Naiset lähtevät MM-kisoihin EM-kisoista tutulla nipulla - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Naiset lähtevät MM-kisoihin EM-kisoista tutulla nipulla

Abu Dhabin kuumuus haastaa pelaajat MM-kisaviikolla.

Kuten miestenkin kilpailussa, tulee puttipeli olemaan suuressa roolissa Abu Dhabissa.

Abu Dhabi Golf Club on toista viikkoa peräkkäin amatöörigolfin valokeilassa, kun naiset valtaavat kentän miesten jälkeen. Espirito Santo Trophy, eli naisten MM-joukkuekilpailu käynnistyy keskiviikkona, ja pelimuotona on sama 72 reiän lyöntipeli kuin miehillä.

Jokaisena kisapäivänä joukkueen tulokseen lasketaan kaksi parasta henkilökohtaista kierrostulosta.

Suomea kilpailuissa edustavat Henni Mustonen, Emilia Väistö ja Katri Bakker. He olivat mukana myös kesällä Tawast Golfissa pelatuissa naisten EM-joukkuekilpailuissa, joten joukkueen kemiat ovat ainakin kohdallaan.

”Meillä on hyvä joukkue ja joukkuehenki. Kaikilla on peli tikissä. Ja vaikka täällä on kuuma, emme anna sen vaikuttaa pelisuorituksiin kisapäivinä”, Mustonen linjaa muiden naisten kompatessa vieressä.

Koko Suomen joukkue haki maanantai-iltana viilennystä hotellin uima-altaalla tiukan treenipäivän päätteeksi. Väistöllä ja toista vuotta putkeen MM-joukkuekilpailuissa mukana olevalla Bakkerilla oli selkeät ajatukset viimeiseen harjoituspäivään.

”Tiistaina treenaamme vielä vähän, niin siitä se lähtee. Silloin pitää hakea viimeinen tuntuma griineihin.”

Kaikki naiset olivat sitä mieltä, että puttipelin rooli korostuu muuten melko simppelillä kentällä.

”Kenttä testaa koko pakettia, mutta puttipeli pitää olla kunnossa. Ja helpottaa tietysti, jos pallon saa tiiltä hyvin peliin”, naiset sanovat.

Naisten tukena kilpailussa on valmentajakaksikko Jussi Pitkänen ja Pasi Purhonen. Joukkueen kapteenina ja fysioterapeuttina toimii Matti Lindholm. Viime viikolla miesten kanssa jo Abu Dhabissa ollut Pitkänen osaa verrata, miten kenttä on naisille aseteltu verrattuna miesten kilpailuun.

”Kenttä pelaa suhteessa huomattavasti lyhyempänä naisilla kuin miehillä. Muutama yllättävä väylä siellä on, missä tiipaikat on viety miesten tiille. Raffin pituus tulee viikon aikana kasvamaan, niitä ei enää leikata. Eli ensimmäisillä kierroksilla pitää saada tulosta aikaiseksi”, kertoo Pitkänen.

Naisten maajoukkueen kanssa pitkään työskennellyt Purhonen oli levollisin mielin maanantai-iltana joukkueen majapaikassa. Päivän harjoitukset olivat sujuneet mallikkaasti, ja illalla oli hetki aikaa rentoutua joukkueen kanssa. Tulevasta kisasta hänellä oli selvät ajatukset.

”Tosi selkeä kenttä. Hyvää puttausta vaatii. Täytyy uskaltaa luottaa alitajuntaan ja laittaa putteja kuppiin. On myös opittava viikon mittaan. Hyvä tunnelma tuntuu joukkueessa olevan. Mielenkiinnolla katsellaan, mitä tuleman pitää”, hän sanoo.

Purhonen letkautti loppuun, että he olivat Pitkäsen ja Lindholmin kanssa kolmeen mieheen kapteenien tapaamisessa, ja kaikki laput on luettu tarkasti, ettei tällä viikolla käy Tawast Golfin EM-kisojen kaltaista sääntöepäselvyyttä sähkökärryjen kanssa.

Suomen turnaus käynnistyy keskiviikkona aamun viimeisissä ryhmissä. He saavat peliseurakseen Intian ja Saksan joukkueet. Avauspäivän lähtöajat ovat Suomen aikaa kello 6.36 alkaen.

Naiset 25.–28.10. Espirito Santo Trophy

Katri Bakker, Espoon Golfseura
Henni Mustonen, Tahkon Golfseura
Emilia Väistö, Etelä-Pohjanmaan Golf

Varapelaaja: Anna Backman, Kanava Golf Vääksy
Kapteeni/fysio: Matti Lindholm
Valmentajat: Jussi Pitkänen ja Pasi Purhonen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje