissä ja pelaisi golfia. Kyllä minä nyt alan tajuta, miksei tämän maan asioita saada kuntoon, jos tämä on golfkeskustelun taso. Meidänhän pitäisi olla ajattelumaailmassa maan eliittiä. Ei muuta kuin >HYVÄÄ PÄIVÄÄ.

    pitsa lähetti says:

    Käsitellään myös Golf board kulkuneuvon käyttöä kentällä! Kuinka lähelle griinejä saa ajaa?meidän kentällä possu – Pekka ajaa autolla AIVAN GRIININ viereen! Eikä välitä huomautuksista mitäänn……

    Rauski says:

    Emme saa golfliitolta mitään tukea, siis et maksa meistä senttiäkään. Seura tukee vuosittaista golfharrastusta noin 15-20% kokonaiskustannuksista edustuspelaajille. Kuten käytännössä kaikki muutkin seurat. Golfliitto kyllä ystävällisesti järjestää ne kilpailut, joista maksetaan kilpailumaksut, siten että osan saa seura, osan golfliitto ja osan kilpailujen tuomarit. Lisäksi golfliitto käsittäkseni ilmoittaa nämä tulokset eri tahoille joista saadaan mm. WAGR- ranking tai Suomen PGA laskee tienattuja rahoja pelaajilta jotka taas menevät world rankingin tilastoihin.

    rauskiton says:

    Minkä takia Rauskille ja Kump. pitäisi tulla mitään tukea ? Mitkä on näytöt ? Scramblen voitto ?

    Said says:

    Kolmen olympiaadin ajan koulumaailmaa seuranneena ja vähintään neljännen kerran liitto panostaa koulugolfiin. Josko nyt Uudellemaalle riittäisi kolehdista jotain konkreettista. Lehti on kammottava kopio paremmista ja liitto ylipaisunut taikina. Herätkää!

    JT says:

    ylivoimaisesti suurin syy miksi golf on pulassa on venynyt kierrosajat. Ei liitolta tarvita toimenpiteitä pelin nopeuttamiseksi vaan hitaan pelin estämiseksi. Tämä lienee liian helppo tehtävä ja siksi liiton mielenkiinto on kaikessa muussa. Jäsenmaksujen korotus ilman selkeitä palveluiden parannus lupauksia on omiaan kertomaan että liitto palvelee vain itseään.

    Johtava vittuilija says:

    Ihan vaan tiedoksenne. Jäsenmaksuista n. milli menee kilpagolfiin (Rauski nauttii tästä osansa eri muodoissa). Yli milli menee Otavamedialle lehden tukemiseen. N. milli menee IT-hässäkkään. Reilu milli menee palkkoihin. Näin karkeasti ja nyt pitäis saada lisää rahaa. Kapish? sanoisi Hakkarainen kännissä.

    Juha says:

    ”ylivoimaisesti suurin syy miksi golf on pulassa on venynyt kierrosajat. Ei liitolta tarvita toimenpiteitä pelin nopeuttamiseksi vaan hitaan pelin estämiseksi.” Jossakin tehdään oikein toimenpiteitä hitaan pelaamisen edistämiseksi ja vieläpä golfliiton seisoessa takapiruna.

    JT says:

    aika kovan ’syytöksen’ heitit Juha. Kerrohan lisää aiheesta meille muillekin niin mekin voimme pahoittaa mielemme.

    analyytikko says:

    Tämä kommenttisarja yhdessä muiden vastaavien kanssa on täydellinen kuvaus siitä taudista, joka laijiamme vaivaa. Riippumatta siitä mistä kirjoitetaan, paikalle ryntää valtava määrä yltiönegatiivisia nimettömiä kommentoijia. Mikään asia ei ole hyvin, mitään positiivista ei koskaan tapahdu, kaiken takana on salaliitto tai pelkkä omien etujen tavoittelu. Surullisena seuraan tämän kaltaista maailmankuvaa, joka ei aiheuta mitää hyvää vaan täysin päinvastoin. Samaan aikaa ihmetellään miksi lajimme ukkoutuu ja akkautuu, eikä se tunnu kiinnostavan nuoria lainkaan. Kuka ihmeessä haluaisi tulla tällaisen lajin pariin, jossa suurimpien kotisivujen aiheet ovat kommenttien osalta vain ja ainoastaan negatiivisia? Käykää läpi näitä juttuja ja kommentteja. Aivan sama kirjoitetaanko tour-karsinnoista, kenttäyhtiöistä, liitosta, naisgolfista, säännöistä, greenfee-pelaajista, osakkaista, aloittelijoista, senioreista jne.jne.jne. paikalla on mielensäpahoittajia ja negatiivisella energialla käyviä ääliöitä jotka täyttävät palstat paskanjauhamisellaan. Lajia tuntematon ei näitä juttuja luettuaan varmasti halua tulla lähellekään tällaista lajia, jossa selkään puukottaminen ja muiden haukkuminen ja arvosteleminen on jatkuvaa ja erittäin pahansuopaa. Itse olemme kuoppamme kaivaneet ja aiheuttaneet.

    Kas kummaa says:

    Aika negatiivinen näkökanta Analyytikollakin. Ei mitään positiivistä koko jutussa. sen saa mitä tilaa.. On se kummaa ettei mitään posetiivista saada kirjoitettua. Miksi joku vaivautuu valittamaan ihan joka asiasta ihan niinkun ”Anaalilyytikkokin”

    Hilajoen Antti says:

    Tuliko hyvä mieli mollatessa muita ihmisiä? Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeteensä ja täällä sitä voi levitellä anonyymisti. Jos se häiritsee sinua, voit olla lukematta näitä juttuja. Valinta on sinun. Oliko sinunkaan juttusi positiivinen ja kannustava? Annoit tulla samalla negatiivisella tavalla ja pahoitit kaikkien mielen. Hävettääkö?

    Jussi A says:

    Analyytikko tasapäistäisi näköjään. Kaikkien pitäisi varmaan pukeutua myös samoin, kuten Kiinassa. Onneksi voimme kertoa mielipiteemme. Ja sanoa ”golf on Suomessa toiseksi korruptoituneen laji”, heti Kummolan jääkiekon jälkeen. Kiitos Peltoniemien.

    anaaliitikko says:

    Juu ei saisi olla eri mieltä ja liiton porukan pitäisi hoitaa hommia kuten nyt tai vielä vahän huonommin, tälläisiä anaaliitikkoja meitä löytyy Soinin kaveriksi ! Eiköhän liiton hommat ole sen verran kuralle ajettu, hurjan kalliit toimimattomat ja hyödyttömät ATK järjestelmät (eikö niistä silti makseta vuosimaksuja, joilla pidettäisiin yllä SOTE ratkaisun järjestelmiä), älytön tuki Otava mediallle, että Otava media voi tehdä omaa bisnestään Golf Digest lehdelle (ihan totta jos ei Laitinenkaan tätä tajua, hänen täytyy olla täysi pahvi ja virkamies). Eikä kannattaisi tervehdyttää golf liiton johto, hommata sinne henkilö joka elää tässä päivässä ja on pois suojatyöpaikan piiristä, tuoden järkeä (peltoniemi petri ei sitä omaa), uusia tullahduksia ja toimintatapoja !!! Golfliitto pärjäisi maks. 6 henkilöllä, gollf digest sopimus veks ….. Kyllä niitä keinoja on toiminitaa järkeyttää jos vaan löytyy järkeä toteuttaa :::

    Miettijä says:

    Olisi kiva tietää mitä Peltoniemi aikoinaan on Jussi A:lle tehnyt, kun vieläkin nakertaa noin pirusti.

    jouni says:

    Mielenkiintoista keskustelua ja hyvin tulee esille ettei oikein tiedetä mitä siellä liiton päässä oikein puuhastellaan, (en tiedä sitä itsekkään). Jotain mutu tietoa on miten rahat jakautuu ym. ”mutta miten te päivänne saatte kulumaan melko suurella henkilökunnalla” on kysymys jota esitetään. Kysymys on siis avoimuudesta, jokaiseen jäsenseuraan pitäsi olla muutenkin yhteydessä kuin pyytämässä lisää. Monestikko kauden aikana on kaikkia jäsenseuroja lähestytty antamalla tietoa vaikka vain siitä mitä siellä tehdään. Avoimmuutta / läpinäkyvyyttä saatava listtyä kaikessa toiminnassa. Samoin liiton tiukkaa taloutta on lisättävä, siis samoja asioita jota lähes kaikissa seuroissa tehdään. Liiton pitää ymmärtää että on vain muutama seura ns. ”kultapossu” seuroja, jossa voi laittaa rahaa menemään surutta. Suurin osa seuroista elää ”kädestä/suuhun” periaatteella johon pienetkin korotukset aiheuttavat omien jäsenpalveluiden tai kentänhoidon suurta supistusta.