Simpson toteutti kotiyleisön toiveet - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Simpson toteutti kotiyleisön toiveet

Webb Simpson nousi sunnuntaina suuruuksien joukkoon. © GettyImages

Yhdysvaltalaiset riemuitsivat sunnuntaina San Franciscossa uutta US Open -sankariaan, kun vahvasti viikonloppuna pelannut Webb Simpson (+1) käänsi turnauksen edukseen. 26-vuotiaan Simpsonin voittoa ei voi pitää yllätyksenä, sillä hänen osaamisensa on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa. Simpson päätti turnauksensa kahteen perättäiseen 68 lyönnin kierrokseen, esittäen oikeaan aikaan kisan laadukkainta peliä. Kakkostilan jakaneet Graeme McDowell ja Michael Thompson hävisivät mestarille yhdellä lyönnillä. McDowell pisti pelin jännittäväksi tekemällä 17. reiällä birdien. Toinen birdie viimeisellä olisi nostanut pohjoisirlantilaisen tasoihin Simpsonin kanssa, mutta n. 7-metrinen putti ei ollut missään vaiheessa lähelläkään upota. Vuodesta 2008 lähtien ammattilaisena pelannut Simpson oli vahvimmillaan ulosmenon jälkipuolella. Hän teki rei’illä 6-10 neljä birdietä, eikä sortunut tämän jälkeen yhteenkään virheeseen. Voiton kruununa voidaan silti pitää hänen hankalaa chippiään 18:lla, joka olisi epäonnistuttuaan saattanut muokata kilpailun käsikirjoituksen toisenlaiseksi. ”Vau”, sanoi pukuhuoneen televisiosta vaimonsa kanssa McDowellin ohi lipunutta birdieputtia katsellut Simpson. Syvästi uskovainen mestari reagoi voittoonsa hyvin rauhallisesti, mutta paljonpuhuva ilme kertoi jotain merkittävää tapahtuneen.

McDowell putin päässä uusinnasta

Graeme McDowellilla oli mahdollisuus viedä ratkaisu maanantaille. &copy Getty Images

Graeme McDowellilla oli mahdollisuus viedä ratkaisu maanantaille. &copy Getty Images

Vaikka McDowell oli lopulta viimeinen, joka saattoi vielä ahdistella Simpsonia, näytti peli pitkän aikaa kallistuvan Jim Furykin suuntaan. Hän löi vihaisen hukin 16. reiän tiillä ja menetti hetken kuluttua ensimmäisen kerran kärkipaikkansa. Furyk olisi tarvinnut viimeisellä McDowellin tavoin birdien, mutta bunkkeriin päätynyt lähestyminen nitisti hänen haaveensa voitosta.

Furyk (+3) jakoi US Openissa neljännen sijan yhdessä David Tomsin, Padraig Harringtonin, John Petersonin ja Jason Dufnerin kanssa.

Kisan suurin yllättäjä Thompson sai jännittää klubitalolla kaksi tuntia, kuinka pitkälle hänen lopputuloksensa +2 riittää. Thompson pelasi turnauksen avauspäivänä kisan parhaan yksittäisen kierrostuloksen 66 lyöntiä. Finaalipäivän 67 oli myös sunnuntain kovin noteeraus.

Kentän asetukset olivat vaativimmillaan etuyhdeksiköllä, jossa myös monen potentiaalisen menestyjän selkäranka katkesi. USGA armahti hetkeä aikaisemmin ”kiusaamiaan” pelaajia lyhentämällä muutaman reiän sisääntulossa. Mm. 16. reiän (par-5) lyöntipaikka oli sunnuntaina lähes sata metriä lähempänä, jotta pelaajat saavuttaisivat griinin helpommin kahdella lyönnillä. Niin ikään 17 ja 18 olivat selvästi ”yleisöystävällisimmissä” mitoissa.

Major-voitto karkasi jälleen ”Westyltä”

<a href=Lee Westwood ei vieläkään voittanut major-turnausta. &copy Getty Images" width="505">

Lee Westwood ei vieläkään voittanut major-turnausta. &copy Getty Images

Kahden kierroksen jälkeinen kohu Tiger Woodsin ympärillä laantui viikonlopun kierroksilla. Hän starttasi finaalipäivään viisi lyöntiä kärjestä, mutta oli sunnuntaina täysin aseeton. Woods kompuroi kuudella ensimmäisellä reiällä neljä bogia ja yhden tuplan. Vaikka kierroksen loppu sujui häneltä tyylikkäästi, oli Tigerin hyytyminen nähdyssä mittakaavassa varsin odottamatonta. Kokonaistulokseen +7 päätynyt Woods putosi kisassa sijalle 21.

Lee Westwood (+5) oli sunnuntain valjetessa yksi suurimpia suosikkeja US Openin voittajaksi. Vaikka hänen pelinsä ei varsinaisesti kaatunut viidennellä reiällä puuhun jääneeseen palloon, saattoi se olla omiaan aiheuttamaan ylimääräisiä ajatuksia britin korvien välissä. Niukasti Top 10:een sijoittunut Westwood jatkaa pitkää taivaltaan vailla major-voittoa. Seuraava mahdollisuus koittaa kuukauden kuluttua Royal Lytham & St Annes’sa pelattavassa British Openissa.

Kisan parhaaksi amatööriksi nousi Jordan Spieth, jonka yliopistojoukkue voitti hiljattain NCAA-mestaruuden. Samassa Longhorns-joukkueessa pelasi myös Suomen lupaavimpiin pelaajiin kuuluva Toni Hakula. Spieth (+7) jakoi US Openissa 21. sijaa mm. Woodsin kanssa.

Myös 30 joukkoon mahtuneelle Beau Hosslerille (+9) on helppo povata ruusuista tulevaisuutta. Hossler ei ollut sunnuntaina samalla tasolla kuin aikaisempina pelipäivinä: kenties kamppailu Spiethin kanssa ja 54 reiän jälkeinen kova sijoitus vei otteista rentouden pois.

Webb Simpson pähkinänkuoressa:

Koko nimi: James Frederick Webb Simpson
Ikä: 26
Syntymäpaikka: Raleigh, Pohjois-Carolina, USA
Pituus: 188 cm
Paino: 79 kg
Kotipaikka: Charlotte, Pohjois-Carolina
Perhesuhteet: Naimisissa Dowd Keithin kanssa. Lapset: James (2011), perheenlisäystä tulossa elokuussa.
Yliopisto: Wake Forest University
Ammattilaiseksi: Vuonna 2008
Voitot PGA Tourilla: 3
2011 – Wyndham Championship
Deutsche Bank Championship
2012 – US Open
PGA Tourilla vuodesta 2009 lähtien. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje