14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Samooja kiilasi voittoon Lohjalla

Kalle Samoojan yhdellä lyönnillä tullut voitto Lohjalta varmistui viimeisen reiän parilla.

Kalle Samooja sai lyönnin etumatkalta viimeiselle kierrokselle lähteneen Joonas Granbergin kiinni Lohjalla pelatussa Finnish Tourin kisassa. Granberg oli kahden pelatun reiän jälkeen jo kolmen lyönnin karussa aloitettuaan kierroksensa kahdella birdiellä. Ensimmäisen yhdeksikön jälkeen eroa Samoojan ja Granbergin välillä oli kaksi lyöntiä. Vaaka heilahti 10. reiällä, kun Granberg teki tuplabogeyn ja Samooja birdien: Samooja olikin lyönnin johdossa. Granbergin ei onnistunut saada Samoojaa enää kiinni. ”Sain ysillä kavennettua eron kahteen hyvällä birdiellä. Kympillä Joonaksella kävi vähän huono tuuri avauksen tarttuessa tuuleen ja jääden veteen. Joonas teki harmittavan tuplan ja oma lähestymiseni osui lippuun jättäen vain puolen metrin birdie-putin”, Kalle kertasi käänteen tehnyttä kohtaa kierroksessa. Miesten järjestys oli sama viime viikonloppuna Peuramaalla pelatussa FT:n kisassa. Jatkuuko kahden viikon hyvä vire ensi viikolla Asiassa? ”Kyllähän nämä kaksi viikkoa meni ihan putkeen. Kaksi voittoa alla on todella paljon mukavempi lähteä takaisin Aasiaan tavoittelemaan menestystä. Voitto mielyttää todella paljon, mutta peliä seuranneet varmasti olisivat halunneet nähdä kauniimpaa golfia. Tänään ei putit uponneet ja aika tasapaksusti Joonaksen kanssa käppäiltiin viimeinen kierros. Onneksi kukaan ei mennyt edessä kovaa kirien meitä kiinni”, Kalle tiivisti viimeisen päivän. Suomen lahjakkaimpiin junioreihin lukeutuva Albert Eckhardt pelasi viimeisen kierroksensa pariin ja jakoi 13. sijaa. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje