Mikko Ilonen ei saanut enää sunnuntaina sellaista ”loikkaria” peliinsä, joka olisi voinut nostaa hänet kauden parhaaseen esitykseensä. Yhdessä Tanskan Thomas Björnin kanssa pelannut Ilonen teki jo kentän ulosmenossa kaksi tuplabogia ja kaksi bogia. Etuysin ainoa birdie tuli Wentworthin viitoselle, ensimmäisen puoliskon tulos, 40. Sisääntulo (38) kulki hieman tasaisemmin, mutta suurin tuloksenteon palo oli Iloselta jo ymmärrettävästi siinä vaiheessa taittunut. Tilastollisesti neljäs kierros paljastaa kiistatonta taustaa huonolle kierrokselle. Ilonen veti pohjat kaikilla tilastoitavilla sektoreilla, näkyvimpänä ongelmakohtana reilusti lisääntynyt puttien määrä. ”78 lyöntiä on tällä kentällä toki erittäin paljon. Parastani yritin, nyt vaan lähti väärään suuntaan jo alusta alkaen. Neljästä päivästä jäi kokonaisuutena paljon hyviä suorituksia muistipankkiin, sunnuntaista ei jää päähän tahroja”, Ilonen sanoi. Lahtelaisen kierrosten sarja 74-71-71-78 (+6) pudotti hänet lopullisessa tulosluettelossa sijalle 68, jolla heltiää tilille kuitenkin hieman alle 9000 euron palkintosumma. Ilosen kauden kokonaisansiot tulevat sunnuntain päätteeksi painumaan jonkun verran yli 80 000 euron. Vaikka Wentworth on Iloselle mieleinen kenttä, niin siitä huolimatta kauden parasta kisaa tai sijoitusta ei Surreyn turnauksesta hänelle kuitenkaan tullut. Itse asiassa 68:s sija on hänen heikoin sijoituksensa niissä kisoissa, joissa hän on tänä vuonna selvittänyt cutin. Kauden toistaiseksi parhaimpina kisoina säilyivät edelleen Dubai Desert Classic (24:s) ja Ballantines Championship (19:s), joista hän on tienannut yli puolet kauden toistaiseksi koossa olevista kokonaisansioistaan. Ilosella riittää jatkossa kiireitä Ilosen alkava viikko on kiireinen. Maanantaina hän osallistuu Lontoossa Walton Heathin kahdella kentällä US Openin karsintoihin. Startti ensimmäiselle kierrokselle on jo kello 10.10 Suomen aikaa, pelikaverina on USA:n Anthony Kang. 36 reiän jälkeen 5-10 pelaajaa saa paikan 18.-21. kesäkuuta New Yorkissa pelattavaan kauden toiseen majoriin. Esikarsinnat mukaan lukien karsijoita on ennätysmäärä, 9086. ”Hyvin toiveikkaana lähden karsimaan, niissä on vain voitettavaa. Walton Heathin kaksi kenttää ovat hieman avoimempia kuin Wentworth. Mikäli keli pysyy hyvänä, uskon että karsinta on melko paljon puttikilpailua”, Ilonen ennakoi. Mikko Ilonen on pelannut neljästi British Openissa ja kerran Mastersissa, mutta ei kertaakaan US Openissa tai neljännessä majorissa, PGA Championshipissä. Tiistaina Ilonen aloittaa valmistautumisen torstaina London Clubilla käynnistyvään Euroopan Tourin kisaan, European Openiin, johon pääsee mukaan myös Roope Kakko. ”Siitä kisasta ja kentästä on edellisvuodelta hyviä muistoja”, kaudella 2008 London Clubilla 14:nneksi sijoittunut Ilonen rakentaa itseluottamusta alkavalle viikolle. Mikko Ilonen pelaa ilman väliviikkoa viisi ET:n kisaa sekä kolmannen ja neljännen kisan välissä US Openin karsinnat. Hän aloitti sarjan Italiassa (59:s), jatkoi Irlannissa (MC) ennen Wentworthia (68:s). Edessä ovat siis seuraavina: US Open, karsinta 25.5. Walton Heath, Surrey 36 reikää European Open, 28.-31.5., London Club sekä Wales Open, 4.-7.6., Celtic Manor Resort, jossa hän oli vuonna 2002 kolmas.
Rory McIlroyta (-10). Marko Kuivasaari
Ilosen rynnistys himmeni sisä,ä,ntulossa
Mikko Ilonen laittoi Wentworthissa hetkeksi tuulemaan, kunnes 12:nnen vesieste koitui kiusaksi. © Getty Images”>Mikko Ilonen oli Wentworthissa pelattavan kovatasoisen Euroopan Tourin kilpailun kolmannen kierroksen alussa väkevä. Hän oli kuudennen reiän jälkeen päivän urakkaansa jo neljä alle, tehtyään birdiet kakkosella ja kuutosella sekä eaglen nelosella. Tahti tasaantui sittemmin, mutta 11. reiän jälkeen Ilonen oli kierrostaan edelleen neljä alle. ”Kierros lähti loistavasti käyntiin, ensimmäisellä löin avaukseni pidemmälle kuin koskaan ja tein varman parín. Kakkosella puttasin griinin ulkopuolelta sisään, neljännen eagle syntyi chippaamalla. Peli oli hyvin hallussa koko päivän ajan, tämä oli pelillisesti tasapainoisin esitys kolmesta kierroksestani”, Ilonen arvioi. Wentworthin 12:nnella tapahtui sitten olennainen käännekohta. Visiitti vesiesteeseen söi Iloselta parin birdien tuoman edun kertaheitolla. ”Siinä löin varsin hyvän, suunnitelman mukaan oikealle kaartavan avauksen. Se ei kuitenkaan tullut aivan niin paljon kuin olin laskenut kentälle päin, vaan laskeutui epäonnekkaasti väylässä kiinni olevan ojan takapenkkaan ja putosi sen pohjalle. Vettä ei ojassa juuri ole, lähdin lyömään bunkkerilyönnin tapaisesti palloani siitä hivenen eteenpäin, mutta alla olikin isoja kiviä ja lyönti jäi esteeseen. Otin dropin, siitä viheriön eteen, lähestyminen ja kaksi puttia. Korttiin merkittiin seitsemän. Harmitti tietysti, vähän huonoa pomppua ja epäonnea.” Loput kuusi reikää Ilonen selvitti viidellä parilla ja yhdellä bogilla, joten kierrostulokseksi muodostui 71 lyöntiä. Lahtelainen on 54 reiän jälkeen tuloksessa 216 (par), sijoitus 41:s. Kisan kärjessä jatkaa edelleen Paul Casey (-10), jota jahtaa finaalikierroksen alla kolmen lyönnin päässä Tanskan Sören Kjeldsen. Caseyn keskittyminen herpaantui hieman Wentworthin kahdella viimeisellä reiällä, hänen otettuaan kahdesti peräkkäin kolme puttia. Siitä huolimatta englantilainen välttyi lauantaina bogeilta. Rory McIlroy (-9) pelasi päivän kovimman kierroksen, 65, ja nousi komeasti 19. tilalta kolmanneksi. Mikko Ilonen starttaa sunnuntaina neljännelle kierrokselleen yhdessä Tanskan Thomas Björnin kanssa klo 12.45 Suomen aikaa. Marko Kuivasaari