Tuomas Tuovinen
Uutiset |
17.5.2003

Tuomas Tuovinen kolmantena Espajassa

Tuomas Tuovinen onnistui toisella kierroksella tekemään peräti seitsemän birdietä 11:lla griiniosumalla. Kierrostulos 67 nosti hänet kolmanneksi Challenge Tourin kilpailussa Espanjassa. Pasi Purhonen varmisti myös kirkkaasti jatkoonpääsynsä parantamalla tulostaan kahdella lyönnillä (71-69) . Kärjesä on edelleen Ruotsin Martin Erlandsson joka on viisi lyöntiä Tuovisen edellä. Suomalaispelaajan edellisestä voitosta CT:lla on aikaa pian kuusi vuotta, Anssi Kankkonen voitti kahdesti kaudella 1997. Riikka Hakkaraisen peli kulki hienosti La Perla Italian Openin toisella kierroksella. 71 (-2) lyönnin kierros nosti Hakkaraisen yhteistulokseen -1 ja jaetulle 12. sijalle. Kilpailua johtava australialainen Karen Lunn on viisi lyöntiä Hakkaraisen edellä tuloksessa -6. Lyönnin päässä Lunnista on kolmikko Silvia Cavalleri, Anne-Marie Knight ja Lynnette Brooky. Uransa toisessa Euroopan kiertueen kilpailussa pelannut Pia Koivuranta karsiutui selvästi. Riikka Hakkarainen oli syystäkin tyytyväinen perjantain peliinsä. -Lyönnit tuntuvat taas hyviltä. Tasaista menoa oli koko kierros, vaikka kenttä onkin yhtä ylä-, ala- ja sivumäkeä. Riikka HakkarainenHakkarainen pelasi jälleen mainiosti Poggio dei Medici -kentän viimeiset väylät, tehden kahdeksalle viimeiselle väylälle kolme birdietä eikä yhtään bogeytä. Hakkarainen viihtyi Italian Openissa erinomaisesti myös neljä vuotta sitten,jolloin hän tuli kilpailussa toiseksi. Pia Koivurannan tie Euroopan kiertueella katkesi nyt toistamiseen kilpailun puolessa välissä. -Peli kulki ajoittain, mutta putti ei vieläkään. Oli todella vaikea lukea griinejä”, Koivuranta kertoi ja suuntasi matkansa Portugaliin, jossa pelataan ensi viikolla seuraava Euroopan kiertueen kilpailu. Italiassa viikonlopun kierroksille jatkaa 66 parasta pelaajaa. La Perla Italian Open, 15.-18.5. Poggio dei Medici Golf Club, par 73 Tulokset 36/72 1. -6 Karen Lunn, Australia 69 71 2. -5 Silvia Cavalleri, Italia 71 70 Anne-Marie Knight, Australia 73 68 Lynnette Brooky, Uusi-Seelanti 69 72 12. -1 Riikka Hakkarainen 74 71 cut-raja +6 114. +12 Pia Koivuranta 81 77

Challenge Tour, live scoring

naisten Euroopan Tour

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.