26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Challenge Tourin kilpailu pelataan Lohjalla

Antti Ahokas pääsee ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan Challenge Tourin kisaa kotimaassaan © Getty Images

Challenge Tourin kilpailu järjestetään Suomessa kesäkuussa vajaan neljän vuoden jälkeen. Edellisen, Espoossa pidetyn kilpailun voitti tuolloin amatöörinä pelannut Roope Kakko. SK-Festivals on tutkinut ja neuvotellut kisan promotoinnnista jo syksystä lähtien. ”Deadlinet” ovat siirtyneet moneen otteeseen, mutta projekti on hengissä ja perjantaina yritys ilmoitti, että se ottaa kisan hoitaakseen kolmen vuoden ajaksi. Alunperin kaavaillusta 500.000 euron budjetista jouduttaneen karsimaan melkoisesti, mutta palkintopottiin on tarkoitus saada vähintään Tourin vaatima minimi 150.000 ensimmäisenä vuonna. Kilpailun rahoitussuunnitelmat vaativat asianosaisilta, samoin kuin järjestelyihin tukea antavilta PGA:lta sekä Golfliitolta vielä melkoisesti ”jumppaamista”. Samanaikaisesti Lohjan kisan kanssa pelataan Ranskassa yksi Tourin suurimmista kisoista, ET:n ja Challenge Tourin ainoa yhteiskilpailu, 600.000 euron AA St. Omer Open. Tästä johtuen Suomen kilpailusta tulleekin osanottajakatraaltaan erittäin skandinaavispainotteinen. Mikko Ilonen osallistui edellisvuonna Ranskan kisaan. Mikäli hän ei mahdu US Openiin, Ilosen pelaaminen Lohjalla on mahdollista. Challenge Tourin kilpailun saaminen Suomeen on luonnnollisesti melkoinen piristysruiske FGT:lle, se varmistaa myös FGT:n kisojen säilyvän osana Nordic Leaquea. Oletettavaa ja toivottavaa on, että kevään ensimmäisissä FGT:n kisoissa pärjäävät, ”kortiittomat” yrittät pääsevät mukaan tapahtumaan. SK-Festivals pitää Challenge Tourin kisastaan alkavalla viikolla tiedotustilaisuuden.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje