Ian Woosnam sinetöi uusinnassa yhdeksänmetrisellä birdieputillaan voiton Texasin Woodlandissa pelatussa Insperity Invitational –turnauksessa. Sponsorin kutsulla kisassa pelannut walesilainen löi playoffissa Kenny Perryn ja Tom Lehmanin ensimmäisellä jatkoreiällä.
Voitto oli vuoden 1991 Mastersin ykköselle ensimmäinen yli 50-vuotiaiden kiertueella.
”Mahtava tunne”, Woosnam sanoi. ”Tiesin että pelini on ihan tuloillaan, siksi alkuviikolla kiusannut selkä harmitti hieman. Tässä iässä vaivat osaavat olla hankalia, mutta tänään tuntui jo paljon paremmalta. Pelasi loistavasti, ja olin siinä pitkässä putissa onnekas.”
Ykköstilansa myötä 57-vuotias Woosnam ansaitsi saman tien kunnon kategorian loppukaudeksi Champions Tourille.
”Pelihaluja on riittänyt. Olen kuitenkin viime aikoina halunnut viettää enemmän aikaa perheen kanssa ja sellaista. Mutta nyt kun lapset ovat varttuneet, voin taas olla enemmän kiertueella. Tämä on hieno kiertue, ja tuntuu hyvältä olla täällä. Olen kiitollinen sponsoreiden kutsusta, toivottavasti olin heille sen arvoinen.”
Kolmikko Woosnam-Perry-Lehman päätyi 54 reiän turnauksessa tulokseen 205 (-11) lyöntiä.
Woosnam kuittasi Texasissa 308 Charles Schwab Cupin pistettä, ja siirtyi tilastossa kolmoseksi. Viidessä viimeisessä kilpailussa voiton ja neljä Top 10 –sijoitusta haalinut Joe Durant johtaa pistetilastoa.
Viime viikolla Missourissa pelatussa parikilpailussa Woosnam ja Sandy Lyle sijoittuivat toiseksi.
Woosnam on voittanut hienolla urallaan 29 turnausta Euroopan kiertueella. Hän oli myös Euroopan voittoisan Ryder Cup –joukkueen kapteeni vuonna 2006. Voittoja Euroopan seniorikiertueelta Woosnamilla on koossa viisi.
Muista eurooppalaisista, Irlannin Mark McNulty (-9) sijoittui kuudenneksi. Colin Montgomerie (-6) oli 14:s ja sunnuntaina vaisusti pelannut Bernhard Langer (-4) 21:s.
Marko Kuivasaari
Hän itse kertoi tourilla pelatessaan että joutuu käyttämään driverissa pitempää vartta koska hän on niin lyhyt pelaaja ettei pärjää muuten draivimitoissa muita pelaajia vastaan. Tuolla forumilla joku väittää jotain ihan päinvastaista, mutta harrastajathan tietää asiat paremmin kuin ammatikseen golfia pelaavat vai täh?