18.–26.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Yhteensä kolme suomalaista on pelannut ensimmäisen major-kierroksensa alle par’in

Minea Blomqvist teki uransa debyyttimajorissa monta yhä voimassa olevaa Suomen ennätystä. Kuva Getty Images

Paras suomalaissijoitus uran ensimmäisessä majorissa on Minea Blomqvistin 8:s sija vuonna 2004.

Matilda Castrenista tuli torstaina kolmas suomalaispelaaja, joka on pelannut ensimmäisen major-turnauksessa pelaamansa kierroksen alle parin. Castren teki Women’s PGA Championshipin avauspäivänä tuloksen 69 (-1), ja jakaa ensimmäisen kierroksen jälkeen upeasti yhdeksättä sijaa.

”Yritin vain pitää hauskaa ja nauttia huippukuntoisesta kentästä”, Castren kertoi huippukierroksena jälkeen.

Castren on järjestyksessään yhdestoista golfin major-turnauksessa pelannut suomalainen. Kaksi pelaajaa on pystynyt vielä Castreniakin parempaan debyyttikierrokseen suhteessa kentän pariin.

Mikko Korhonen pelasi ensimmäisen majorinsa vuoden 2018 PGA Championshipissä, jonka avauskierrokselta hän kirjasi tuloksen 68 (-2). Korhosen sijaluku avauspäivän jälkeen oli kuitenkin Castrenia heikompi, kuudestoista. Toisen kierroksen tulos 75 (+5) pudotti kuitenkin Korhosen jatkosta.

Blomqvist sijoittui debyyttikilpailussaan lopulta suomalaisittain ennätyksellisesti kahdeksanneksi.

Suomalaispelaajien ennätystä pitää hallussaan Minea Blomqvist, joka sivusi ensimmäisessä majorissaan, vuonna 2004 Englannin Sunningdalessa pelatussa Women’s British Openissa Korhosen lyöntipelitulosta 68. Kentän par oli kuitenkin 72, eli Blomqvist pelasi kierroksensa neljä alle.

Samassa kilpailussa Blomqvist rikkoi silloisen major-turnausten – sekä naiset että miehet mukaan lukien – kierrosennätyksen pelattuaan kolmannen kierroksen tulokseen 62 (-10). Meksikon Lorena Ochoa sivusi Blomqvistin ennätystä vuoden 2006 Kraft Nabisco Championshipissä. Vuoden 2014 Evian Championshipissä Korean Hyo-Joo Kim pelasi tuloksen 61 (-10), joka on nykyisin paras major-turnauksissa pelattu kierrostulos. Miesten ennätystä pitää hallussaan Etelä-Afrikan Branden Grace, joka pelasi vuoden 2017 The Open Championshipissä tuloksen 62 (-8).

Blomqvist sijoittui debyyttikilpailussaan lopulta suomalaisittain ennätyksellisesti kahdeksanneksi, mikä jäi hänen parhaaksi suorituksekseen major-turnauksissa. Blomqvistin 8:s sija on myös kautta aikojen paras suomalaisnaisen sijoitus major-turnauksissa.

Suomen ennätystä pitää kuitenkin hallussaan Mikko Ilonen, joka oli vuoden 2014 PGA Championshipissä pykälää Blomqvistin ennätystä korkeammalla, seitsemäs. Ilosen nimiin menee myös kolmas suomalaispelaajan top 10 -sijoitus hänen oltuaan vuoden 2001 The Open Championshipissä yhdeksäs.

Mikko Ilonen oli tasan 20 vuotta sitten ensimmäinen major-turnauksessa pelannut suomalainen. Hän avasi 14 pelattua majoria käsittäneen uransa vuoden 2000 The Open Championshipissä kierrostuloksella 74 (+2).

Ilosen jälkeen majoreissa ovat pelanneet aikajärjestyksessä Riikka Hakkarainen, Minea Blomqvist-Kakko, Ursula Wikström, Jenni Kuosa, Emily Penttilä, Noora Komulainen, Mikko Korhonen, Sanna Nuutinen, Sami Välimäki ja Matilda Castren. Kolme viimeksi mainittua ovat tehneet major-debyyttinsä tänä vuonna.

Suomalaisten major-debyytit

Pelaaja1. major1. major-kierros
Mikko Ilonen2000 The Open74 (+2)
Riikka Hakkarainen2001 Women’s Open73 (+1)
Minea Blomqvist2004 Women’s Open68 (-4)
Ursula Wikström2004 Women’s Open77 (+5)
Jenni Kuosa2005 Women’s Open80 (+8)
Emily Penttilä2014 U.S. Women’s Open84 (+14)
Noora Komulainen2016 Women’s Open77 (+5)
Mikko Korhonen2018 PGA Championship68 (-2)
Sanna Nuutinen2020 Women’s Open74 (+3)
Sami Välimäki2020 U.S. Open78 (+8)
Matilda Castren2020 Women’s PGA69 (-1)
Lue seuraavaksi: Castrenilla vakuuttava avauskierros major-debyyttissä – hätyytteli jopa kärkipaikkaa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • Bisa45 says:

    Kahdeksan naista ovat päässeet majoreihin, mutta vain kolme miestä. Vaikka koko aikana paljon enemmän miehiä kilpailee Suomessa. Tämä osoittaa kyllä miten paljon vaikeampaa on nousta miesten kuin naisten puolella huippukisoihin.
    Toivottavasti Matildan jännitys laukeaa kun toisen kierroksen toinen puolisko alkaa. Kahdeksan reiän jälkeen 5 yli ja cut-rajalla (+4). Mutta cut kyllä nousee johonkin +5,+7.