Nuoret pelaajat haastavat käsityksiä siitä, miten golfia kuuluu harrastaa – mutta samalla vanhassa golfkulttuurissa on paljon säilyttämisen arvoista.
Suomalaisilla golfkentillä tapahtuu juuri nyt jotain paljon kiinnostavampaa kuin harrastajamäärien kasvu. Lajin ympärille rakentunut kulttuuri on murroksessa.
Sen huomaa tavassa, jolla golfista puhutaan ja jolla sitä harrastetaan. Vielä jokin aika sitten golfia ei vain menty pelaamaan, vaan golfariksi opeteltiin ja ryhdyttiin. Hankittiin jäsenyys, myöhemmin ehkä pelioikeus tai osake ja opeteltiin etiketti sekä klubin tavat. Golfari ei ollut vain ihminen, joka pelasi golfia. Hän oli jotain parempaa.
Nyt kentille saapuu sukupolvi, jolle lähtökohta vaikuttaa olevan toinen. Golf ei välttämättä kerro yhteiskunnallisesta asemasta tai edes erityisen vahvasta omistautumisesta lajiin. Se on trendikäs, terveellinen ja ennen kaikkea sosiaalinen tapa viettää aikaa.
Ehkä juuri siksi golfilla menee niin hyvin.
Suomessa on pitkään pohdittu, miten golfiin saataisiin uusia ja nuorempia harrastajia. Nyt kun heitä on tullut, edessä on kiinnostavampi kysymys: olemmeko valmiita siihen, etteivät he välttämättä halua harrastaa golfia samalla tavalla kuin aikaisemmat sukupolvet?
Golfariksi ei enää tarvitse kasvaa
Golfin aloittaminen oli pitkään yllättävän työlästä. Piti tietää, missä green card suoritetaan, mihin seuraan liitytään ja millä oikeudella kentälle pääsee pelaamaan.
Lajin ympärillä oli kokonainen järjestelmä käsitteitä ja käytäntöjä, jotka olivat kokeneelle golfarille itsestäänselvyyksiä mutta ulkopuoliselle hepreaa. Golfopettaja oli jumalasta seuraava ja varmisti, että pelaaja voidaan päästää muiden joukkoon. Nyt ensimmäiselle kierrokselle voi päätyä Instagram Reelsin, WhatsApp-ryhmän tai työpaikan golftapahtuman seurauksena.
Samalla golfiin liittyi vahva sosioekonominen mielikuva. Golfosake, klubitalo ja tietynlainen pukeutuminen kuuluivat kuvaan lajista, jota harrastivat ennen kaikkea hyvässä asemassa olevat aikuiset. Nuoret tulivat lajin pariin golfarivanhempiensa kautta.
Tuo mielikuva tuntuu nykyään vanhanaikaiselta.
Golfklubille voi tulla kaverin mukana, vuokrata mailat, suorittaa green card nopeasti ja pelata ilman aikomustakaan ostaa koskaan golfosaketta. Kenttiä vertaillaan, lähtöaikoja selataan puhelimella ja seuraava kierros pelataan siellä, minne kaveriporukka haluaa mennä. Seura on edelleen välttämätön osa järjestelmää, mutta sen ei tarvitse olla pelaajan golfidentiteetin keskipiste.
Golfista on tullut helpommin ymmärrettävää ja lähestyttävää.
Samalla siitä on tullut nykypäivänä jotain äärettömän arvokasta: paikka tavata ihmisiä.
Ystävien tapaaminen ilman erityistä syytä juhlia on nykyään lähes radikaali sosiaalinen konsepti. Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii järjestämistä. Golfkierros on poikkeuksellisen vahva syy saada kalenterimerkintä tapaamiselle. Golfkentällä ehtii puhua työstä, parisuhteista, viikonlopusta ja elämästä – ja välillä jopa golfista.
Ehkä uuden sukupolven golfbuumi ei selity vain sillä, että golf on urheiluna kiinnostavaa tai että ammattilaisgolfissa liikkuvat isot rahat. Ehkä laji tarjoaa juuri nyt jotain, josta on tullut muualla harvinaisempaa: se saa ihmiset tapaamaan toisiaan.
Vanha golfari kysyy kotikenttää, nuori lähtöaikaa
Sukupolvien eroa on houkuttelevaa kärjistää.
Vanha golfari kysyy, missä olet jäsenenä. Nuori kysyy, missä pelataan huomenna. Vanha golfari pelaa 18 reikää. Nuorelle yhdeksänkin voi olla aivan kelvollinen golfpäivä.
Vanha golfari seuraa ammattilaiskiertueita televisiosta ja uskoo edelleen löytävänsä sen svingivinkin, joka ratkaisee kaiken. Nuori katsoo YouTubesta harrastegolfarien keskinäistä sekoilua ja nauttii lajin muista ulottuvuuksista – esimerkiksi muodista ja artisteihin sekä huippujääkiekkoilijoihin samaistumisesta.
Stereotypiat ovat tietenkin yleistyksiä. Parikymppinen voi vaalia lajin perinteitä eläkeläistä hartaammin ja seitsemänkymppinen kiertää kenttiä sitoutumatta mihinkään. Silti kärjistyksissä on jotain tunnistettavaa.
Golfissa on totuttu siihen, että uusi pelaaja mukautuu lajiin. Oppii talon tavoille. Nyt uusia pelaajia tulee niin paljon ja niin erilaisista lähtökohdista, että asetelma on osittain kääntynyt.
Myös golfin on mukauduttava heihin.
Onko se hyvä asia? Todennäköisesti. Mutta ei välttämättä kaikilta osin.
Kuka opettaa uuden golfarin talon tavoille?
Uuden golfkulttuurin puolesta on helppo puhua. Rennompaa, joustavampaa ja helpommin lähestyttävää golfia on vaikea vastustaa.
Silti vanhassa golfkulttuurissa on jotain poikkeuksellisen arvokasta: Golfkentillä vieraat tervehtivät toisiaan. Pelaaja huolehtii kentästä, vaikka kukaan ei olisi katsomassa. Sääntöjä noudatetaan myös silloin, kun niiden rikkomisesta ei voi jäädä kiinni. Toisten peliä kunnioitetaan – ja odotetaan, että muut toimivat samoin.
Golfkenttä ei ole tavallinen kulutustuote. Pelaaja ei vain maksa palvelusta, astu sisään porteista ja odota muiden huolehtivan lopusta. Hän osallistuu itse hyvän pelikokemuksen ylläpitämiseen. Haravoi bunkkerin, korjaa alastulojälkensä, pitää huolta pelin rytmistä ja saa omalla käytöksellään muut tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Golfkentällä asiakas ei ole aina oikeassa.
Samalla on muuttunut se, keneltä golfia opitaan. Aikaisemmin lajin kulttuuri välittyi prolta, seurasta ja kokeneemmilta pelaajilta. Nyt ensimmäinen mielenkiinto golfiin voi syntyä YouTubessa jo kauan ennen ensimmäistä vierailua klubitalolla.
Seuralla ei enää ole yksinoikeutta määritellä, miltä golf näyttää ja miten sitä kuuluu harrastaa. Uuden golfarin ensimmäinen esikuva saattaa olla NHL-pelaaja, jonka tasoitus on 24.
Tarvitseeko golfkenttä portinvartijoita?
Golfiin kuuluu paljon kirjoittamattomia sääntöjä, joiden yhteys itse peliin on nykyään varsin ohut. Niiden avulla on myös määritelty, kuka tuntee talon tavat ja kuka on vielä ulkopuolinen.
Kasvavassa lajissa tätä on syytä tarkastella kriittisesti. Uuden pelaajan ei pitäisi joutua ensimmäisillä kierroksillaan pelkäämään kokeneiden golfareiden paheksuntaa enemmän kuin ensimmäistä tiiltä lähtevää slaissiaan.
Jos aloittelija ei tunne jotain kirjoittamatonta tapaa mutta pelaa turvallisesti, huolehtii kentästä ja ottaa muut huomioon, onko perinteinen golfkulttuuri todella vaarassa? Tuskin. Mutta mistä hän oppii edes nuo asiat, jos kukaan ei enää uskalla huomauttaa?
Entä jos vuosikymmeniä pelannut tuntee jokaisen kirjoittamattoman säännön mutta saa uuden pelaajan tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi – toteutuuko golfetiketti silloin yhtään paremmin?
Etiketin tarkoitus lienee lopulta tehdä yhteisestä pelistä sujuvaa ja miellyttävää, ei osoittaa, kuka tuntee golfin parhaiten.
Jossain kulkee raja turhan nipottamisen ja yhteisistä tavoista huolehtimisen välillä. Sen löytäminen saattaa olla vaikeampaa kuin miltä se kuulostaa.
Mitä seuraavalle sukupolvelle jää?
Suomalaisen golfin kiinnostavin muutos ei ehkä lopulta tapahdu jäsenmäärän loputtomalta tuntuvassa kasvussa vaan siinä, mitä golfin harrastaminen tarkoittaa.
Nuoremmille sukupolville golfilla näyttäisi olevan erinomaiset lähtökohdat. Se tarjoaa liikuntaa, kilpailua, luontoa ja ennen kaikkea syyn viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Se on varsin moderni vastaus moniin nykyelämän ongelmiin.
Samalla juuri golfkulttuurin vanhoissa ihanteissa on asioita, jotka tuntuvat yllättävän ajankohtaisilta: rehellisyys, kärsivällisyys, muiden huomioiminen ja vastuu yhteisestä ympäristöstä.
Ehkä sukupolvien välisen yhteensovittamisen kiinnostavinta antia ei siksi ole, voittaako vanhojen vai nuorten pelaajien tapa harrastaa?
Jos golf pitää liian tiukasti kiinni siitä, miten lajia on ennen harrastettu, se voi työntää pois juuri ne ihmiset, joiden ansiosta laji nyt kasvaa.
Jos taas kaikki perinteinen nähdään tarpeettomana muodollisuutena, saatamme huomaamatta luopua myös asioista, joiden vuoksi golfkenttä on ollut niin poikkeuksellisen hieno paikka.
Jotain kannattaa jättää taakse ja suhtautua uteliaasti uusiin tapoihin nauttia golfista. Jotain uuden sukupolven olisi viisasta ottaa mukaansa. Sukupolvenvaihdos tapahtuu joka tapauksessa.
Lue seuraavaksi: Turhaa hyvesignalointia vai lajin perimmäisen olemuksen kunnioittamista? Säännöt ovat golfin pyhä lehmä