Sami Välimäen avauskierros Mastersissa oli kaksijakoinen. Ulosmenon hyvät otteet vaihtuivat takaysillä toistuviin epäonnistumisiin.
Sami Välimäen Masters-debyytti alkoi torstaina mollivoittoisesti. Suomalainen teki tuloksen 80 (+8). Pelillisesti Välimäki kuitenkin oli varsinkin kierroksen ensimmäisen puoliskon hyvä. Hänellä oli jopa mahdollisuus käynnistää uran ensimmäinen Masters Tournament birdiellä, kun upean lähestymisen jälkeen putattavaa oli kolmisen metriä. Putti oli erinomainen, mutta se lipui hiuksen hienosti ohi.
”Pelasin mielestäni ihan hyvin tänään. Jos taululla on 80, niin ei kai siihen kauhean tyytyväinen voi olla. Alku oli hyvää peliä, mutta ei vain päässyt lähelle”, Välimäki kommentoi Golfpisteelle.
”Ykkösellä olisi pitänyt laittaa birdie sisään ja saada kone käyntiin”, hän jatkoi.
Ironista kyllä, avausreiän birdie-paikka oli lopulta koko kierroksen paras. Augustassa se ei kuitenkaan tarkoita, että pelaaja olisi suoranaisesti epäonnistunut. Välimäen avauspeli oli paria pientä hassia lukuun ottamatta vuorenvarmaa ja rautapelikin hyvää. Kierroksen lopussa rautalyönneissä alkoi kuitenkin tulla pahoja mittavirheitä. Wedge kädessä Välimäki ei ollut terävimmillään.
Birdien kannalta ratkaisevaa oli se, ettei suomalainen pystynyt toimittamaan lähestymisiään riittävän lähelle reikää. Lähestymisten jälkeen matkaa reikään oli useasti kymmenisen metriä. Putteri kädessä Välimäki oli onneksi totutun hyvä. Pitkien puttien pituuskontrolli oli erinomainen ja lyhyet, 1–1,5-metriset par-putit, joita Augustassa tyypillisesti tulee paljon, Välimäki upotti ulosmenossa varmasti.
Kierroksen musta hetki tuli niin kutsutun Amen Cornerin ensimmäisellä reiällä.
Ilman ongelmia ei silti selvitty. Kahdeksannella reiällä Välimäki löi par-viitosen kahdella päälle, mutta päätyi lopulta ottamaan neljä puttia ja tekemään bogin.
Kierroksen musta hetki tuli niin kutsutun Amen Cornerin ensimmäisellä reiällä, nimeä White Dogwood kantavalla todella pitkällä par-nelosella. Sen lähestyminen oli kierroksen huonoin lyönti. Lyönti vuosi oikealle jääden lyhyeksi griinin oikealle puolelle. Ennen suoritusta Välimäki neuvotteli pitkään caddiensa kanssa ja päätyi vaihtamaan mailaa numeroa pienemmäksi. Lyönnin jälkeen hän sadatteli kuuluvasti paitsi lyöntiään myös päätöstään.
Seuraavaksi nosto bunkkerin yli jäi hieman lyhyeksi ja pallo valui forelta hiekkaan. Bunkkerilyönti oli hyvä, mutta parimetrinen bogey-putti lipsahti ulos reiän reunasta. Tuplabogey oli isku, josta Välimäki ei enää toipunut. Sen jälkeen Välimäen otteissa alkoi hiljalleen näkyä merkkejä turhautumisesta.

Sami Välimäki keskusteli päivän mittaan paljon caddiensa Dominic Bottin kanssa lyöntivalinnoista. Getty Images
Selkä seinää vasten Välimäki hyökkäsi kentän viimeisellä par-viitosella, reiällä 15. Kakkoslyönti kantoi veden yli, mutta pallo valui taaksepäin esteeseen. Dropin jälkeen Välimäen pitch-lyönti painui pitkäksi, eikä hän pystynyt taistelemaan paria. Kun seuraavakin reikä painui kolmen putin bogiksi, hartiat painuivat lysyyn ja olemuksesta paistoi kasvava pettymys.
Lopullinen sinetti vaikealle päivälle oli reiän 17 tuplabogey. Lähestyminen painui pitkäksi, eikä Välimäki saanut palloaan ensimmäisellä yrittämällä viheriölle. Kun päätösväyläkin toi bogin, alkoi kierrostulos kahdeksikolla. Tulos 80 (+8) oli muuta kuin toivottiin. Kun Välimäki päätti kierroksensa, heikomman kierrostuloksen oli tehnyt kaksi kilpailijaa.
Perjantaina Välimäellä on silti paljon voitettavaa. Avauspeli ja puttaaminen antavat mahdollisuuksia, kunhan rautalyöminen on torstaita terävämpää. Kyse on ennen kaikkea maltista. On vain luotettava siihen, että paikkoja aukeaa ja ennemmin tai myöhemmin myös birdieputit uppoavat.
”Jotain haamurundia lähdetään hakemaan huomenna, mutta tuskin on tarjolla”, Välimäki ennakoi.
Artikkeliin on päivitetty Välimäen kommentit klo 22.11.
Lue seuraavaksi: Amen Corner – Augustan ikoninen kolmen reiän jakso murskaa unelmia


Kyllä siihen sulamiseen taisi kenttää enemmän vaikuttaa Sami itse.Kun alkaa käsien levittely,kiroilu ja mailojen paiskominen,ei pelin kääntäminen ole helppoa,uskoisin.Toivotaan huomiselle parempaa ja ennenkaikkea rennompaa peliä.
Näytti,ettei cädin kanssakaan ollut oikein kaikki ok,sen verran pähkäiltiin ja vatvottiin joka lyöntiä.
Nämä kaikki tietenkin vain omia pähkäilyjä,kunhan raapustelen.
Ihmettelin itsekin sitä pähkäilyä, caddie sanoo sitä, Sami tätä, sitten mennään pallolle vähän epävarmana ja lähestymiset menee sinne tänne. No, huomenna ei pitäisi olla paineita ja olisi mahdollisuus pestä vähän kasvoja ja tehdä säällinen tulos. Pitää muistaa, että näissä ympyröissa Sami on kuitenkin vielä aika vihreä ja kaikki kokemukset, myös ne huonot, ovat kuin rahaa pankkiin.
Sami kääntää hanaa 2 kierroksella ja menee jatkoon!
Jatkoon tarvitaan vähintään -6. Saa suorittaa!
Kiukutteli pilasi pelin !
Jotta Sami pystyy tekemään tulosta, pitää hänen rautalyöntien olla timanttia. Tänään ei loppuakohden näin ollut. Ja sitä kautta päädyttiin lähipeliongelmiin. Mastersissa pelaajan tulee pystyä lyömään pallo bunkkerin yli greenille jne. Kun Sami alkaa näitä virheitä tekemään, niin silloin puskee esiin turhautuminen. Pientä vääntöä oli myös caddien kanssa. Mutta caddie ei pyydä lyömään miljoona astetta vinoon
Nimikyltin saa sinne pukuhuoneeseen, onhan sekin jo saavutus, ei sitä monella ole. Huomenna vielä kierros ja sitten kotia kohden.
Kyllä taitaa Huulio olla kovakin pelimies, liekö missä lajissa,
mutta kovat on puheet.
No se täytyy kyllä myöntää että Sami on meistä se parempi pelaaja.
Kenttä on vaativa ja epäonnistumisia nähtiin myös TOP 10 pelaajilta. Ollaan ylpeitä siitä, että meillä on suomalainen pitkästä aikaa kehissä, koska muilta kuin Välimäeltä tätä ei tulla näkemään piiiiiiiitkään aikaan. Nautitaan siitä tänä vuonna nyt ainakin vielä yhden kierroksen ajan!
Kyllä tuosta katselusta oli eilen nautinto todella kaukana. Toivottavasti tänään tulee kasvojen kohotus.
Siihen asti kun pää pysyi kasassa oli kiva seurata mutta loppua ei viitsinyt katsoa. Kaikkea muuta kuin nautinto.
Peli meni miten meni, mutta käyttäytyminen kentällä oli ALA-ARVOISTA!
Samista kyllä paistoi turhautuminen koko takaysin ajan. Vähän huonoa tuuriakin oli mukana. Samin käytös oli sentään vielä hyvinkin maltillista verrattuna vaikkapa MacIntyreen. Kahdesta kirvesiskusta kenttään ja keskarin vilauttamisesta sietäisi saada sakot tai ainakin vakavan varoituksen.
Katsoitko kenties miten Robert McIntyre käyttäytyi? Paljon Samia pahemmin.
Kukahan osaisi muuttaa Ruudun lähetystä? Eilisessä Välimäki streamissa ei ollut selostusta, ei aina tietoa väylästä (nro ja par) ja muutenkin yksitoikkoisen takkuavaa. Sanoisin kesäharjoittelijan työtä.
Koettakaas parantaa!!!!
Masters.com -sivustolla voi seurata haluttuja pelaajia My Group -määrittelyn avulla. Sielläkään ei selostusta taida löytyä ja kuva hyppelee pikaisesti pelaajasta toiseen, mutta väylä yms on nähtävissä ja omalla aktiivisuudella voi osin vaikuttaa antiin … . Katselin tuolta jonkin verran Samin tekemistä, sammalla näin tuossa vaiheessa kärkeä pitäneen J.M. Olazapalin lyönnit.
Liekö Ruutu+ Sami-ulosanti tehty tuosta streamista ilman kunnon toimitustyötä.
Katsoin eilen Samin 1. kierroksen. Suora lähetys ruutu+ urheilussa ja Antti Ahokkaan hyvä selostus.
Vielä tuosta Välimäestä ja caddiestä. Siinä vaiheessa kun caddie levittelee vain käsiään, ei seuraa pelaajan lyöntejä ja näyttää hyvin vastahakoiselta hommaansa, olisi syytä antaa kenkää kaverille ja ottaa vaikka isukki hommiin.
Eipä tuota öykkäröintiä tee mieli tänään katsoa. Kuten yllä todettiin, kyllä siellä muutkin meuhkasi. Mutta kuten en katsoisi heidän peliä uudestaan, en katso Välimäenkään vain sen takia, että on suomalainen. Myötähäpeän ja nautinnon välillä on helppo valita.
No, eipähän tarvitse stressata meneekö Sami jatkoon vai ei, nyt voi vain keskittyä kisan parhaimpiin pelaajiin. Toivon menestystä joko Fleetwoodille tai Roselle.
Joku vaikka golfliitosta voisi sanoa Samille että lopettaa tuon pelleilyn. Taas maila lentelee tänään. Taso ei vaan riitä tälle kentälle ja se pitää osata hyväksyä.
Kyllä siinä junioripelaajilla korvat kuumottaa,kun kuuntelee ”ykköspelaajamme” törkeää kiroilua.
Onneksi alkaa päälähetys,jos vaikka näkisi kunnon golfia.
Sentään ymmärsi vaihtaa kielen suomeksi, kiroilusta kun tulee Augustassa pian sakkoa. Mutta ei tuo tiuskiminen ja kiroilu tulosta paranna, pikemmin päin vastoin.
Siinä on mies säätänyt mielenlaadun ja käytöksen tapahtuman arvolle sopivaksi!
Tästä tulee Samin 7. major kisa, joissa hänellä aikoo olla saldona kuusi missattua cuttia. Ja ainoa jossa selvitti cutin tuli kuitenkin lopulta vain jaettu 68. sija (2023 Open Championship). Totta kai virhemarginaalit ovat aivan tajuttoman pieniä ja kilpailutaso ihan toista luokkaa kun ihan kaikki maailman parhaat kilpailevat. Tästä kaikesta huolimatta väitän, että Samilla tuntuu olevan vaikeata saada parastansa irti mitä kovatasoisemmassa kisassa hän pelaa. Uskon toki, että Sami kyllä selvittää tämän major-pulmansa jossakin vaiheessa. Ja tietenkin arvostan sitä saavutusta, että on ylipäätänsä päässyt tuonne kilpailemaan. Mutta ei olla vielä lähelläkään Ilosen tasoa, etenkin kun vertaa miten on suoriutunut majoreissa.
Laskin tuossa Samin tähän mennessä pelaamien tulosten keskiarvon, joka on 8,2 lyöntiä yli par’in. Paras E, huonoin tähän mennessä 14 yli. Tuntuu, että Samilla on näissä isoissa kisoissa apina selässä, ei nuo tulokset muuten selity.
Tulokseen en ole pettynyt. Tuolla pelaaminen on jo suuri saavutus.
Mutta Samin kannattaisi muistaa, että Nokialla opittu huono käytös ei sovi alkuunkaan tuolle kentälle – ei sovi kyllä River Golfiinkaan. Varmasti v**uttaa, mutta se ei saisi näkyä huonona käytöksenä.
Nyt keskitytään seuraamaan tätä hienoa ja arvokasta kisaa.
Ei tuntunut toisenakaan päivänä onnistuvan juuri mikään, mutta pää pysyi paremmin kasassa. 36 reiän saldona vain yksi birdie ja käsittämätön määrä missattuja putteja. Mahtaako näiden majoreitten viritykset olla Samille yksinkertaisesti liian vaikeita?
No tilastollisestihan Samin heikkous viime vuosina on ollut nimenomaan lähipeli (erityisesti chipit ja wedget). Augusta National voi olla äärimmäisen rankaiseva jos tuolla osa-alueella on vaikeuksia. Pitäisi muuten pelata täydellistä lähestymispeliä, ja Samilla olikin muutama huono lähestyminen. Sääli sillä mielestäni Samilla on ollut todella suuria harppauksia eteenpäin hänen draiverinsa kanssa viime aikoina eikä nyt palkintoa sille.