Sami Välimäki säilytti Italian avoimessa amatöörimestaruusturnauksessa loppuun saakka top 5 -sijoituksensa. Kuva: Tomi Natri
Amatöörigolf |
19.3.2017

Sami Välimäki neljäs Italian avoimissa

Lupaava nokialainen haki jälleen vahvan sijoituksen kovatasoisesta amatöörikilpailusta. Italiasta Välimäki suuntaa maajoukkueen viikon pituiselle leirille St. Andrewsiin.

Sami Välimäen (par) alkukauden vahvat otteet saivat jatkoa Puglian lähistöllä pelatussa Italian avoimessa amatöörimestaruusturnauksessa. Hän sijoittui kisassa lopulta neljänneksi, seitsemän lyöntiä voiton vieneelle USA:n Sean Crockerille hävinneenä.

Enemmänkin olisi ollut tarjolla, sillä Välimäki löi finaalikierroksella turnauksen heikoimman tuloksensa, 74. Hän oli kisassa sekä toisen että kolmannen kierroksen jälkeen kolmantena 2–3 lyöntiä Crokeria jäljessä.

Päätöspäivänä Marokon Id Omar Ayoub (-2) ja Itävallan Markus Maukner (-1) pyyhälsivät vielä Välimäen edelle Acaya Golf & Country Clubilla käydyssä kilpailussa.

”Ensimmäinen kierros oli aika vuoristorataa: kaksi tuplabogia, kaksi bogia ja seitsemän birdieä. Kakkos- ja kolmoskierros oli tasaista peliä; pallonlyöminen hyvää, puttipeli vähän nihkeää”, Välimäki sanoi.

Viimeisen päivän kuusi ekaa reikää oli hyvää peliä, mutta sen jälkeen alkoi pieni alamäki. Löin kaksi huonoa avausta, joista kostautui pari bogia. Lähipeli ja putti eivät toimineet vikana päivänä oikeastaan yhtään, joten sillä en saanut peliä kasaan. Mutta kokonaisuutena ihan ok kisa.

Välimäen ohella 130 pelaajan turnauksessa ei ollut muita suomalaisia. Hän oli myös top 20:ssa ainoa pohjoismaalainen. Tanskan Søren Lind (+11) oli 24:s ja hänen maanmiehensä Gustav Frimodt (+11) 25:s.

Vuoden 2017 ensimmäiset kuukaudet ovat sujuneet Nokia River Golfin pelaajalta upeasti, sillä hän on tilastoinut jo voitot Gecko Tourilta (ammattilaiskiertue) ja Portugalin avoimesta amatöörimestaruuskilpailusta.

Välimäki suuntaa maanantaina kohti St. Andrewsia, missä maajoukkue viettää viikon pituisen leirin. Seuraavan kilpailunsa hän pelaa huhtikuun lopulla Sveitsin Asconassa, jossa hän oli mukana myös vuosi sitten. Kausi jatkuu toukokuun alussa Lytham Trophyllä (Englanti) ja heti perään ohjelmassa on Murat Cup (Ranska).

Mestaruuden voittanut Sean Crocker oli ennen Italian avoimia sijalla 20 amatöörien maailmanlistalla. Kaudella 2014–2015 hän pelasi college-joukkueensa University of Southern Californian riveissä 19 kuutosella alkavaa kierrosta, ja ylsi USC:n ryhmässä parhaaseen kierroskeskiarvoon, 70,39. Crocker venyi myös vuoden 2015 U.S. Amateurissa semifinaalivaiheeseen.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti