16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ariya Jutanugarnin vuoro pelata Thaimaan LPGA Tour kilpailussa

HGK:n Tuomas Tuovinen toivotti Moriyan (vas.) sekä Ariyan (oik)tervetulleiksi Taliin elokuussa 2008

Thaimaalainen Ariya Jutanugarn rikkoi loppuvuodesta 2007 Michelle Wien ennätyksen. Hän pääsi LPGA Tourin kisassa karsintojen kautta mukaan yksittäiseen kilpailuun vain 11 vuoden , 11 kuukauden ja kahden päivän ikäisenä. Isosisko Moriya jäi tuolloin ”rannalle” karsinnassa, reilua vuotta myöhemmin uudelleen pelattavassa kisassa roolit vaihtuvat. Kisan tämänkertaisen karsinnnan jälkeen on nyt 14-vuotiaan Moriyan vuoro pelata, Ariya on caddienä. Kilpailu käynnistyy torstaina. Ariya oli syksyllä 2007 Thaimaan LPGA Tour kisassa 51:s jättäen taakseen mm. Japanin golfylpeyden Ai Miyazaton. Vuonna 2008 kisaa ei pelattu, nyt se on heti kauden 2009 toinen kilpailu. Thaimaan suurin golfkisa on jälleen naisten Honda LPGA Thailand kisassa jossa on palkintorahaa 1,45 miljoonaaa dollaria. Kisan arvoa nostaa se, että mukana on suuri joukko Tourin tähtiä, mm. Lorena Ochoa, Paula Creamer, Suzann Pettersen, Laura Davies ja Ji-Yai Shin sekä Minea Blomqvist. Kaikki pelaajat pääsevät kiertämään neljä kierrosta, cuttia ei ole. Vaikka Jutanugarnin sisarusten pelit eivät hyvistä harjoituskierroksista huolimatta sujuneet Talissa, jäi heille paljon hyviä ajatuksia ja kokemuksia matkasta. -Tytöt olivat erittäin kiitollisia villeistä korteista ja vastaanotosta jonka he saivat tässä loistavasti järjestetyssä kilpailussa. He ovat kehittyneet entisestäänn, ja tekevät kovasti työtä päästäkseen sille tasolle, että pärjäisivät ammattilaisina, kertoo heidän suomalainen yhteyshenkilönsä Samuli Kivimäki. Ammattilaiseksi siirtymisen ajankohtaa ei ole lyöty lukkoon, Tourien ikärajat ( 18-v) ovat hienoinen hidaste pian 15 vuotta täyttävän Moriyan ja vastikään 13 vuotta täyttäneen Ariyan urakehitykselle. -He käyvät koulunsa yksityisopetuksessa, satsaavat lähes kaiken vapaa-aikansa itsensä kehittämiseen. Perhe on pistänyt käytännössä koko omaisuutensa parivaljakon uran kehittämiseen, Kivimäki jatkaa. Minni nousi suosikiksi<b>Finnair Mastersissa Moriya ja Ariya harjoittelivat samanaikaisesti Minea Blomqvistin kanssa ja tutustuivat Timo Rauhalan työskentelytapaan. -Minni on sisaruksille suuri idoli. Kuvaavaa on se, että Moriyan ykköstoive Honda LPGA Thailandissa olisi päästä pelaamaan samaan ryhmään joko Lorena Ochoan tai Minnin kanssa, Kivimäki antaa esimerkin. Tytöillä on paikallinen valmentaja Thaimaassa, mutta uusia virityksiäkin haetaan. Thaimaan kisaviikolla Timo Rauhala ja Jutanugarnin koko perhe käyvät syömässä keskustellakseen mahdollisesta yhteistyöstä. -Sanomattakin on selvää, että Ariya ja Moriya tulisivat tulevana kesänä mielellään Suomeen paitsi pelaamaan, myös harjoittelemaan.   <span class=

LPGA, Thaimaan kilpailu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje